Apulanta & Teit meistä kauniin -leffa: Mikho hyväksyy, niin minäkin

Monk as mock, Herra Longfield tässä.

Apulanta, onko tuttu asia? Minulle on. Bändihän on ollut tässä viime aikoina melko urakalla tapetilla. On tullut elokuvaa, on avattu museota, on julkaistu uusi tuplajäähallikeikka ensi tammikuulle. Vähän joka tuutista on saanut lukea Apulannasta erinäisiä juttuja: Tuukka Temosta on kyrsinyt, kun joku kriitikko on mölissyt ilkeyksiä tai pääsyliput on laskettu väärin tai joku on sanonut hampurilainen. Sipe Santapukki taas on ollut mehuissaan kun on saatu vihdoin vanhat bändiaarteet lasivitriineihin kaiken kansan töllisteltäviksi ihkaomaan Apulanta-museoon, ja Toni Wirtanen on ollut sitä mieltä että sekä leffa että museo on järjettömiä ajatuksia, mutta silti molemmat tuumat on pantu toimeen. Lisäksi tuossa äsken tuli julki myös Apulannan uudet jäähallikeikat, vissiin viime tammikuun vastaavilla oli sen verran mukavaa, että kannattaa järjestää uudet, ja ehkä niiltä ekoilta jäi sitten kaikkien trapetsitaiteilijoiden, kauko-ohjattavien lennokkien ja zombie-laumojen jälkeenkin vielä jotain muita järjettömiä spinal tap –henkisiä ideoita, jotka on vielä saatava toteutukseen.

apulandia6

Olen havainnut jo kansassa pientä ärsyyntymistäkin että mitä noi vanhat sedät nyt koko ajan on jossain itsestään kertomassa, mutta minuapa tämä viimeaikainen hässäkkä ei ole millään määrin haitannut, oikeastaan päinvastoin. On ollut oikein hauska huomata, että jostain 16-vuotiaasta asti fanittamani bändi on yhtäkkiä saanut taas mediahässäkkää osakseen – Tuukka Temosen kohdalla on päästy jopa siihen, että miekkosen yksittäiset Facebook-lauseetkin kelpaavat uutisiksi. Itse jotenkin miellän Apulannaksi nimenomaan kolmikon Toni, Sipe ja Tuukka, vaikka alkuaikoina bändin kanssa häsäsikin Anttia ja Mandyä, eikä Tuukka ole enää pitkään aikaan bändissä soittanut – muutamia satunnaisia encoreita lukuun ottamatta. Aikoinaan Tuukan bändin basistina korvannut Parta-Samikin on jo ehtinyt vaihtua vanhaan Bomfunk MC-käkkäräpää Villeen.

apulandia9

On toki myönnettävä, että enää en ihan niin kiukulla bändin tekemisiä seuraa kuin junnumpana, jolloin joka päivä hain Altavistasta uusia uutisia Apulannasta, luin teorioita että mistä se Ilona-biisi oikein kertoo, hölisin loputtomat määrät sekavia horinoitani anonyymin nimimerkkini takaa Apulannan keskusteluboardilla, ja joka hemmetin kouluaineeseenkin oli tungettava Apulanta kun se nyt vaan oli maailman kiinnostavin asia. Ruotsin tehtävissä yritin aina saada ujutettua lauseen ”Jag såg en flicka som är vacker som en blomma” jonnekin väliin ainetta, koska Apulanta oli jossain ruotsinkielisessä ohjelmassa laulanut Mato-biisin ruotsiksi, ja tuo lause oli jäänyt siitä biisistä takaraivoon. Se oli myös siitä hyvä lause, että siinä ei koskaan ollut mitään punaisia merkintöjä kielioppivirheiden tai muiden takia, joten sain aina ainakin yhden täysin oikein kirjoitetun lauseen aineeseen. Usein se oli ainoa, muissa meni aina vähintään joku från väärään paikkaan.

Vaikka kerkkopäisin into bändiä kohtaan onkin tässä vuosien varrella laantunut, on bändin tekemisiä tullut silti melko tarkasti seurattua yhä tähän päivään asti. Teit meistä kauniin, eli Apulannan alkuajoista 90-luvun lama-Suomessa kertova leffakin mentiin Hulin kanssa katsomaan heti ensi-iltana. Oikeastaan siitä asti, kun ekan kerran kuulin että Temonen on tämmöstä projektia kaavailemassa, olin odottanut että kunpa homma onnistuisi ja pääsisi leffateatteriin tekelettä katsomaan. Projektin edetessä kävin aina uudet trailerit ja haastattelut bongaamassa – jaksoinpa seurata Youtubestakin lähetystä, jossa Tuukka yhdessä Sipen ja leffan näyttelijöiden kanssa pisteytti leffaa varten pystyyn pistetyn katsojakilpailun satoa, jossa oli pyydetty ihmisiä tekemään cover-versioita bändin Teit meistä kauniin –biisistä, ja joista paras lopulta valittiin leffan tunnusbiisiksi.

apulandia3

Hyvissä ajoin varasin itselleni ja Hulille sitten leffan ensi-illaksi liput, ja hämmästelin paikan päällä että miksi täällä on näin vähän väkeä – teatterissa oli vain joku 30 tyyppiä. Muistin jostain lukeneeni, että leffan ohjaaja Tuukka Olga-vaimoineen – jotka myös yhdessä elokuvan tuottajina toimivat – olivat peräti pankista ottaneet lainaa asuntoaan vastaan, ja jopa toisen anopinkin kämppä oli siinä hötäkässä kiinnitetty, koska sponsori- ja tukirahoja ei projektille ollut jossain vaiheessa vielä riittävästi kertynyt – ja ilman lainoja olisi homma jäänyt kesken. Espoolaiseen ensi-iltaan vaivaantuneiden ihmisten lukumäärää laskiessani pohdin, että näinköhän joutuu Temosten perhe anoppeineen kadulle asumaan. Sittemmin on käynyt ilmi, että alussa nihkeästi projektiin suhtautunut Suomen Elokuvasäätiö lopulta lupautuikin elokuvaa tukemaan, ja sen verran paljon ihmisiä on käynyt leffaa katsomassa, että nätisti ilman konkurssia Temoset hommasta sittenkin näyttävät selviävän. Kyllähän sitä on arvostettava tommosta rohkeutta, että tosissaan ja vähän riskilläkin panostetaan hommaan täysillä, ja hulluna luotetaan että kyllä tästä hyvä tulee.

apulandia5

Elokuvasta oli kasvanut itselleni projektin etenemistä seuratessa melko suuret odotukset, mutta ne kyllä täyttyivät, tykkäsin leffasta tosi paljon. Apulannan tarina on melko erikoinen ja mielestäni kertomisen ja kuulemisen arvoinen, vaikkei bändi itsessään niin kiinnostaisikaan. Tarina oli saatu minusta hienosti kerrottua, ja kokonaisuutena leffa oli pieniä lapsuksia lukuun ottamatta laadukkaasti tehty. Näyttelijöistä eritoten Tonin ja Tuukan hahmoja näytelleet Tatu Sinisalo ja Iiro Panula vetäisivät ihan huikeat roolisuoritukset. Leffassa oli hölmöilykohtauksia, jotka oikeasti nauratti eikä ollut sellaista vaivaannuttavaa fiilistä että nytkö tässä pitäisi nauraa. Oli myös koskettavia juttuja, joiden aikana tuntui että olin vissiin vahingossa nielaissut omenankodan kokonaisena ja silmässä oli puolikas joulukuusi. Ja vaikka bändin tarina olikin minulle entuudestaan jo hyvin tuttu, oli sinne sekaan ripoteltu myös tämmöselle niilollekin uusia juttuja – muun muassa se Ilona-biisin alkuperä tuli leffassa esille, se oli huikea ahaa-elämys ja päätti vuosikymmeniä sitten velloneen arvailun siitä että kertooko biisi hamsterista vai tyttöystävästä vai onko kyseessä vain hassu kilpailu Apulannan ja Tehosekoittimen kesken. Kaikki nuo meni väärin, jos Tuukkaan on luottaminen.

apulandia7

Niistä lapsuksista täytyy mainita, että muutamissa kohdissa tökki, kun leffan muutoin erinomainen musiikki oli niin kovalla, ettei näyttelijän repliikeistä saanut selvää. Ne piti lukea ruotsinkielisestä tekstityksestä. Pari kertaa huomasin myös, että ääni ja kuva ei ollut ihan synkassa muutamissa soittokohtauksissa, laulu meni eri tahtiin kun laulajan huulet liikkui. Hulia taas alkoi leffan edetessä ärsyttää kun koko ajan tuli ilmakuvaa teistä ja rautateistä ja ties mistä, olisi kuulemma voinut vähän rajoittaa sitä helikopterin käyttöä tai millä niitä hienoja kuvia olikaan saatu aikaiseksi – itse en tosin tuota asiaa edes huomannut.

Lapsuksien olemassaolokin on kuitenkin pakko antaa anteeksi, kun tietää että leffa oli monelle sen tekijälle ihan ensimmäinen kerta näin ison projektin kimpussa painiessa. Tuntui, että töitä on kokemuksen ja rutiinin sijaan tehty suurella innolla, sydämellä ja lämmöllä – tästä kertoo mielestäni sekin, että sinne oli leffan työryhmän jäsenten ja muiden tuttujen lisäksi pestattu niin bändin henkilöt kuin näiden paremmat puoliskotkin jotain pikkurooleja vetämään. Kaikesta välittyi semmonen lämmin ja sopivan kotikutoinen meininki, mutta silti työn laatu ei ollut muutamia pikkufiboja lukuun ottamatta kärsinyt. Jos olisin asemassa, jossa voisin uskottavasti jakaa elokuville tähtiä, antaisin tälle 18/5. Heti leffan jälkeen teki mieli nähdä se uudestaan. Leffasta pitäisi myös melkein tehdä jatko-osa ihan vaan sen takia, että näkisi kuka tulisi esittämään pelkkiin sinisiin housuihin ja aurinkolaseihin pukeutunutta keikkakitaristi Sami Ylä-Pihlajaa, joka hokisi Tommi Mäkistä ja saisi välillä sydänkohtauksen.

apulandia4

Kauan odotetun ja suunnitellun leffaensi-illan lisäksi samalle viikolle sattui osumaan vielä ihan vahingossa toinenkin hauska Apulantaan liittynyt juttu. Meidät oli nimittäin kutsuttu viikonlopuksi Lahteen kavereiden häitä juhlistamaan, ja sattumalta samalla viikolla oli avattu Lahteen upouusi Apulandia-museo. Jo aikaisemmin olin uutisista huomannut, että Sipe ja Toni ovat avanneet uuden Lahdessa sijaitsevan treenikämppänsä yhteyteen jostain helvetin syystä oman kahvilan, missä myydään Apulanta-kahvia ja kassakoneiden kuiteissa lukee ”Mikhon hyväksymä” niinku kaikessa Apulannan julkaisemassa kamassa tapana on. Olin jo maanitellut Hulia tekemään hääreissun aikana käännöksen kahvilassa, mutta sattumalta pääsin siellä vastikään avatussa Apulanta-museossakin sitten samalla reissulla piipahtamaan. Tuosta museostakin on kaikenlaista nillitystä saanut lukea, että mitä järkeä ja onpa turhaa ja pojat tykkää itsestään. Itse en ihan pääse sisälle että mikä tämmösessä on harmin aihe. Suomesta löytyy kuitenkin museot vaikkapa sellaisistakin aiheista kuin perämoottorit, tapetti ja silli, eikä ketään kai harmita niidenkään olemassaolo. Miksi siis täytyisi harmistua Apulanta-museostakaan? Jos ei aihealue kiinnosta niin sittenhän voi museossa käynnin jättää väliin ja jatkaa elämää onnellisena, ei kannata turhaan asiasta murjottaa. En minäkään nyt vaikkapa sitten tapettimuseoon ihan riemusta kiljuen menisi, mutta varmana sinnekin on menijöitä ja hyvä että on.
apulandia8apulandia2

Minähän toki syynäsin koko Apulandian hyvinkin tiheällä kammalla läpi, kattelin festaripasseja ja Toni Wirtasen ruutupaperille väännettyjä luonnoksia tutuksi tulleista biiseistä, lueskelin juttuja musiikkivideoiden teosta ja muita pitkin museota ripoteltuja jänniä anekdootteja bändin uran vaiheilta, kattelin vitriiniin laitettua reppua jossa luki Misfits ja jonka avulla bändiin saatiin aikoinaan Mandy basistiksi, ja kävin kurkkimassa Heinolasta Lahteen väkisinmuutetun treenikämpän seiniä. Absurdi fiilishän siellä toki oli, viimeistään siinä vaiheessa kun museokierroksen jälkeen oli rustattu nimi ja vanha boardi-nimimerkki tiiliseinään, ja join sitä Apulanta-kahvia ja mietin että pitäiskö ostaa pala Sipen leipomaa sienipiirakkaa samalla kun mies itse pelmahti kahvilaan sisälle myhäilemään. Minusta on jotenkin mahtavaa, että ne vuosikymmenten nettistalkkauksen ja nykyään Teit meistä kauniin -leffan myötä taas etäältä tutuksi tulleet pojankoltiaiset, jotka ovat aikoinaan matkanneet pitkin Suomea paskalla Datsunilla bassorummut ja vahvistimet sylissä ja kiukutelleet kun ei isot levy-yhtiöt noteeraa kaverin perustaman firman kautta ennätyshalvalla myytyjen levyn myyntilukemia, tekevät nykyään itsestään elokuvia ja museoita jonne voi sitten leipoa ihmisille sienipiirakkaa. Mikho hyväksyy, niin minäkin.

apulandia1

 

Herra Longfield aviovaimon silmin

infinity pool marina bay sands singapore (13)

Viime kesänä herra Longfield kertoili blogin puolella minusta tiukkoja faktoja. Tänä kesänä on minun vuoroni kertoilla asioita herrasta. Kirjoitamme blogia tiiviisti yhdessä, joten varmasti teitäkin kiinnostaa edes hieman että kuka ihme tämä työmatkaileva herra Longfield oikein on. Heh!

Eipä tässä muuta, tiedossa olisi 25 kysymystä herrasta, joihin minä olen vastannut juttelematta niistä sanaakaan herran kanssa.

bali Pura Lempuyang (1)

1. Jos miehesi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

Game of Thrones, lätkä tai fudis. Tai sitten herra Longfield nauraa räkättää tosi hauskoille videopätkille, ja pakottaa mutkin niitä välillä katsomaan. Kuulemma osa videoista on ihan pakko nähdä, koska niistä juttelee kaikki. Enpä nyt tiedä, harvoin on meidän työpaikan lounaspöydässä juteltu Voi juma-, Kahen kilon siika-, vuohien huuto-, Jimmy Carr-, Carpool Karaoke-, yms. videoista. Tai oon mä joskus yrittänyt, mutta se keskustelu tyrehtyy aika nopeasti, sillä ei niitä ole kukaan muu nähnyt. Enkä mä sitten kauheesti viitti alkaa siellä ruokalassa esittää vuohien huutamista.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Ei mitään. Herra Longfield ei ole yhtään kastike- eikä dippi-ihminen. Herran suurin inhokki on hollandaisekastike, en tajua, sehän on aivan törkeän hyvää! Kuulemma liian voista, pöh sanon minä.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Kastikkeiden lisäksi ei tule ihan heti mitään mieleen. Herra on pitkälti kaikkiruokainen, mutta pakkohan mun on jotain keksiä. KEKSIN! Herra ei tykkää salaateista, siis siitä vihreästä rehuosuudesta. Ne jää hyvin usein lautasen reunoille epämääräisiksi keoiksi.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Juomaksi yleensä cokis lightia tai vichyä. Mutta jos oikeen laitetaan jalalla koreaksi, niin sitten herra tilaa vaalean vehnäoluen taikka lonkeroa. Ja koska näiden drinkkien kanssa ei tarjoilla cocktail-kirsikoita, saattaa hän pienessä hiprakassa napata niitä baaritiskin yli kourallisen. Näin on käynyt, baarimikko ei tykännyt hyvää.

Ruokapuolella herra Longfield on hyvin äijämäinen, hänelle maistuu tosi usein purilaiset, pitsat sekä pihvit. Lisukkeina on lähes aina ranskikset.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?

42. Melkeen voidaan käyttää samoja kenkiä, sillä mun popot on kokoa 41. 42 on muuten oikein hyvä kengän koko miehelle, sillä niitä löytyy aina alekoreista. Sama pätee naisten kokoon 41. Harvoin meidän tarttee ostaa normaalihintaisia kenkiä.

högberget sotunki (4)

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Soittimia – kitaroita, bassoja, ksylofoneja, pianoja ja urkuja nyt ainakin. Onneksi meillä on tilaa rajallisesti. Heh! Tosin yksi kappale ksylofoneja olisi aika jees, niistä lähtee kamalan kaunis ääni. Ja siis herra osaa soittaa vaikka mitä vemputtimia.

Eri maiden rahoja hän keräilee ihan oikeasti. Niitä karttuu mukavasti työmatkoilta, jonka lisäksi hän on saanut niitä aikoinaan jonkin verran isältään ja tämän työkavereilta. Olen ostanut hänelle hienot kansiot kolikoita sekä seteleitä varten, ja niissä ne rahat on jämptissä järjestyksessä.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Salmiakkia, toffeeta, maapähkinävoita sekä suklaata. Ihan tommosia terveellisiä juttuja.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

Hyvin on kaikkiruokainen myös musiikin suhteen. Lemppareihin kuuluu ainakin Apulanta, Muse, Coldplay ja Chisu. Voin paljastaa, että nuoruudessaan herralla oli kovin syvä elektronisen musan kausi, Scooter oli kovin juttu koskaan tuohon aikaan. Teininä herra ravasi myös festareita pitkän avainkettingin sekä lävistetyn silmäkulmansa kanssa.

Kurkatkaa muuten ihmeessä herran kirjoittama kooste 10 maailman parhaasta biisistä! Sieltä löytyy lisää tämän miehen lempimusaa.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Ihan oudoista! Heti tulee mieleen kaksi elokuvaa, joita herra kehui maasta taivaisiin. Toisen nimi oli Drive. Tän leffan päätähtenä on ylikuuma Ryan Gosling, joten päädyttiin katsomaan leffa herran suosituksesta kahden ystäväni kanssa. Meinattiin nukahtaa kesken. Tajuttoman tylsä ja pitkäveteinen leffa.

Toinen leffa oli nimeltään Unelmien pelikirja. Tämän leffan herra oli katsonut monien muiden leffojen tapaan lentokoneessa työmatkoillaan. Mutta koska kyseessä piti olla saaaairaaaan hyvä pätkä, päädyttiin katsomaan sitä myös yhdessä. No joo, enpä nyt tiedä. Bradley Cooper on toki kuuma mies, mutta hikisessä paidassa katuja juoksevana möllinä hänkään ei saanut leffaa tuntumaan yhtään mielenkiintoisemmalta.

Ja sitten herra tykkää myös katsoa kaikkia räiskintäpätkiä, niitä joissa joku robotti tai kivinen jättiläinen lätkii turpaan pahiksia. Niitä me ei edes yritetä katsoa yhdessä.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

Hassut, ei siniset, ei vihreät, ei harmaat. Mutta jotain niiden väliltä. Mustan osan lähellä silmät ovat tummemmat, ja hassulla tavalla väri haalenee mitä ulommas silmän keskiosasta mennään.

NaantaliNaantali

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Herra Longfieldillä on muutamia tosi pitkäaikaisia ystäviä. Hän ei ole mikään suupaltti, joka tutustuu kaiken maailman kavereihin tuosta noin vaan. Lisäksi hän ei suuremmin välitä äijistä, ihmisessä pitää olla jotain aitoa jotta saa herran kiinnostuksen heräämään.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Jätän tavaroita sinne tänne. Tämä saattaa tulla isolle osalle mun tuttuja yllätyksenä, sillä mut tunnetaan hyvin järjestelmällisenä ja siistinä tyyppinä. Mutta kun olen kotona, jää multa esim. ruokailuvälineet lähes poikkeuksetta pöydille, ja ne saattaa olla siinä monta päivää jos herra Longfield sattuu olemaan työmatkoilla ja mun luokse ei ole tulossa ketään vieraita. Ja kun teen ruokaa niin eniten koko hommassa ärsyttää jälkien siivoaminen. Yök! Mun jäljiltä keittiö näyttää kamalalta – jauhot on pitkin pöytiä, mausteita on siellä täällä, lattialle on tippunut niin leivänmurut kuin pari kurkun palastakin.

Toiseksi herraa ärsyttää suunnattomasti kun en välillä kuuntele häntä kun olen omissa ajatuksissani tai prälään nettiä. Vastailen kyllä sujuvasti ”joo joo”, mutta en silti mitään kuule. Huono tapa, pakko myöntää.

13. Missä hän on syntynyt?

Helsingissä. Muutti tosin sieltä aika äkkiä Vantaan puolelle, jossa oleili yli kaksikymppiseksi, ennen kuin muutimme yhdessä Espoon puolelle.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Täytteenä olisi pelkkiä perunaleivoksia ja päälle levittäisin 5 sentin kerroksen paksua kinuskia.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

Soittimien parissa. Tällä hetkellä hän vääntää myös omia biisejä iPadilla. Niitä tehdessä on kulunut kuulemma moni pidempi työmatkalentokin ihan tosta noin vaan. Herralla on isot kuulokkeet jotka blokkaavat muun melun pois, ja silloin hän voi keskittyä vain biisien tekoon. Jestas kun saan välillä huutaa naama punaisena aivan herran vieressä kun toinen on ihan muissa maailmoissa biisiensä kanssa.

Herra ei muuten laula, koskaan. Eli biiseissä ei ole sanoja ollenkaan. Tosin pariin biisiin minä olen päässyt hoilottamaan. Se ei ole kaunista, mutta hauskaa yhteistä tekemistä joka tapauksessa.

kivenlahti (6)amed bali (4)

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Olla rauhallinen, olla kiihtymättä, olla näyttämättä ärtymystään ja tehdä reklamaatioita kasvotusten ja puhelimitse (=olla oikeassa paikassa oikealla tavalla jämäkkä ja periksiantamaton). Näitä ominaisuuksia en omaa itse, en sitten yhtään.

Parasta on kuitenkin se, että hän on aina uskaltanut olla oma itsensä. Sitä arvostan valtavasti.

17. Mikä on oudointa ruokaa mistä hän pitää?

No ne cocktailkirsikat. Herra Longfield voisi vedellä niitä litratolkulla. Hyi hitto!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Puhelin, läppärilaukku sekä mun valokuva sydämen muotoisessa kehyksessä (tosin se kehys taisi mennä jollain työmatkalla rikki, pitääkin tarkistaa onko kuva vielä matkoilla mukana).

Luosto (9)

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Itsekkyys, katkeruus, norjalaiset urheilijat, Alonso, valehtelu sekä epäaidot ihmiset.

20. Entä piristymään?

Kuulisitte miten onnelliselta hän kuulostaa päivää ennen kuin työmatka on ohi ja kotimatka on alkamassa. Jestas!

Niin ja Horatio. ♥

kannustalo_vihervaara_talvi9

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Varmaan Apulannan Tonia. Tai emmä tiedä. Ei herra Longfield ihaile musta ketään. Mutta varmaan ihannoi Toni Wirtasen elämäntyyliä – saa pimputella soittimia kaikki päivät ja kuunnella rokkia.

22. Millainen hän on miehenä?

Toisia arvostava, viisas, luotettava, kiltti, helppo, mukava, hyvin mustan huumorin ystävä.

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?

Se on aika hauska tarina. Me oltiin molemmat nuorina tosi ujoja tapauksia. Itse olin 15-vuotias, kun aloin hengata 17-vuotiaan herra Longfieldin kanssa. Ensimmäinen visiitti kotiini ei mennyt vanhempieni mielestä ihan nappiin. Mulla oli omassa huoneessa ulko-ovi ja sisäovessa oli lukko. Eräänä kesäisenä päivänä herra tuli sitten ekaa kertaa mun luo kylään. Olin siivonnut kuin hullu pientä soppeani, ja mahassa oli perhosia enemmän kuin koskaan ennen. Kävelin herraa bussipysäkille vastaan, ja kun menimme meille, kuljimme mun huoneeseen oman ulko-oveni kautta ja sen jälkeen lukitsin oman huoneeni oven. Mitään semmoisia juttuja me ei todellakaan suljetussa tilassa tehty. Juteltiin vaan, pelattiin pleikkaria ja katottiin telkkaria. Ovi pysyi kuitenkin lukossa.

Jossain välissä lähdimme hakemaan jotain purtavaa. Olin niin jännittynyt, että kuljimme vain äänettöminä keittiöön vanhempieni ohi ja sitten takaisin mun huoneeseen. Minä en uskaltanut esitellä herraa, eikä hän liioin uskaltanut mennä käsi ojossa kättelemään vanhempiani.

Sain sitten myöhemmin kuulla isältäni, että herra taitaa olla täysi hampuusi kun ei tule rohkeasti itseään esittelemään. Kyllä oli vielä silloin niin ujo poika kyseessä, ettei varmasti uskaltanut lähestyä korstoa isääni.

Nykyisin asiat on jo toisin. Kun kyselen vanhempiani meille kylään, tiedustelee isäni toisesta päästä luuria onko herra kotona vai työmatkoilla. Jos hän on työmatkoilla, ei isäni viitsi tulla kylään, sillä mitäs hän kahden naisen kanssa hölöttäisi jos ei ole miesseuraa tarjolla. Heh!

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Pakkoa sanoa jo aiemmin hölöttämäni iPad-appsi, jolla voi tehdä omaa musaa. Sitä hän räplää tosi paljon.

25. Millainen on hänen kotilookinsa?

Rento, verkkarit ja t-paita. Boksereillaan herra Longfield ei kotona vietä aikaa. Vähän hei siveellisyyttä!

venetsia16

Herra Longfield työmatkailee: Vuoden yöt numeroina

Moxcel, Herra Longfield tässä.

Jos olette siellä ruudun toisessa päässä näitä blogin juttuja lueskelleet, olette ehkä saattaneet rivien välistä bongata ajoittaisia huomioita minun viimeaikaisten työmatkojen lukumäärästä. Niitä on nimittäin tuntunut sekä minun että Hulinkin mielestä olevan tässä viime aikoina vähän normaalia enemmän, suoraan sanottuna vähän liikaakin.

qatar7

Koska tilastot on kivoja, tein vuoden ajalta exceliin oikein listan että missä maissa ja kaupungeissa olen öitäni viettänytkään. Työmatkojen lisäksi setvin ja muistelin myös ihan omakivamatkojenkin takia muualla kuin kotona vietettyjä öitä, koska aloin miettimään että olenkohan ollut kokonaisuudessa enemmän öitä poissa kuin kotona. Aikaväliksi oli pakko ottaa 19.6.2015 – 19.6.2016, koska tuolloin sain listaukseen mukaan viime kesän Italian omakivareissun kaikki jännät kohteet, ja vielä pari yötä tämänvuotisesta Sveitsi-reissustakin.

italy firenze (18)

Muualla kuin kotona vietetyiden öiden maalistasta tuli tämmönen:

Matkayöt

Yli puolet vuoden 365 yöstä olen siis sentään ihan kotona kuitenkin viettänyt. Tuosta 166 muualla vietetyn yön kokonaissaldosta 35 kpl on ollut omakivamatkailua, joten työmatkaöiden määräksi tuosta jää 131. Siinä on kyllä mielestäni jo pikkasen liikaa, yli kolmasosan koko vuodesta oon herännyt jostain kummasta mestasta työmatkailun takia. Siihen kun vielä laittaa tuon rapean kuukauden omakivamatkailuöitä, niin ei paljoa jää puuttumaan siitä että olisi puolet vuodesta herännyt himasta, ja puolet jossain muualla. Mutta koti kuitenkin niukasti voitti muun maailman.

Kaupungeittain matkayöt jakaantuivat seuraavasti. Punaisella merkatut paikat on olleet työmatkakohteita, vihreällä taas omakivamatkojen jutskia:

Matkapaikat

Kaupunkien top5-listan muodostavat Qatarin Doha (28 yötä), Pakistanin Kasur (24), Suomen Varkaus (17) ja Espanjan Vigo (13) sekä Pontevedra (10). Omakivamatkojen ajan eniten öitä vietin Luostolla (7) ja Italian Bucinessa (6), muuten omakivamatkayöt oli yhden tai kahden yön visiittejä. Kuusi yötä vietin myös jossain päin maapalloa liikkuen, neljä lentokoneen kyydissä koomaillen ja kaksi Helsingin ja Tukholman väliä seilaavassa laivassa.

pakistan16

Ikimuistoisempien öiden joukkoon pääsee parin viikon pakistanilaisessa kontissa vietetyn rupeaman jälkeinen kotimatka, jonka aikana vietin ensimmäisen yön puoliksi Lahoressa ja puoliksi Lahoren lentokentällä seisoskelevassa lentokoneessa, ja sen jälkeisen yön vielä Qatarin Dohan lentokentällä nuokkuen. Tuon parin vuorokauden mittaisen kohtalaisen rasittavan matkan jälkeen lähdin vielä suoraan ruotsinlaivalle pariksi melko vähäunisiksi jääneeksi yöksi, ja sieltä kotiin päästyäni lähdin yhden kotona vietetyn yön jälkeen Espanjaan. Siinä kohtaa vähän mietitytti että onko missään mitään järkeä.

pakistan17

Lentokoneissa ja pakistanilaisissa konteissa vietettyjen öiden vastapainoksi on toki ollut sitten öitä oikein tasokkaissakin paikoissa, Qatarin Dohan luksuspilvenpiirtäjähotellit oli näistä varmaan hulppeimmat. Englannin Chesterissäkin oli melko päheä hotelli, ja oikeastaan Pakistania ja lentokoneita ja -kenttiä lukuun ottamatta kaikki nuo muutkin työmatkayösijat ovat olleet oikein hyviä ja inhimillisiä paikkoja kaikki.

Qatar, Doha

Euroopan ulkopuolisia matkoja oli vuoden aikana yhteensä 8 kpl, Qatarissa kävin 4 kertaa, Pakistanissa kahdesti ja USA:ssakin kahdesti. USA:n kahdella matkalla onnistuin jotenkin ripottelemaan yöni viiteen eri osavaltioon, Etelä-Carolinan Hartsvillessä tuli tuolla puolen Atlanttia vietettyä eniten öitä. Siellä myös ekan kerran oikein tosissani sairastuin kesken työmatkailun, kun sain jonkun ihme kuumetaudin itseeni iskostettua, se ei ollut kauhean mukavaa. Kuten ei ollut sitten se toinenkaan kerta, joka tuli melko pian sen ensimmäisen kerran jälkeen; Pakistanin kontissa vietetty oksenteluvuorokausi ei ollut sekään kaikkein hohdokkain hetki elämässä.

pakistan2työmatka usa new york (7)

Omakivamatkailun takia muualla vietetyt yöt ovat kaikki olleet pelkästään mukavia, Italiassa kaikki käydyt kohteet oli huikeita mestoja, ja ihan mukavasti on vuoden aikana näköjään tullut piipahdeltua ympäri koti-Suomeakin. Kahta laiva- ja yhtä Tampere-yötä lukuunottamatta Huli on ollut kaikilla näillä omakivamatkoilla mukana, which is nice.

venetsia14_c_matka_

Semmonen tilastokatsaus tällä kertaa. Matkailu avartaa, sanotaan jossain, ja kyllähän se sitä tekee, mutta toisinaan oon huomannut että sellainenkin jostain bongaamani mietelause kuin ”Matkailu v*tuttaa” pitää kyllä sekin joskus aika hyvin paikkansa – ainakin jos tuon ajatelman ekaan sanaan lisäisi vielä etuliitteen ”Työ”. Mutta onneksi ei kuitenkaan ihan aina!

bali nusa lembongan devils tears (7)

Jaakkolan porotila Luostolla

Moro, Herra Longfield täällä.

Lapin lomareissumme aikana hortoilimme eräs päivä Luoston lähellä sijaitsevalla Jaakkolan porotilalle tutustumaan porotilan toimintaan, ja tietty toiveissa oli myös päästä ihmettelemään niitä poroja ihan näppituntumalta. Porotilalle täytyi soittaa ja sopia vierailuajasta, sinne ei ihan ex tempore sovi paukahtaa pihalle, koska porotila on paitsi Jaakkolan perheen työpaikka, myös koti, ja vierailuja varten täytyy aina tilalla tehdä pieniä valmisteluja.

Jaakkolan porotila2

Meidät otti tilalla vastaan reipas kesä- tai siis talvityöläinen, ja ensi töiksemme kävelimme oppaamme ja isojen jäkäläpussien kanssa sisään poroaitaukseen. Porot tulivat tottuneesti meidän pussit kädessä tönöttävien turistien luokse, ja rauhallisesti odottelivat että saivat meiltä jäkälänpalasia narskuteltavakseen. Opastyttö samalla kertoili meille porojen hoidosta ja esitteli muutamia tilan poroja nimeltä. Laumassa on selvä hierarkia, ja kovimmat sarvipäät tulivat nytkin ensimmäisinä hakemaan turisteilta jäkälät, ja hierarkiassa alempana olevat joutuivat katselemaan sivusta – jos joku vähän alempitasoinen yritti vaivihkaa hiipiä jäkälöitä hakemaan, pomoporot ajoivat ne heti tiehensä. Me kyllä yritettiin vähän pomoporoja huijata, ja teimme yksittäisiä pistohyökkäyksiä niiden alempiarvoistenkin porojen luokse jotta nekin saivat vähän jäkälää syödäkseen. Poronhoitajat toki pitävät tarkasti huolen siitä, että kaikki pahnanpohjimmaisetkin saavat päivittäiset ruoka-annoksensa syödäkseen, turistien jakama jäkälä on sitten vähän niinku ekstraa.

Jaakkolan porotila6

Kun jäkäläpussit oli tyhjät, vietiin meidät hienoon vieraskotaan, jossa tarjolla oli pannukahvia ja kampanisut. Eväitä särpiessämme katselimme kotaan viritetyllä videotykillä pientä esitelmää ja kuvakoostetta Jaakkolan porotilan historiasta ja nykyhetkestä, sekä yleisemminkin porojen hoitoon liittyvistä kommervenkeistä.

Minulla oli mielikuva, että porot ovat Lapissa vähän samanlaisessa asemassa kuin pyhät lehmät Intiassa, ja että niitä vaeltaa pitkin poikin Lappia valtoimenaan ihan hirveitä määriä. Liikenne ei välillä kulje kun porotokka on päättänyt pysähtyä ottamaan tirsat keskelle moottoritietä, ja lähes jokaisella aukealla pitäisi pystyä bongaamaan muutamia kymmeniä poroja jäkälää syömässä. Todellisuus ei ihan tätä mielikuvaa vastannut, mutta ei se kaikilta osin ihan täysin metsässäkään ollut.

Jaakkolan porotila1

Poro-powerpointin aikana kävi selväksi, että Lapissa ei itse asiassa ole lainkaan villejä poroja, joka ikinen poro mikä jossain päin lakeuksia vaeltaa, on jonkun omaisuutta. Kesäisin porot päästetään vapaaksi vaeltelemaan pitkin Lappia, mutta talveksi ne haetaan takaisin aitauksiinsa, ja se ei olekaan mikään ihan sormien napsautuksella tapahtuva juttu. Poronhoitajat yhteistuumin ajavat porot jollain ilveellä isoihin aitauksiin, ja sieltä sitten katsotaan että kuka poro on kenenkin, ja ne kuljetetaan talveksi omiin aitauksiinsa hengailemaan.

Se kuka poro kuuluu kenellekin, tarkistetaan porojen korvissa olevista merkeistä. Jokaisella poronomistajalla on oma yksilöllinen korvamerkkinsä, tyyliin että Seppo Kekkosen (nimi muutettu) poroilla on kolme viiltoa alakorvassa ja puoliympyrän muotoinen merkki korvan päässä, ja Kaarlo Kakkosen (nimi myöskin muutettu) poroilla taas on kaksi kolmion mallista merkkiä yläkorvassa ja yksi viilto alhaalla, ja niin edespäin. Porotilallisilla oli ennen pienet kirjaset mukanaan, joihin oli merkattu jokaisen poro-omistajan korvamerkit, ja sen avulla sitten katseltiin elikoiden korvista että onkos tää nyt Sepon vai Kaarlon poro, vaiko peräti Arto Länsmanin (nimeä ei muutettu, mutta en tiedä omistaako herra poroja) tai itsensä Joulupukin (nimeä ei muutettu, varmana omistaa poroja!) joka on tänne väärälle alueelle jotenkin onnistunut eksymään. Nykyisin pienet vihkot alkavat olla historiaa, ja korvamerkit löytyvät tietokannoista interwebistä. Koskakohan muuten joku tekee jonkun Korvamerkki-appsin, jonka avulla voi ottaa poron korvasta kuvan, ja laite sitten kertoo että tämä on Arton poro, ei sun.

Jaakkolan porotila3

Syksyisin tapahtuvan poroerotuksen lisäksi toinen iso hässäkkä on alkukesästä, kun uudet poronvasat otetaan kiinni ja niiden korvat merkitään, siinäkin saa käyttää luovuutta kun liukkaasti liikkuvia poronvasoja yritetään saada kiinni ja pidetyksi aloillaan sen aikaa että saavat jengimerkit korviinsa. Poronvasoja pitää myös tarkkailla että kenen poron vasa kukin on, ettei vaan käy niin että mennään merkitsemään Sepon poroksi Kaarlon poron vasa.

Porojen omistamisessa on hyvin tarkat säännöt ja määräykset, että kuinka monta poroa saa missäkin poroalueella – paliskunta taitaa olla semmosen alueen oikea nimi – olla, ja kuinka monta poroa kunkin paliskunnan poro-omistajilla saa omassa tokassaan olla. Määriä vahditaan tarkasti, ja voisi kuvitella että laskentojen aikana ja sen jälkeen käydään melko vakavahenkistäkin keskustelua poro-omistajien kesken että kuinka monta uutta elikkoa minulla saa olla ja miksen minä saa pitää neljää uutta kun Kaarlokin sai, ja on se tuolla naapuripaliskunnassa helppoa kun siellä ei ole tota tommosta Kekkosen Seppoa aina kiukuttelemassa, viime vuonna sait seitsemän uutta ja nyt siinä kehtaat kiukutella, mulla sitä paitsi kuoli viime kesänä kaksi poroa liikenneonnettomuuksissa niin voisit vähän miettiä hei.

Jaakkolan porotila5

Pohjois-Lapin saamelaisilla on kuulemma vähän eri säännöt ja löyhemmät kiintiöt porojensa kanssa. Siellä päin saamelaisilla oli vielä jokin aika sitten tapana matkustaa kesäisin porojen kanssa pitkin pientareita ja majoittua kotateltoissa siellä mihin porot kulloinkin pysähtyvät – nykyisin kun on moottorikelkkoja sun muuta apuvälineistöä, on tällainen täysipäiväinen poropaimentolaisuus päässyt saamelaistenkin parissa vähenemään. Ruotsin ja Norjan puolella saamelaisilla on jopa laissa määritetty yksinoikeus poronhoitoon, Suomessa ei tämmöstä lakia ole vaan poroja saa hoitaa vaikka ei olisikaan sellaista hienoa saamelaispukua, minkä väreistä ja raidoista näkee kaikki kantajansa perhesuhteet ja sukupuut ja lempiruoat ja Wifin salasanat, ja jollaisten omistajana on aina hermostuttava jos jossain päin maailmaa joku missi tai Lordi keikaroi ihan väärän värisessä saamelaispuvussa tai typerää informaatiota antavassa neljäntuulenhatussa. Lordiko muka olisi sukua Inarin Kekkosille sekä Nuorgamin Kakkosille, ja lohenmäti kaurapuurossa on miehen lempiruokaa, tämä on väärin ja kaikki on kiellettävä heti!

Jaakkolan porotila4

Esitelmässä kävi myös ilmi, että työläiden poroerottelujen lisäksi ainakin Jaakkolan porotilan väki käy kesäisin Keski-Suomessa asti keräämässä poroille jäkälää. Jäkälä on porojen suurta herkkua ja talviaikana myös tärkein ravinnon lähde, ja sen avulla saadaan myös porot ja turistit tutustumaan toisiinsa lähemmin. Ei ole siis mitään ruusuilla tanssimista porojen hoito, vaan kovaa ympärivuotista työtä.

Jaakkolan porotila8

Muiden paikallisten kanssa poroista juteltaessa pystyi rivien välistä lukemaan, että poroista on ainakin tietyille elinkeinoharjoittajille riesaakin, muutama ihan suoraan sanoi senkin että kesäisin on todella ärsyttävää kun ne porot tosiaan joskus jumittavat autoteillä. Moottorikelkka-ajelullamme opas kertoi, että vaikka porot teoriassa kerätään aina talveksi aitauksiin, ei niitä kaikkia aina saada kuitenkaan kiinni, tai joku saattaa aitauksista päästä karkuun. Ja koska ne on niin tottuneita kuulemaan moottorikelkan ääniä ennen kuin saavat ruokaa, karanneet porot hakeutuvat usein hengailemaan moottorikelkkareittien varrelle. Muutamia kertoja on kuulemma tullut vastaan tilanteita, jolloin kelkkareitin keskellä on maata nököttänyt karkuriporo, eikä sitä sitten saa siitä hevillä siirrettyä, porot kun eivät ole moksiskaan jos moottorikelkkaa revittämällä yrittää ne saada liikkelle.

Jaakkolan porotila7

Tottahan se varmaan on, että poroista on pientä riesaakin, mutta kyllähän porot ja poronhoito kuuluvat ainakin minusta melko keskeisenä osana koko Suomen meininkiin, joten porot laiduntakoot normaaliin tapaan kesäisin pitkin Lappia. Paikalliset ei varmaan viidenkymmenen kerran jälkeen enää kauheasti jaksa tien vallannutta porotokkaa ihastella, mutta turisteja ei varmana haittaa, jos matka tyssää siihen kun porohuligaanit ovat tien vallanneet. Mekin Hulin kanssa välillä autolla ajaessa oikein toivottiin että tulisipa nyt jostain vastaan porojengi, jonka seassa voisi tietä pitkin madella ja ottaa jonnekin Snapgrammiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Koska oli talvi, ei loppupeleissä nähty poroja kuin vain porotilojen aitauksien sisällä, täytyy siis varmaan tulla joskus kesäaikaan takaisin!

Ratia Ranchin ylämaankarjan vasikoita moikkaamaassa

Muistatteko vielä upeat Ratia Ranchin karvalehmät, joita kävimme herra Longfieldin kanssa moikkaamassa viime kesänä Monninkylässä Askolassa? Tuolloin kerroin, että maatilan pitäjät, Asmo ja Johanna, ovat loppuvuoden puolella saamassa ensimmäiset luomuleimalla hyväksytyt tuotteensa ulos markkinoille, ja niin myös tapahtui! Meille kävi niin upea tuuri, että saimme osallistua ensimmäiseen lihatilaukseen, ja eräänä sateisena syyspäivänä karautin autoni Vantaan Ikean parkkipaikalle, josta noudin ison kassin ensiluokkaista ylämaankarjan lihaa.

Elämä tilalla on jatkunut syksyn kautta talven koviin pakkasiin, ja kevään kautta uuteen kesään. Talven aikana noin viisikymmenpäinen luomuylämaankarjalauma on saanut mm. uusia tiloja, jonka lisäksi sekä Asmo että Johanna ovat painaneet paljon hommia tämän keväisten vasikoiden parissa.

Siitossonni Falcon on tällä hetkellä vielä hetkeksi erotettu emolehmistä sekä kevään vasikoista, jotta uusiin petipuuhiin ei ryhdyttäisi ihan vielä. Tämä siitä syystä, että vasikoiden syntymä ei ajoittuisi aivan niin aikaiseen kevääseen kuin tänä vuonna. Tänä keväänä vasikoiden poikimisaika kesti noin 1,5 kuukautta, ja voin uskoa, että töitä on riittänyt maatilalla tuona aikana ihan hurjasti. Jokaisen vasikan syntymä on varmasti upea ja ainutlaatuinen tapahtuma, joka vaatii tarkkaavaisuutta sekä ripauksen onneakin.

  Ratia ranch_highlandcattle3

Me karautimme viime perjantaina Itä-Uudellemaalle moikkaamaan Johannaa sekä rapsuttelemaan kevään söpöjä uusia vasikoita. Samalla noudimme uusimman lihatilauksemme – nyt pakastimessa on myös monta kiloa luomuylämaankarjanjauhelihaa, josta kokkaamme varmasti bloginkin puolelle jotain herkkuja. Mikä on teidän jauhelihaherkku? Itse ajattelin tehdä pakastimen lihoista ainakin perinteistä makaronilaatikkoa, äidin reseptillä tietenkin.

Ratia ranch_highlandcattle3

Pääsimme tänäkin vuonna Johannan kanssa emolehmien sekä vasikoiden aitaukseen. Viime kesänä olimme vierailulla hieman myöhemmin kesällä ja vasikat olivat tuolloin jo ehtineet hieman tottua ihmisiin. Mutta kyllä näin alkukesästäkin löytyi jo muutama utelias vasikka, jotka tulivat ensiksi varovasti nuuhkimaan ja pian sen jälkeen annettiin jo karhean märkiä pusuja isolla kielellä! Pusuja sai ensin maistaa herra Longfield, joka sai kyllä napattua tän kesän hellyyttävimmät selfiet itsestään ja noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista. Katsokaa nyt, eikö ole jo melkein liian sokerisia kuvia?

Ratia ranch_highlandcattle3

Ratia ranch_highlandcattle3

Laitumella köpöttelyn päätteeksi joimme vielä teet, ennen kuin lähdimme kotia kohti. Johanna lähetti Horatiollekin tervehdyksen. Meidän pikku prinssi sai kolme isoa haikkujen jalkaluuta (älkää kysykö mikä luu), jossa oli vielä maistuvia kalvoja ja vähän lihaakin jäljellä. Voitte varmaan uskoa kuinka paljon Horatio sekosi kun tulimme säkkien kanssa kotiin ja anoimme jässikälle yhden luista. Jestas, sellaista touhotusta ja intoa ei ole ennen Horatiosta irronnutkaan! Luu on Horation suurin saalis. Olisi ehkä pitänyt antaa ensimmäinen luu sille vasta ensi viikolla kun meidän pikku prinssi täyttää yhden vuoden! Nähtäväksi jää minkä lahjan Horatiolle keksin..

Lopuksi on vielä pakko mainita, että Ratia Ranchilla järjestetään
lauantaina 18.6.2016 avoimet ovat kello 11-15!

Menkää ihmeessä paikalle! Johanna kertoi, että avoimien ovien aikaan on mahdollista tutustua tilan elämään, ihailla Johannan ottamia upeita kuvia haikuista sekä maistella miltä se haikkujen luomuliha nyt sitten maistuu. Me ei valitettavasti päästä itse avoimiin oviin mukaan, mutta voimme molemmat lämpimästi suositella vierailua Monninkylässä. Linkin takaa löytyy Facebookin tapahtumakutsu Avoimiin oviin. Laittakaa ihmeessä kalentereihinne ylös!

Six Word Memoirs

En tiedä oletteko te törmänneet jossain välissä Six Word Memoirsiin. Kaikki lähti liikkeelle tosi kauan sitten, kun Ernest Hemingway keksi vedonlyönnin tuloksena kuuden sanan tarinan, jota on tituleerattu mm. Hemingwayn parhaaksi teokseksi. Itse olen lukenut Hemignwayltä yhden ainoan teoksen, Vanhus ja Meri, josta pidin sen oudoista ”Minä rakastan sinua, kala” -jutuista huolimatta. Mutta kyllä osasi Hemingway ujuttaa vain kuuteenkin sanaan aika paljon, vai mitä mieltä te olette. Osu ja upposi tämäkin.

For sale: baby shoes, never used.

Hemingway on innoittanut monia muitakin keksimään omia kuuden sanan tarinoitaan. Ylioppilaslehti on tehnyt oman koosteensa suomalaisten kirjoittajien kuuden sanan novelleista, jonka lisäksi aiheesta on tehty myös kirja, jonne julkisuudenhenkilöt ovat raapustaneet omat elämäkertansa – vain kuudella sanalla.

Aiheesti juteltiin menneellä viikolla myös Radio Aallon Dynastiassa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Minäkin halusin paketoida oman, tähän astisen elämäni kuudella sanalla.

Me olemme tehneet kodin. Tulevaisuus, tule!

Turha kai sitä on enempää alkaa selittää. Siinähän se lukee, mustaa valkoisella.

Tartu sinäkin haasteeseen, minkälainen on sinun kuuden sanan elämänkertasi?

pssst. Herra Longfield keksi myös oman elämäkertansa:

Olipa kerran minä. Sen pituinen se.

lumi

Aurinkoenergia: onko siinä nyt sitä järkeä vai ei?

Moff, Herra Longfield tässä.

Tässä kuluvan vuoden aikana olen päässyt kirjoittelemaan aurinkovoimasta ja sähköstä sun muusta jännittävästä. Nämä hölinäni ovat kirvoittaneet oikeastaan yllättävänkin paljon kommentteja ja mielipiteitä tänne blogiin, facebookiin sun muualle, pari kertaa olen oikein naamatustenkin päässyt asioista horisemaan ihmisten kanssa.

Syy postauksien kirjoittamiseen oli alunperin se, että Helen – eli entinen Helsingin Energia – on kovaa vauhtia vääntämässä itsestään Suomen ja varmaan piakkoin Pohjoismaidenkin isointa aurinkoenergian tuottajaa, ja he tahtoivat tällaiseen blogiyhteistyöhönkin asian tiimoilta ryhtyä, jotta aurinkoenergiasta heräisi keskustelua ja tietoisuus aiheesta lisääntyisi. Minusta oli Heleniltä alun alkujaan jo ihan rohkeaa hyväksyä minutkin heidän aurinkoenergiaprojekteistaan kirjoittamaan, vaikka ilmoitin että olen aurinkoenergiaan hyvin skeptisesti suhtautuva, energia-alalla insinöörin/konsultin hommia tekevä tyyppi, ja että tahtoisin tylsän insinöörimäisesti, faktoihin paneutuen ja objektiivisesti aiheesta kirjoittaa. Mutta niin vain sieltä tuli vihreää valoa että sen kun kirjoitat, ei paljoa pelota.

sun

Postaussarjan neljättä ja samalla viimeistä postausta varten Helenin oli tarkoitus viedä meidät blogikirjoittelijat katsomaan upouutta Kivikkoon valmistuvaa Helenin toista aurinkovoimalaa, ja samalla reissulla olisimme saaneet naamatusten kysellä Helenin edustajilta kiperiä kysymyksiä. Valitettavasti en omien työhässäköideni takia vierailulle sitten päässytkään, mutta Helen suostui järjestämään ihan minua varten oman pikku kysely/juttelutuokion toimistollaan. Keräilin edellisistä postauksista heränneistä keskusteluista, kommenteista sekä oman pääkoppapuuroni pyörimisen aiheuttamista ajatuksista viiden melko hyökkäävänkin kysymyksen patterin, jonka sitten Helenin viisaille ihmisille pääsin esittämään. Seuraavaksi siis seuraisi omien mölinöideni ja pohdintojeni lisäksi ihan oikeaa ja timantinkovaa faktaa Helenin viisailta ihmisiltä! Kysymykseni, ja Helenin väeltä saamani vastaukset olivat seuraavanlaisia.

1. Tekeekö aurinkopaneeleilla talvikuukausina mitään, kun auringonvalo on vähäistä ja paneelit on mahdollisesti lumen alla?

Talvikuukausina, kun auringonvalo on vähäistä, aurinkopaneeleiden tuottama sähköteho on kieltämättä hyvin pieni. Saman asian näkee suoraan Helenin sivuiltakin löytyvistä taulukoista, joissa kuvataan insinöörimäisen tarkasti sähköenergian mittaustulokset, joita jo pystytetty Suvilahden aurinkovoimala joka päivä suoltaa. Mitään ei piilotella tai kaunistella, mistä minä kovasti tylsänä insinöörinä tykkään. Paneeleita ei itse asiassa tulla talvisin edes puhdistamaan lumesta, koska puhdistamisessa on olemassa vaara, että paneelit saattavat mennä vahingossa rikki jos niiden seassa joku Osmo heiluu lumikolan kanssa harva se päivä. Tämä riski yhdessä puhdistuksesta muutenkin aiheutuvien kulujen kanssa on Helenin laskujen mukaan suurempi kuin puhdistuksen avulla talvisin tuotettavan aurinkoenergian määrän lisäämisen aiheuttama tuotto olisi.

Kesällä paneelit sitten tuuttaavatkin sähköä sitäkin enemmän, koska vastavuoroisesti kesällä aurinko hengailee Suomen kesätaivaalla pitkiä aikoja, eikä puhdistusongelmaakaan kesäisin ole. Kun katsellaan Helenin antamia aurinkoenergian vuosituottolukemia, onkin syytä muistaa, että ne ovat keskiarvolukemia koko vuoden ajalta: talvisin tuotto on paljon pienempää, ja kesäisin paljon suurempaa kuin vuosittainen keskiarvolukema.

sun

2. Onko Helenillä kehitteillä mitään ratkaisua sähkön varastointia koskien (akkuja ym.) joilla voisi tasata esim. tuuli- ja aurinkosähkön epäsäännöllisestä tuotannosta aiheutuvia tuotantomuutoksia?

Tämä sähkönvarastointiin liittyvä ongelma on yksi suurimmista esteistä, joka vielä tätä nykyä aiheuttaa ongelmia esim. tuuli- ja aurinkosähkön kaltaisiin epäsäännöllisiin ja hankalasti säädettävissä oleviin energiantuotantomuotoihin. Tätä asiaahan sivuttiin jo täällä meidän blogissammekin aurinkoenergiapostaussarjan ensimmäisessä osassa. Teknologia on vielä toistaiseksi sillä tasolla, että sähkön varastoinnista ei saa mitenkään kustannustehokasta nykyisillä sähkön ja energian hinnoilla. Tämä ei silti Heleniä lannista, vaan he ovat toteuttamassa Suvilahteen Pohjoismaiden suurinta sähkövarastoa. Kuulostaa melko massiiviselta, eikö vain? Sähkövarasto on pelkistetysti hemmetin iso akku, johon voi ladata sähköä ja purkaa sitä tarvittaessa. Tämä Helenin Pohjoismaiden suurin sähkövarasto pystyy lataamaan tai purkamaan 600 kWh määrän sähköä puolen tunnin ajan, ja tulee maksamaan Helenille noin 2 miljoonaa euroa. Määränä tuo puolen tunnin kertaluontoinen 600 kWh (tai pidempiaikainen mutta vähäisempi sähkömäärä) on valitettavasti sen verran pieni, että sillä ei pysty esim. vuorokausivaihtelun aiheuttamia sähköntuotanto ja -kulutuseroja tasaamaan mitenkään. Itse asiassa Helen on alustavasti laskenut, että vaikka kaikki sujuisikin ihan nappiin, ja uutta hienoa sähkövarastoa voitaisiin käyttää sähköntuotannon ja -kulutuksen erojen tasaamisen lisäksi myös häiriöreservikäyttöön, siitä saatava rahallinen tuotto riittää siltikin vain niukasti maksamaan itsensä takaisin ennen kuin sähkövaraston käyttöikä tulee täyteen. Mutta Helen silti kokee, että on tärkeää panostaa teknologian kehitykseen, jossa tämänkin sähkövaraston rakentaminen ja käytön seuraaminen tulee väistämättä auttamaan. Varastoa siis tullaan toki sen valmistuttua käyttämään ihan tosissaan sähköntuotannon apuna, mutta lähinnä tämä Pohjoismaiden suurin sähkövarastokin tehdään vielä tutkimus- ja kehitystyötä silmälläpitäen.

3. Miten Helenin sähköntuotanto nykyisin reagoi jos esim. aurinkoisena päivänä Helsinki menee pilveen, ja aurinkovoimaloiden tuotto yhtäkkiä tipahtaa nopeasti? Kuinka suuren sähköntuotantoromahduksen kyseinen tilanne aiheuttaa?

Helenillä on Kellosaaressa varavoimalaitos, jonka käynnistämiseen menee joitakin minuutteja, ja lisäksi Helen pystyy myös pelaamaan omaa sähkönkulutustaan väliaikaisesti pienentämällä ja kasvattamalla, ja siten tasaamaan sähköntuotannossa esiintyviä häiriöitä. Tosin Helenin nykyisten aurinkovoimaloiden tuotannot ovat vielä niin pieniä verrattuna Helenin kokonaissähköntuotantoon, että häiriöistä johtuvat muutokset auringonsähköntuotantoon ovat kokonaiskuvassa sen verran olemattomia, että niitä ei käytännössä edes havaita, eivätkä siten vaadi mitään ihmeellisiä säätökommervenkkejä. Toki tilanne voi muuttua, mikäli Helen pääsee yhä lisäämään aurinkosähkötuotantoaan tulevaisuudessa – isompi määrä aurinkosähköä tarkoittaisi isompia häiriöitäkin, ja tällöin esimerkiksi sähkövaraston antama tuki sähköntuotannon säätöön olisi hyvinkin käyttökelpoista.

sun

4. Onko Helen valmis tekemään niin paljon aurinkovoimaloita kuin kysyntää riittää? Ja jos on, onko aurinkovoimaloiden rakentaminen ja paneeleiden ”vuokraaminen” taloudellisesti kannattavaa Helenille, vai onko kyseessä vain markkinointi-/maailmanpelastustemppu?

Helen tahtoisi jo olemassaolevan Suvilahden ja piakkoin valmistuvan Kivikon aurinkovoimalankin jälkeen vielä kovasti omaa aurinkosähkötuotantoaan yhä lisätä, ja on sitoutunut rakentamaan vaikka 10 miljoonaa aurinkopaneelia lisää mikäli asiakkaat niitä niin monta tahtovat! Aurinkopaneeleiden rakentaminen ja vuokraaminen on itse asiassa hinnoiteltu siten, että vuokrauksesta saatavilla tuotoilla pystytään juuri ja juuri korvaamaan voimaloiden rakentamis- ja ylläpitokustannukset; käytännössä siis Helen ei tee yhtään voittoa paneeleillaan, oikeastaan päinvastoin: mikäli esim. aurinkosähkön myyntiin, markkinointiin sun muuhun oheistoimintaan (kuten vaikkapa niiden moneen kertaan hehkuttamieni Helenin aurinkovoimanettisivujen ylläpitoon ja pyörimiseen) menevät kulut otettaisiin laskuihin mukaan, Helen tekisi selkeästi tappiota paneeleillaan. Mutta Helen uskoo, että tulevaisuudessa teknologian ja Helenin omankin ymmärryksen kehittyessä aurinkosähköstäkin tulee vielä jossain vaiheessa kannattavaa myös taloudellisesti isossa mittakaavassa. Sen Helen tahtoi tuoda ilmi, että on eri asia kun kannattavuudesta puhutaan Helenin tai peruskuluttajan näkökulmasta. Yhden paneelin vuosittainen tuotto vastaa 11 % peruskuluttajan koko vuoden sähkön kulutuksesta, ja Helen kyllä hyvittää paneelin vuokraajille jokaikisen watin, mitä vuokrapaneeli verkkoon tuuttaa, oli se sitten Helenille kannattavaa tai ei.

5. Onko Helenillä suunnitteilla muita ns. vihreän sähkön projekteja aurinkovoimaloiden lisäksi?

Helenillä on paljonkin erilaisia vihreän sähkön projekteja suunnittelussa ja toteutuksessakin aurinkoenergian lisäksi, mm. vihreä kaukolämpö on yksi suurimpia kehitys- ja tutkimuskohteita. Lisätietoa Helenin tulevaisuuden projekteista löytyy vaikkapa täältä, näistä aiheista voisin hölistä jokaisesta varmaan tämmösen uuden neljän postauksen sarjan verran, mutta nyt on lienee paikallaan keskittyä pelkästään aurinkovoimaloihin – näistäkin kun tätä tarinaa tuntuu syntyvän jo ihan riittävästi ja vähän ylikin. Mutta siis pelkkään aurinkoenergian kehitykseen ei ole Helen voimavarojaan keskittänyt, vaan siellä operoidaan intensiivisesti jos jonkinlaisten muidenkin vihreän energian kehityskohteiden kimpussa.

sun

Siinähän sitä oli tykitystä kerrakseen. Itse pääsin kysymys-vastaus-sessiomme aikana yllättymään siitä, miten suorapuheisesti ja rehellisesti Helenin edustajat paikoin melko raflaaviinkin kysymyksiini vastasivat. Rehellisesti sieltä myönnettiin, että nykyinen aurinkosähkötoiminta on kuin onkin vielä lapsenkengissään, mutta taustalta olin huomaavinani lujaa uskoa siihen, että tähän hommaan on ihan oikeasti järkevää panostaa, ja tehdä vaikka sitten vielä näin alkuvaiheessa vähän tappiolla pioneerityötä kehityksen eteen. Ja tottahan se on, että niinhän tämmöstä touhua on yrityksen näkökulmasta tehtävä: Jos ihmisiltä kysyttäisiin kadulla, että onko sinusta esim. hyvä ajatus kehittää energiantuotantoa saasteettomampaan suuntaan, uskoisin että valtaosa huutaisi kovaan ääneen että totta kai on, sehän on ihan pakko, muistakaa Al Gore ja hiilijalanjälki! Mutta jos saman kysymyksen jälkeen kysyttäisiin, että oletko sitten valmis myös osallistumaan kehitykseen omalla rahallasi, olisikin paljon hiljaisempaa. Helen on valmis panostamaan asiaan taloudellisesti, mutta antaa samalla myös kaikille meille meuhkaajille mahdollisuuden osallistua omalla pienellä panoksellamme maailmanpelastukseen – sitten voi hyvällä omatunnolla vaikkapa keitellä aurinkoisena päivänä kahvia ja ajatella että tässä minä nyt hyvänä ihmisenä käytän omalla vuokrapaneelillani tuotettua aurinkosähköä, yhtään ei kissanraatoja polteta nyt minun kahvinkeittoni eteen, kyllä minä sitten olenkin mahtava ihminen, näetkö Al Gore?

sun (4)

Koska Helen on yritys, ei sekään toki ihan pelkkää hyvää hyvyyttään tätä hommaa tee. Olin Helenin tyyppien kanssa käymästämme jutustelutuokiosta ja muusta kaivamastani informaatiosta ymmärtäväni, että Helen tosiaan tahtoo hyvin voimakkaasti osallistua tulevaisuuden energiantuotannon kehitykseen, ja antaa insinöörien unelmoida ja kehittää uusia energiantuotantotapoja ja -kikkoja tulevaisuutta silmälläpitäen. Maailmanpelastuksen lisäksi taustalla tietenkin piilee ajatus, että nyt kun asiaa eturivissä kehitellään, voi se tulevaisuudessa myös avata rahahanoja Helenin suuntaan. Kun teknologia kehittyy sen verran, että esim. ne surullisen kuuluisat sähkövarastot alkavat olemaan käytettävyydeltään ja hinnoiltaan järkevämmällä tasolla, on Helenillä siinä vaiheessa jo hyvää käytännön kokemusta ja ymmärrystä aiheesta. Ja minä ainakin toivon että Helen tulee tässä kehitystyössä ja tulevaisuuteen valmistautumisessa onnistumaan, koska jos näin tapahtuu, ei siitä ole kuin hyötyä myös meille tavallisille suomalaisille kaduntallaajillekin: Helenin mahdollisista voitoista valuu kuitenkin verotuloina sun muina osa Helsingin, mutta myös Suomen ja sitä kautta meidän kaikkien yhteiseen kirstuun, eikä välttis tarvii tulevaisuuden sipilöiden, stubbien ja soinien tapella että mistä me nyt tänään leikataan, heitetäänkö vanhukset ja/tai lapset ojaan, vai laitetaanko veroprosentiksi 98 %? Niin ja joo, se maailmakin siinä saattaa epähuomiossa pelastua, jos hiilen, kissanraatojen ja muun fossiilisen kaman polttoa päästään isolla kädellä vähentämään. Ei sekään huono bonus olisi.

Hemmetti sentään, melkein tässä tekisi itsekin mieli vuokrata yksi paneeli. Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta niin vain taisi minun skeptisyyteni ja kyynisyyteni aurinkoenergiaa kohtaan kääntyä orastavaan optimismiin. Vielä on paljon matkaa jotta hommasta tulee isossa mittakaavassa järkevää, mutta sen Helen ja heidän viisas väkensäkin ilmeisesti tiedostaa oikein hyvin. Jos se ei silti saa heitä lannistumaan, niin miksi hitossa minunkaan sitten pitäisi vajavaisten tietojeni perusteella kyräillä nurkassa ja sanoa että ei tuosta mitään tule kuitenkaan? No ei pitäisikään! Hyvä tästä tulee! Hyvä Helen! Hyvä unelmoivat insinöörit! Maailma vielä pelastuu joku päivä!

Postaussarjan muut postaukset löytyvät hölinöineen seuraavien linkkien takaa.

  1. Aurinkovoima – järkeä vai ei?
  2. Helsinkiläistä aurinkosähköä – kohta sitä taas saa!
  3. Aurinkoenergiaa ja sähkönsäästöä

sun

Yhteistyössä Helen

Yhteistyössä Helen

Aurinkoenergiaa ja sähkönsäästöä

Molar, Herra Longfield tässä. Nyt olisi taas aika jutskailla aurinkoenergiasta ja sähköntuotannosta ja -kulutuksesta noin yleensäkin. Aiemmat jorinat löytyvät tuttuun tapaan blogin arkistoista. Toukokuussa pohdin onko aurinkovoimassa järkeä vai ei, ja kesäkuussa oli vuoro ottaa hieman omia mielipiteitä takaisin ja kertoa aurinkovoimasta enemmän tarkistettujen faktojen valossa. Käy toki tutustumassa myös edellisiin postauksiin, jos et ole niin jo tehnyt, tämä on jännää ja mielenkiintoista! On se!

Syksy saa, ja sehän tietää sitä, että kohta tuo taivaalla päivisin möllöttävä valopallo tekee enää vain lyhyitä piipahduksia Suomen taivaalle. Aurinkoenergian tuotannon kannalta tämä on toki valitettavaa, koska valoisien tuntien vähetessä myös aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön määrä vähenee – jos ette minua usko, niin käykää katsomassa Helenin erinomaisilta sivuilta kuinka vuodenaikojen vaihtelu ja vuorokauden aikakin vaikuttaa paneelien sähköntuotantoon! Harmillista kyllä, valon vähetessä samalla ilmat kylmenee, mikä taas tietää sitä että lämmitystarve lisääntyy, ja se tarkoittaa kokonaissähkönkulutukseen kasvua.

syksy

Mitäs tässä nyt sitten voisi tehdä? No, energiankulutusta ainakin voisi jokainen pyrkiä vähentämään. Täytyy tunnustaa, että minä ja Huli ollaan tässä hommassa todella huonoja. Yksi yleinen sähkönsäästövinkki on kodin sisälämpötilan laskeminen. Se ei onnistu meillä. Meidän talossa täytyy pitää lämpö 23 asteessa, tai muuten Huli kuolee hypotermiaan. Se kun toisinaan hytisee jo 23 asteenkin talossa villasukat jalassa ja kahden peiton alla. Yksikin aste pois niin siitä varmaan alkaisi kasvaa jääpuikkoja. Eikä nyt voi ihan pelkästään Hulia syyttää, minäkin tykkään kun kotona on lämmintä. Me toki saamme pienen synninpäästön siinä mielessä, että talomme peruslämmitys hoituu maalämmöllä, eli kissanraatoja ei meidän lämpömme eteen normaalisti polteta. Tosin, kylminä talvipäivinä maalämpöpumppumme ei yksinään kykene riittävästi lämpöä tuottamaan, vaan silloin pumppuhässäkkämme joutuu toisinaan turvautumaan sähköavusteiseen lisälämmitykseen, joten joudumme elämään sen tosiasian kanssa että meidän 23-asteisen talomme takia talvisin joudutaan jossain heittämään muutama ylimääräinen kissanraato nuotioon – ainakin iltaisin ja öisin, kun Helenin aurinkosähköpatteristot eivät verkkoon wattejaan tykitä.

aurinkovoima (2)

Toinen sähkönsäästövinkki jonka tästä lonkalta muistan, on sähkölaitteiden kytkeminen pois valmiustilasta. Siis sillee, että kun vaikkapa telkkaria kattelee, ja sitten päättää että en minä jaksa enää tuota laatikkoa toljotella, ja painaa kaukosäätimestä virta pois -nappulaa, niin se ei vielä riitä. Telkkari kun jää senkin jälkeen vielä valmiustilaan väijymään, että koska sieltä nyt joku losahtaa tuohon sohvalle taas ja painaa kaukosäädintä, minä olen sitten heti valmiina menemään päälle. Ja se valmiustilassa väijyminen kuluttelee koko ajan sähköä. Sähkönkulutuksen määrä ei ole iso, mutta jos kämpässä on vaikkapa parikin telkkaria ja tietokonetta tai vastaavia valmiustilaväijyjiä, niin kyllä niiden yhteenlaskettu väijymissähkö alkaa pitkässä juoksussa jo tuntumaan sähkölaskussakin. Jostain muistan lukeneeni, että kätsy keino lopettaa laitteiden väijyminen olisi kytkeä ne semmoseen pistorasiaan, josta saa virran kytkettyä pois nappulaa painamalla. Sitten kun telkkaria mielii katsella tai tietokonetta näpytellä, on toki nähtävä se suunnaton ylimääräinen vaiva, että menee napsauttamaan siitä pistorasian nappulasta virran päälle. Auta armias, jos vaikka sohvalle menee lösähtämään, ja onnesta myhäillen alkaa kaukosäätimen nappuloita painamaan, ja sitten muistaakin että voi taivas, unohdin sen virtanappulan käydä painamassa, täytyykö minun nyt nousta tästä sohvalta sitä painamaan, en ala, kutsukaa kansalliskaarti ja Hannu Karpo paikalle! Tässäkin sähkönsäästölajissa me ollaan Hulin kanssa surkeita. Telkkaria ei katella ees kun tosi harvoin, mutta aina se on meillä siinä väijymistilassa. Tietokoneita saatetaan joskus juoksuttaa päällä ihan huvin vuoksi yöt läpeensä kaksinkin kappalein, koska sitten aamulla on kiva kun ei tarvii odottaa sitä kamalan pitkää aikaa mikä tietokoneelta käynnistymiseen menee. Noloa nyt kun sen näin ääneen kirjoittaa.

aurinkovoima (3)

Yksi mikä kanssa voisi auttaa olisi jonkunnäkönen liikkeen- ja/tai pimeäntunnistin pihavaloihin. Meillä ei moisia kotkotuksia tällä hetkellä ole. Koska Huli varsinkin tykkää pitää pihavaloja aina päällä, koska silloin meidän talo näyttää niin kivalta, niin valot saattaa joskus palaa vuorokausiakin putkeen jos ei muisteta tai huomata käydä niitä pois napsauttamassa. Päivällähän pihavalojen poltto on täysin hyödytöntä, pimeäntunnistimella voisi estää niiden polttelun silloin kun se taivaan valopallokin riittää valoisuutta tuottamaan. Yöllä taas valot saisi liiketunnistimen avulla napsumaan päälle aina kun pihalla itse heiluu, muuten olisi piha pimeänä ja sähköä säästyisi. Toki sitten kuumottaisi todella paljon herätä keskellä yötä siihen, että pihavalot pläjähtää päälle – heti lähtisi aivo miettimään että kuka hemmetti siellä nyt pyörii ja millä asioilla, ei se ainakaan voi olla mikään kissa tai rusakko tai muu looginen vaihtoehto, ei, sen on pakko olla vähintään joku pelottava hirviö vai aseistautunut varas.

aurinkovoima (8)

Yksi asia saatiin sentään tehtyä sähkönsäästömielessä viisaasti kun taloamme rakennutettiin. Halusimme nimittäin ehdottomasti taloomme varaavan takan, vaikka sen hyöty onkin maalämpölämmitteisessä talossa vähän niin ja näin. Muistaakseni perusteltiin varaavaa takkaa toisillemme ja muille jotenkin siten, että vaikka emme takkaa lämmitykseen niin hirveästi tarvitsekaan, haluamme silti poltella puita koska se on kivaa ja luo fiilistä taloon, ja varaavasta takasta puunpolton aiheuttama lämpö leviää paljon tasaisemmin ja miellyttävämmin kämppään kun semmosesta pienemmästä ja halvemmasta takasta. Jos totta puhutaan, halusimme varaavan takan kuitenkin eniten lähinnä siksi, koska se näyttää meistä paljon komeammalta. Mutta nyt kun varaava takka on, niin sen fiilispolttelukin talvella kyllä vähentää sähkönkulutusta, koska takasta lähtevä lämpö vähentää maalämpöpumppuraukkamme tarvitsemaa lisäsähköä, ja kämppä pysyy 23 asteessa vähäisemmällä kissanraatojen polttelulla. Ja joka tapauksessa se on järkevämpää, kuin kommervenkki, jolla aikanaan lämmitimme Vantaan opiskelijakämppäämme. Siellä kun meinasi asteet olla liian alhaalla, pistettiin uuni täysille ja luukku auki, parikin tuntia saatettiin uunia posottaa jottei Huli paleltunut kuoliaaksi. Siinä sitä oli sähkönsäästö huipussaan!

takkamakkara

uunisepät kaakelitakka

Mitäs muita näitä tämmösiä sähkönsäästövinkkejä tulee mieleen? Olisi tosi metkaa jos viitsisitte kommentoida ja kertoa, millä tavalla teidän huushollissa sähköä säästetään. Ehkä mekin niistä Hulin kanssa saataisiin plokattua joitain keinoja, jotka ei tuota niin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kuin nämä sisälämpötilan laskut ja väijymistilan lopetukset!

Ensi kerralla pääsen toivottavasti kertomaan aurinkoenergiasta vähän enemmän timantinkovaan tietoon perustuen – meidät on nimittäin kutsuttu tutustumaan Helenin uuden aurinkovoimalan katolle käymään, ja sinne meidän mukaamme luultavasti tulee myös ihmisiä, jotka toivottavasti osaavat ja jaksavat vastata minun hölmöihin kysymyksiini. Minua kovasti ainakin kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea Helen tulevaisuudessa suunnittelee. Kovasti heillä tuntuu olevan meininki panostaa uusiutuvaan energiaan, ja uskon että siellä on mietitty tämän touhun mukanaan tuomia haasteitakin melkoisella intensiteetillä. Nyt täytyy vaan toivoa, että minun ja Helenin aikataulut osuvat sen verran kivasti yhteen, että visiitti järjestyy – minä kun olen pakotettu viettämään vielä muutamat seuraavat viikot työmatkoilla Qatarissa ja Pakistanissa, ja Helenillä on toki omat kommervenkkinsä aurinkovoimalan pystytyksen kanssa. Jos teillä muuten tulee mieleen jotain kysymyksiä joita Helenille voisi aurinkoenergiasta ja muustakin heidän toiminnastaan kysyä, niin laittakaa toki niitäkin tuonne kommentteihin, niin minä voin sitten omien tyhmien kysymyksieni loputtua pommittaa Helenin reipasta väkeä teidän viisailla kysymyksillä!

Yhteistyössä Helen

Yhteistyössä Helen

Tänään olen nuorempi kuin enää koskaan

Minä olen syntynyt Aleksis Kiven päivänä, ja tänään minä olen 31-vuotias aikuinen leidi.

birthday new york

Minä olen järjestelmällinen, rakastettu, rakastava, innokas, laiskottelija, nauravainen, helposti itkevä, hauska, mielensäpahoittaja, reipas, bloggaaja, sosiaalinen, aikaansaava, pohjimmiltaan ujo, Combattia rakastava, päättäväinen, onnistuja, irtokarkkihirmu, retkeilijä, aviovaimo, tytär, sisko, ystävä, kaveri, serkku, täti, miniä, käly, lapsenlapsi, valokuvaaja, innostuja, hyvä työssään, onnellinen, kostonhimoinen, tyytyväinen, ylpeä itsestään, unelmoija, totaalisen elämäntapamuutoksen läpikäynyt, kunnianhimoinen, pullea, sopiva, pudottanut 47 kiloa, lihonut 10 kiloa, kaunis, reissaaja, pimeiden iltojen ystävä, auttavainen, tekijä, kateellinen, entinen kilpauimari, hyvä laittamaan ruokaa, söpö, ihastuttava, kanavasurffailija, ruskeasilmäinen, pitkähiuksinen, hapsutukkainen, sinne-päin-tyyppi, pilkuntarkka, kilpailuhenkinen, värikäs, erikoinen, eläväinen, luonnossaliikkuja, huonomuistinen, materialisti, esteetikko, asioihin tarttuva, romantikko, perhekeskeinen, itsevarma, tarjoushaukka, lenkkeilijä, pyöräilijä, salilla kävijä, jumppapirkko, epävarma, tukea tarvitseva, tukea antava, kannustava, rehellinen, ärsyttävä, organisoiva, kokeileva, testaaja, excel-velho, nopea, hidas, räjähdysherkkä, aikaansaava, eläinrakas, lässyttäjä, joulufriikki, järjestelijä, ruokaa rakastava, yllätyksistä pitävä, viherpeukalo, matkustelija, seikkailija, sienestäjä, epävarma, erittäin varma, kaikkitietävä, Horation mamma, pelokas, leikkimielinen, yllytyshullu, toteuttaja, siisti, silmälasipäinen, tekniikan ihmelapsi, suorittaja ja ennen kaikkea ihana oma itseni.

Kukaan ei ole täydellinen, joten miksi edes yrittää olla? Siispä oikein hyvää syntymäpäivää epätäydellisen täydelliselle itselleni.

birthday angry birds park

Kiitokset epätäydellisen täydelliselle Gialle hauskasta postausideasta. Kopsasin törkeästi idean myös tänne oman blogin puolella.