Terassikauden avaus

Sieltä se kesä vain tulla tupsahti!

Eräänä aamuna perennapenkeissä alkoi kukkia tulppaanit, ja sen jälkeen melkein joka aamu kukkapenkeistä on voinut bongata uusia kauniita alkukesän kukkia. Tulppaanien paras aikaa alkaa olla jo nyt ohi, vuoro on annettu eteenpäin mm. upeina kukkiville omenapuille sekä sammalleimuille.

Herra Longfield piipahti viikonloppuna kotona, ja vaikka meillä oli menoja vaikka kuinka, ehdimme laittaa pihaa ja terassia kuntoon oikein urakalla. Nurmikko saatiin ajettua, kukkapenkit kasteltiin ja rikkaruohot kitkettiin vimmalla pois. Satun kuulumaan siihen outoon porukkaan, joka nauttii rikkaruohojen kitkemisestä ihan tosissaan. En toden totta tiedä montaakaan yhtä rentouttavaa ajankäyttötapaa. Melkein parhaita kesäpäiviä ovatkin ne, jolloin saa mennä heti aamusta kaikessa rauhassa aamupalan jälkeen puutarhaan kuopsuttamaan, ja tulla vasta myöhään illalla takaisin sisälle jalat ja kädet yltäpäältä mullassa.

Kitkeminen ja muutkin puutarhahommat sujuvat muuten kuin tanssi äänikirjojen parissa. Tällä hetkellä kuuntelen Laila Hirvisaaren Vienan punainen kuu -kirjaa, joka vie minut jokaisella kuuntelukerralla mennessään. Samoin teki Lailan Minä, Katariina -kirja.

Terassille istutettiin viikonlopun aikana ensimmäiset kesäkukat, ja herra kokosi Horation suurella avustuksella alta aikayksikön muutaman matalan pöydän terassin löhöilyalueelle. Samaan aikaan minä viritin keittiön puolella illan grilliherkkuja. Olemme tänä kesänä jo pari kertaa grillailleet pikkuisella kannettavalla grillillä piknikeillä, mutta sunnuntaina oli aika avata terassikausi ihan normaalin grillin säestyksellä.

Atrian grilliribsit (*saatu blogin kautta), uudet perunat voilla, grillatut herkkusienet sekä Atrian valmiit salaatit (me maistelimme vinaigrette kaalisalaattia sekä valkosipulista perunasalaattia *saatu blogin kautta) maistuivat tajuttoman hyviltä lämpimässä kesäillassa juuri ennen lätkän finaalia (ei puhuta siitä finaalista sitten yhtään enempää).

Siinä syömisen ohessa huomasimme myös, että ostamamme matalat pöydät saattoivat olla vikatikki. Horatio kun pääsee isolla naamallaan nuuhkimaan (ja nappaamaan) pöydällä olevia herkkuja kohtuullisen helposti. Saa nähdä, milloin silmä välttää ensimmäisen kerran pariksi hassuksi sekunniksi, ja grillisapuskat on ahmaistu parempiin suihin.

Iso terassimme muuntautuu nyt taas koko kesäkaudeksi yhdeksi lisähuoneeksi. Viime vuonnahan hommasimme terassille markiisit, joten paahteisella terassilla pystyy nyt myös viettämään ihan oikeasti aikaa. Saa tosin nähdä kuinka kauan terassilla malttaa aikaa viettää, noita pihahommia kun olisi suunniteltu tällekin kesälle jo jokunen.. Horatiolle pitää ainakin rakentaa aitaus, terassin alaosat pitäisi rimoittaa, kivetystäkin pitäisi pihalle väsätä ja yläosaton asfalttimieskin pitäisi saada pihalle hetkeksi hommiin.

Saa nähdä mitä kaikkea ehdimme tämän kesän aikana pihalla tehdä. Suunnittelutöitä, tiukkoja budjettilaskelmia sekä ansaittuja lepohetkiä pääsee onneksi viettämään mukavalle terassille. Grilli käy varmasti tänäkin kesänä taas kuumana, tervetuloa siis kurkistamaan miltä meidän kesä näyttää terassilta katsottuna!

Edessä on pitkä kuuma kesä, eiks jee?

Illallinen taivaan alla – kahdelle

Moni on varmasti kuullut Illallinen taivaan alla -tapahtumasta, joka starttasi Helsingissä vuonna 2013. Meidän asuinalueella tiedusteltiin kesän aikana, josko järjestäisimme yhdessä vastaavan tapahtuman elokuun alussa. Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään, ja koska en jaksanut alkaa itse häsätä koko kylälle illallistapahtumaa, päätin järjestää sellaisen vain meille kahdelle – herra Longfieldille ja mulle. Niin ja toki Horatio pyöri mukana koko ajan purren varpaita ja hyppien jalkojamme vasten ruoantähteiden toivossa. Mutta noin periaatteessa vietimme oikein romanttisen illan ihan vain kahdestaan elokuisen tähtitaivaan alla.

Halusin tehdä kaiken itse illallista varten. Siirsin iltaa varten jo aiemmin päivällä nurmikolle, varastokopin taakse, toisen terassipöytämme kahden tuolin kera. Pöydän päälle levitin valkoisen pöytäliinan ja nostin pöydälle kynttilöitä sekä kukkapuskan. Viritin varaston seinälle sekä pöydän takana olevaan kuuseen värikkäitä pallovaloja, joiden toivoin tuovan kivaa fiilistä tummenevaan elokuun iltaan.

Kun pöytä oli valmis, oli aika siirtyä köökin puolelle. Alkupala korvattiin alkudrinkillä. Tosin olin sen verran hölmö, etten lukenut drinkin teko-ohjeita etukäteen, ja sitten illallisen alussa kävi se perinteinen kotikokin moka – reseptin lopussa luki ”anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti”. Mutta kun mä tarvitsin ne drinkit nyt heti.. No ei hätä ollut sen näköinen. Alkudrinkin alkudrinkiksi juotiin sitten SodaStreamilla tehtyä makukivennäisvettä, jonka sekaan viskelin tuoreita vadelmia.

Reilun puolen tunnin höpöttelyn jälkeen lähdin sitten keittiöön tekemään niitä oikeita alkudrinkkejä. Reseptin nappasin kesän Maku-lehdestä, jossa oli useampi kesäinen drinkkiohje. Me kittasimme vadelmaista Gin Tonicia, josta pidin oikein paljon.

Vadelmainen Gin Tonic

2 annosta

• muutama kourallinen tuoreita vadelmia
• 1 dl giniä
• ½ dl sokeria
• ½ dl vastapuristettua limettimehua
• 1 rkl kivennäisvettä
• jäitä
• tonic-vettä

1. Mittaa pieneen kulhoon vadelmat, gini, sokeri, limettimehu ja kivennäsivesi.

2. Sekoita ja anna maustua noin tunti jääkaapissa.

3. Laita kahden lasin pohjalle jääpaloja ja kaada vadelma-ginisekoitus laseihin. Viimeistele tonic-vedellä.

Alkudrinkkien tekohetkellä laitoin myös veden kiehumaan illallisen pääruokaa varten. Söimme alkukesän Italian matkallamme monen monituista kertaa Toscanan alueella ällistyttävän hyvää ja yksinkertaista pestopastaa. Ostimme reissulta kotiin pastaa sekä hyvää italialaista pestoa, sillä halusimme yrittää tehdä tätä herkkuruokaa myös kotona.

Pestopastaan tulee perinteisesti pastan ja peston lisäksi myös perunaa sekä papua, mutta minä jouduin palkokasviallergiani takia jättämään pavut annoksesta pois. Keitin kuitenkin rosamunda-perunoita, jotka sopivat pastan sekaan yllättäen todella hyvin. Pastan tein suunnilleen Lidia’s Italy -sivuilta löytämäni reseptin mukaan. Pesto meillä oli tosiaan valmiina, mutta helppoahan sitä on myös itse valmistaa.

No miltäs se pasta sitten maistui elokuisen kuumahkon Suomen ilta-auringon alla? Todella hyvältä. Annos sai aikaan meissä molemmissa onnellisia hymähtelyitä, ja olipas ruoan äärellä aika ihana muistella yhdessä onnistunutta alkukesän reissua (samalla kun eräs nimeltä mainitsematon karvapallo pureskeli iltariehumisen merkeissä varpaitani).

Pastan jälkeen pöydän ääressä soi edelleen mukava illan teemaan sopiva musiikki. Kannoin likaiset astiat pois ja aloin tehdä viimeistelyjä illallisen jälkiruokaa varten. Olin kyhännyt jälkkäriksi varsinaisen makeapommin. Vai miltä teistä kuulostaa S’mores pudding pie?

Juuri ennen tarjoilua mahtavan tuhdin piirakan päälle levitettiin kasa pieniä vaahtokarkkeja, joiden pinta ruskistettiin nopeasti tohottimella. Pihan valtasi tohottamisen aikana makea tuoksu, joka sai tämän sokerihiiren täysin valtaansa. Piirakan reseptin nappasin M Loves M -blogista, josta voitte halutessani käydä kurkkaamassa lähes ällömakean piirakan reseptin.

Piirakkaa syötiin kaikessa rauhassa teekupposten kera. Ilta ei auringonlaskun jälkeen ollut enää kovin lämmin, joten päälle haettiin lisää vaatteita ja jalkaan sujautettiin villasukat. Kiire ei ollut minnekään. Horatiokin oli rauhoittunut ja kuorsasi pöydän alla. Meillä oli hurjan hyvä olla yhdessä siinä tumman elokuisen tähtitaivaan alla.

Markiisit kuuman terassin pelastajana

Jo heti ensimmäisenä kesänä vihreässä Vihervaarassa huomasimme, että etelään osoittava isohko terassi on pirun kuuma paikka aurinkoisella säällä. Perinteisistä aurinkovarjoista ei ole mihinkään, sillä Suomessa aurinko paistaa yksinkertaisesti liian alhaalta, jotta aurinkovarjoista saataisiin kunnolla hyötyä.

Ensimmäisen kesän kärvistelimme tulikuumalla terassilla. Otimme aurinkoa, söimme ja grillasimme keskenämme sekä ystävien ja perheen kesken. Kaikki hikoilivat, ja välillä oli pakko siirtyä sisälle syömään, sillä terdellä oli liian kuuma.

Toisena kesänä keksin, että voisimme raahata kuumina päivinä grillin sekä terassipöydän tuoleineen takapihan nurmikolle, jossa on mukavan vilpoista istuskella varjossa. Takapihalla oli tosiaan mukava istua – varpaat sai upottaa paksuun nurmikkoon, jonka lisäksi takapihalla pääsi lähinaapureita lukuunottamatta muiden katseilta pakoon. Kovin kätevää terassikalusteiden ja grillin roudaaminen tontin toiselle puolelle ei kyllä ollut. Grilli painaa, ja isoa pöytää oli jopa suhteellisen huvittavaa kantaa vieraiden kanssa yhdessä takapihalle varjoon.

Kesän jälkeen muistin, että meidän varastokopissa on toinen terassikalusteryhmä. Päätin kantaa sen seuraavana kesänä pysyvästi takapihalle. Ajattelin myös, että ostamme takapihalle hiiligrillin, jotta painavaa grilliä ei tarvitse siirrellä seuraavana kesänä yhtään mihinkään.

Sitten tuli tämä kesä. Kaivoin yksikseni eräänä viikonloppuna varastokopin perukoilta toisen terassikalustesetin, pesin kalusteet ja siirsin ne pumppukärryn avulla takapihalle. Kaikki hyvin. Söin opintovapaan aikana takapihalla aamuauringossa pari kertaa aamupalaa, todeten samalla, että kalusteet uppoavat aika komeasti vielä hieman kevään kosteaan nurmikkoon.

Sitten tuli nurmikonleikkuun aika. Olin taas työmatkaleskenä, ja tartuin ruohonleikkuriin itsekseni. Voitte varmaan arvata miten ärsyttävää oli siirrellä nurmikonleikkuun yhteydessä puista sohvaa, neljää tuolia sekä isoa pöytää pois ruohonleikkurin alta. Meni ehkä vähän hermot.

Sitten mieleeni juolahti markiisit. Satuin kaiken kukkuraksi näkemään ensimmäiset hyvännäköiset markiisit juoksulenkillä hieman päähänpistoni jälleen. Nappasin markiiseista kuvan, ja näytin sen lenkin jälkeen herra Longfieldille. Markiisit päätettiin hommata siltä istumalta!

Otimme yhteyttä muistaakseni neljään eri markiisifirmaan päätyen lopulta Articin markiiseihin. Saimme markiiseista blogin kautta hieman alennusta, mutta ilman alennuksiakin Articin tarjous kuulosti parhaalta. Markiisit tilasimme ja ostimme A-Kaihtimelta, joka kuuluu Artic-ketjuun. Kävimme A-kaihtimien Espoon myymälässä tekemässä kaupat, sen jälkeen kun markiisiasentajat olivat ensin käyneet katsomassa sekä mittaamassa terassimme ja todenneet, että markiisien asennus onnistuu ilman ongelmia.

Tilauksen teon jälkeen jäimme odottamaan asennusmiehien soittoa. Markiisien toimitus kesti yllättävän pitkään – markiisit laitettiin tilaukseen toukokuun 11. päivä, ja ne asennettiin lopulta kesäkuun 16. päivänä.

Asennuspäivä oli jännittävä. Ensinnäkin juhlin kyseisenä päivänä valmistumistani ylemmästä ammattikorkeakoulusta, jonka lisäksi mua jännitti suunnattomasti miltä massiiviset markiisit näyttäisivät terassillamme. En ole aiemmin ollut mikään markiisien suurin ihailija, mutta emme olleet parin edellisen vuoden aikana keksineet kuumalle terassille mitään muuta fiksua ratkaisua.

Jännitys ja pelko haihtuivat kuitenkin heti kun ajoimme koulun valmistujaisjuhlista kotipihalle, jossa asennusmiehet olivat täydessä työn touhussa. Miehet olivat saaneet asennettua ensimmäisen kahdesta terassille tulevasta markiisista, ja se näytti hyvältä. Jipii! Väri sopi kuin nakutettu taloomme, ja markiisi oli yllättävän kevyen näköinen. Markiisien asennus kävi näppärästi,  ja pian molemmat markiisit nököttivät omilla paikoillaan. Kiitimme asennusmiehiä, ja jäimme ihmettelemään markiiseja kahdestaan.

Tämä kesä ei nyt kyllä ole ollut kovin kuuma ja aurinkoinen, joten markiisien käyttö on ollut suhteellisen vähäistä. Tosin markiisit antavat suojaa myös sateen sattuessa, joten on niistä jotain hyötyä tänäkin kesänä jo ollut. Heh! Toivotaan kuitenkin, että saisimme nauttia loppukesästä vielä lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, ja markiisit pääsisivät vielä tämän vuoden puolella toden teolla käyttöön!

Pssst.. Terassin avoin ja (todella) ruma alaosa piti koteloida tänä kesänä rimoilla, mutta se jääkin nyt sitten ensi kesään. Miksi? Koska Italian matka ja koiranpentu.

Alkukesän fiiliksiä ja Iittalan arvonta

Niin se kolmekuukautinen opintovapaa vaan meni! Opintovapaan aikana saatiin tehtyä se mitä pitikin – lopputyö on valmis, viimeiset kurssit on suoritettu, ja saan MBA:n paperit ulos kesäkuun 16. päivänä. Jihuu, elokuussa on bileet!

Opintovapaan aikana ehdin tehdä paljon muutakin kuin vain koulujuttuja, joita pakersin joka arkipäivä aamusta iltapäivään. Viime hetken kiireiden vuoksi töitä paiskittiin myös iltaisin ja viikonloppuisin, mutta aikaa on silti ollut. Ja voi, että miten upealta aika on tuntunut. Olen kovin touhukas ihminen, ja en oikein osaa pysähtyä, taikka nauttia pienistä hetkistä – puskutan vaan aina eteenpäin kuin idän pikajuna, eläen ja odottaen jatkuvasti mukavia hetkiä tulevaisuudesta, vaikka välillä olisi erittäin hyvä pysähtyä nykyhetkeenkin.

Opintovapaan aikana tajusin, kuinka ihana tunne kiirettömyys on. Kun aamulla ei ole kiire, päivällä ei ole kiire, iltapäivällä ei ole kiire eikä vielä illallakaan ole kiire, ehtii asioita tehdä eri tavalla – rauhallisesti (ei kovin ominainen tapa mulle). Töissä saa juosta palaverista toiseen, ja ahdistua siinä ohessa siitä, kun kaikki oikeat työt jäävät tekemättä. Töiden jälkeen on sitten tietenkin kiire harrastuksiin, kauppaan tai ystävien luokse. Ja jotta aamulla jaksaa herätä edes hieman virkeänä, on iltaisin aina kiire nukkumaan. Kiire, kiire ja vielä kerran kiire. Totta puhuen mulla ei edes oikeasti ole kiire yhtään mihinkään, vaan aiheutan kiireen tunteen itse itselleni pääkopan sisällä aivan turhaan.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana mulla ei ole ollut kiire mihinkään. Tai voisi olla parempi sanoa, että olen pystynyt ihan oikeasti päästämään irti pääkopan sisällä myllertävästä ns. kiireen tunteesta. Olen ehtinyt opintojen ohessa nähdä hurjan paljon ihania ystäviä, juhlia kohtuudella, urheilla enemmän kuin pitkään aikaan, lukea hesaria, nauttia uusista ravintolakokemuksista, kokea kulttuuria, matkustella kotimaassa, siivota kotia, laittaa pihaa ja touhuta kaikkea muuta mukavaa laidasta toiseen ilman kiirettä. Luksusta.

Maanantaina koittaa kuitenkin taas arki. Töihin on palattava. Totta puhuen odotan töihin paluuta innoissani, sillä mulla on aivan huikeat työkaverit, eikä itse työssäkään ole mitään valittamista (paitsi niissä turhissa palavereissa). Tauko on tehnyt hyvää, mutta nyt on aika palata takaisin.

Kesään mahtuu onneksi paljon muutakin kuin töitä. Tiedossa on ihania kekkereitä, matka Italiaan, kivoja blogijuttuja, kotimaanmatkailua, lomarahat, pihatöitä, hemmottelua, kesäloma, mökkeilyä, jazzeja, valmistujaisjuhlat elokuussa sekä toivottavasti pienen pieni karvapallo aivan elokuun lopussa! ♥ Niin ja myös urheilua ja liikuntaa. En missään nimessä halua katkaista hienosti alkanutta treeni-intoa vain töihin paluun takia. Aikaa on pakko löytyä.

Näillä eväillä jatkuu alkukesä täällä. Maanantaina töihin palaa tarmokas Huli, joka toivoo osaavansa skipata kiireen, ja nauttia hetkistä. Ihana arki odottaa, olen valmis!

Alkukesän sekä töihin paluun kunniaksi haluan arpoa teidän ihanien lukijoiden kesken pienet yllätykset. Kahdelle tähän postaukseen kommenttinsa jättäneelle lähtee paketti Pauligin kahvia sekä kaksi Iittalan Sarjaton-sarjan Varpu-mukia. Mukit ovat tulossa kauppojen hyllylle vasta syskyllä 2015, joten nyt kannattaa osallistua! Kerro kommentissa, mikä on sinusta parasta juuri alkukesässä. Kommentointiaikaa on keskiviikkoon 3.6. asti, arvon voittajat heti torstaiaamuna ja infoan onnekkaita voittajia. Onnea arvontaan ja aurinkoista alkukesää!

p.s. Me ollaan hot! Jos et usko, kurkkaa Edessä on pitkä kuuma kesä -postaus, ja anna sen jälkeen meille äänesi Blogiringin Kesän kuumin blogi -äänestyksessä (meidät löytää ruokablogien alta). Äänestäneiden kesken arvotaan 300 eurolla Arabian kesäisiä astioita! Onnea arvontaan ja kiitos jokaisesta äänestä.

Synttärimatkan päivä 7, Amed: Huikeat näkymät merenpinnan molemmin puolin!

Matkapäiväkirja 11.10.2014

Tänä aamuna heräsimme elävinä Mundukista, jee! Ötökät, liskot eivätkä hämähäkit olleet päässeet yöllä kimppuumme ollenkaan. Pakkasimme vähän rojuja kasaan ennen kuin menimme Puri Lumbung -hotellin aamupalalle. Hotellin ravintolasta avautui lumoavat näkymät yli Mundukin – vehreää oli silmän kantamattomiin ja horisontissa siintivät vielä komeat vuoret.

Aamupalan jälkeen menimme köpöttelemään ”isolle” hotellin ohikulkevalle tielle, mutta sitä oli aika ärsyttävä kävellä kun mopot ja autot huristivat tosi läheltä ohi, joten käännyimme jollekin pikkutielle ja tupsahdimme pian takaisin hotellialueen pihamaalle. Valokuvailimme paikkoja, annoimme aamupalalta mukaan ottamiamme ruokia vastaan tulleille kulkukoirille, ja lähdimme sen jälkeen huoneeseen pakkaamaan loputkin tavarat kasaan.

Edellisenä päivänä tilaamamme autokyyti saapui hotellin pihaan kello 12:00. Check-outin yhteydessä saimme vielä uudet lahjapaketit mukaamme (edelliset löysimme hotellin sängylltä tulopäivänä), niissä oli sisällä kuulemma paikallista kahvia. Kiitimme kivaa respan poikaa, ja lähdimme autolla kohti seuraavaa Balin itäosissa sijaitsevaa matkakohdettamme. Kohteena oli pieni kalastajakylä nimeltään Amed.

Matka Mundukista Amediin oli pitkä, eikä reitin varrella ollut kamalasti nähtävää, joten otimme moottorin huristessa torkut. Zzzz…. Loppumatkasta näimme vilauksia myös merestä, sekä jostain syystä savuavasta Mount Agung -vuoresta. Ilmeisesti rinteillä oli metsäpaloja, joita Balilla on jonkin verran tähän aikaan vuodesta. Syksy on vielä ollut normaalia paljon kuivempi, sadetta ei olla saatu niskaan juuri yhtään, joten metsäpalovaara on kuulemma normaalia suurempi. Mount Agung tosin on tulivuori, joten siinä mielessä metsäpaloista nouseva savu on parempi vaihtoehto kuin tulivuoren purkauksesta johtuva..

Ajomatkan piti kestää 4 tuntia, mutta me hurautimme seuraavien öiden majapaikkamme Baliku Dive Resortin pihaan noin 3 tunnin matkanteon jälkeen, kuski oli nopea.

Veimme kamat huoneeseemme, joka oli melko hulppea. Huone sijaitsi korkealla rinteellä (hitosti rappusia kavuttavana), ja siihen kuului partsi, jossa oli oma ruokapöytä ja tosi iso divaani. Huoneesta (sängystä ja partsilta) näki erinomaisesti viereisen kalastajakylän yli rannalle ja merelle. Mietimme, että verhot pitää jättää auki illalla, jotta voimme herätä aamulla tähän upeaan maisemaan!

 

Automatkalla meille oli tullut nälkä, joten lähdettiin syömään. Hotellin läheltä löydettiin Eka Purnama -niminen ravintola, jossa syötiin, ja katseltiin kuinka läheisellä rannalla väki snorklasi. Näkymät olivat ravintolan terassilta upeat, ja ihan siinä sai henkeä vedellä ja ihastalla kaunista näkymää. Sattumalta ravintola (joka toimi myös hotellina) vuokrasi snorklauskamoja, joten vuokrattiin sieltä maskit ja snorkkelit, haettiin huoneestamme räpylät ja vesikamera, ja suunnattiin sen jälkeen vauhdilla rannalle vähän verestämään snorklaustaitoja.

Ranta oli täynnä pieniä ja isompia pyöreitä kiviä, jotka tuntuivat jalkojen alla aika ikäviltä, joten veteen meno oli hankalaa, mutta päästiin sinne kuitenkin. Vuokrakamamme hieman vuosivat, mutta sen verran niillä tuli toimeen että uitiin vähän kauemmas, ja löydettiin vahingossa syy miksi paikalla oli niin paljon muitakin snorklaajia: rantaan oli 2. maailmansodan aikana uponnut japanilainen laiva, jonka hylky oli nyt korallien ja kalojen valtaama. Ihmeteltiin hylkyä, otettiin kuvia ja Huli uskaltautui sukeltamaankin hylyn lähelle. Herra Longfield tunsi olonsa vähän orvoksi ilman kelluntaliiviä, joten lähdettiinkin sitten melko pian takaisin kohti rantaa. Huomenna sitten lisää!

Ranta oli kivien lisäksi täynnä vieri viereen parkkeerattuja paikallisten kalastajien omin käsin väkertämiä puuveneitä. Aikamme rantaa pitkin käveltyämme käveltiin kalastajien asumusten läpi tielle, ja sitä pitkin takaisin hotellille, jossa käytiin vielä uima-altaassa uimassa. Sovittiin hotellilla vastaanoton miekkosen kanssa, että huomenaamuna käydään nostamassa rahaa, ostamassa kunnon snorklausvälineet, ja käydään kalastusveneellä muutamassa paikassa snorklaamassa.

Huoneeseen päästyämme käytiin kynttilän valossa vaahtokylvyssä, ja tilattiin hienoon ruokailupartsiimme huonepalvelusta kunnon 3 ruokalajin ruoat. Listalta oli vaikea valita mitä otetaan, joten päätettiin, että syömme näin joka ilta, jotta saamme mahdollisimman monta ruoka-annosta testattua. Päätös syödä illalliset hotellilla oli hyvä siitäkin syystä, että liikkuminen Amedissa on jalan aika hankalaa – välimatkat paikkojen välillä on melko pitkiä, ja tiet ovat kapeita, joten niillä on tosi ärsyttävää kävellä mopojen ja autojen huristaessa tosi läheltä jatkuvasti ohi. Meidän olisi pitänyt melkein vuokrata skootteri, jotta olisimme päässeet liikkumaan hotellilta fiksusti. Kävi siis tosi hyvä tuuri, että Baliku Dive Resortin safkat olivat hirmuisen herkullisia. Se skootteri kyllä tullaan vielä vuokraamaan, mutta vasta hieman myöhemmin..

Ruokaa odotellessa luimme hinduista iPadilla, ja katsoimme divaanilla kuinka tuuli yltyi ja väänteli läheisiä puita ja paiskoi ikkunoita. Bongasimme seinällä olevasta lampusta myös liskon, se oli vähän pelottava. Pian ruoat jo saapuivat, ja kuten jo sanoin, ne olivat tosi hyviä! Meidän oli ihan pakko jättää tarjoilijalle kunnon tipit, kun tajuttiin minkä matkan hän joutui kulkemaan painavien ruokakippojen kanssa aina ylös meidän huoneeseemme asti. Baliku Dive Resort sijaitsee tosiaan rinteellä, ja sen huoneisiin oli hurjan jyrkät ja pitkät portaat.

Ruoan jälkeen olikin sitten ihana kömpiä pitkän päivän päätteeksi isoon sänkyyn ja sulkea silmät miettien mitä kaikkea kivaa koemme huomenna pikkuisen kalastajaveneen kyydissä! Nati nati.

Matkan aikana matkapäiväkirjaan kirjoitetut kuusi ensimmäistä päivää voi lukea seuraavien linkkien takaa.

Synttärimatkan päivä 1, Singapore: Clarke Quay ja ritsa

Synttärimatkan päivä 2, Singapore: Southern Ridges, Pete’s Place ja Singapore Sling

Synttärimatkan päivä 3, Singapore: Infinity Pool, kello viiden tee ja Gardens by the Bay

Synttärimatkan päivä 4: Siirtyminen Ubudin viidakkohotelliin

Synttärimatkan päivä 5, Ubud: Aamukävely, päiväuinti ja ilta La Viewissä

Synttärimatkan päivä 6: Kakkakahvi, Jatiluwih, Batukaru ja Munduk vesiputouksineen

Spreepark – hylätty huvipuisto Berliinissä

Spreepark oli syyskuisen Berliinin matkan ehdoton käyntikohde. Olimme ystäväni kanssa molemmat lukeneet siitä värikkäitä tarinoita netistä – hiiviskely salaa kielletyllä hylätyn huvipuiston alueella kuulosti sen verran hauskalta ja samalla sopivan jännittävältä, että mekin halusimme kokea sen, alueella kiertävistä koppalakeista huolimatta!

Spreepark ei ole aivan Berliinin keskustassa, sinne täytyy matkustaa junalla, ja sen päälle kävellä ehkä parin kilsan matka huvipuiston aidatulle alueelle. Paikalle pääsee myös bussilla keskustasta, bussipysäkki on paljon lyhyemmän matkan päässä kuin lähin juna-asema. Me otimme junan menomatkalle (päätepysäkki voi olla joko Plänterwald tai Treptower Park), ja paluumatkalla hyppäsimme bussiin lähimmältä bussipysäkiltä (bussin numeroa en valitettavasti enää muista, mutta bussipysäkeillä on selkeät ja hyvät ohjeet, joten jokainen varmasti löytää oikean bussin).

Alla vielä hyvin havainnoillistava kuva minkämoisen matkan päässä Spreepark on Berliinin keskustasta.

Spreepark: Kiehnwerderallee 1-3, 12437, Berlin

Huvipuiston historia on yhdellä sanaa värikäs. Se avattiin vuonna 1969 suurelle 29,5 hehtaarin alueelle Itä-Berliiniin nimellä Kulturpark Plänterwald. Puisto oli Itä-Berliinin ainoa huvipuisto, ja sen suurin vetonaula oli 45 metriin kohoava maailmanpöyrä, jonka 36 vaunua heiluvat vielä tänäkin päivänä majesteettisena tuulen pyörittämänä, sekalaisen kasvillisuuden saartamana, keskellä puistoa.

Huvipuisto oli valtaisan suosittu, siellä kävi keskimäärin 1,7 miljoonaa kävijää vuosittain, kunnes Berliinin muuri murtui vuonna 1989. Tämän jälkeen kävijämäärät alkoivat laskea, ja lopulta marraskuun 5. päivänä vuonna 2001 puisto suljettiin valtavien velkojen ja muiden ongelmien saattelemana.

Huvipuiston omistaja, Norbert Witte, otti ja lähti huvipuiston sulkemisen jälkeen perheensä kanssa  Peruun vuonna 2002. Perhe otti Spreeparkista mukaansa kuusi laitetta, sillä he päättivät perustaa Limaan uuden huvipuiston. No, sen homman kanssa ei käynyt kovin hyvin, vain muutaman hassun hetken päästä Norbertin vaimo tuli takaisin Saksaan, sillä perheellä ei erään lähteen mukaan ollut rahaa enää edes ruokaan. Hyvä Norbert!

Norbert oli kyllä hassu (lue: tyhmä) mies. Perussa mies sotkeutui huumeisiin, ja sai lopulta vuonna 2004 kahdeksan vuoden tuomion yrittäessään tuoda 22-vuotiaan poikansa kanssa 21 miljoonan euron arvoista kokaiinisatsia Saksaan. Pojalle kävi vielä huonommin – hänet tuomittiin Perussa 20 vuodeksi vankilaan samaisessa kokaiinihässäkässä.

Norbert on tuomionsa jo istunut (tuomio lyheni lopulta neljään vuoteen) ja asuu tällä hetkellä karavaanissa Spreeparkin kyljessä! Jos olisimme ystäväni kanssa tienneet tämän, emme välttämättä olisi alittaneet hylätyn huvipuiston uusia korkeita aitoja, jotka Berliinin kaupunki on asentanut puiston ympärille ostaessaan puiston omiin nimiinsä aiemmin tänä vuonna.

Aidan alitus oli todella jännittävää! Aidan pääsee varmasti reippaat miehet jopa ylittämään, mutta me alitimme sen. Kun löysimme aidan juna-asemalta kävelyn päätteeksi, aloimme kulkea sen vierustaa etsien sopivaa alituspaikkaa. Huomasimme nopeasti, että useita kaivettuja kuoppia oli täytetty, mutta lopulta löysimme sen kokoisen kuopan, jonka kautta mahtuisimme molemmat menemään aidan ali (ystäväni mahtuisi vaikka kuinka pienestä kolosta sisään, minä tarvitsin vähän isomman kolon, heh). Kurkimme jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja myörimme aidan toiselle puolelle. Eka yritys meni kyllä mönkään, sillä bongasin ihmisiä tulevan paikalle kun ystäväni oli jo aidan toisella puolella. Hän tuli vauhdilla takaisin, jonka jälkeen meidän piti lungisti odotella kolon vieressä kun vanha pariskunta käveli ohitsemme. Kun ketään ei lopulta näkynyt, kampesimme molemmat aidan luvattomalle puolelle –  ja niin me olimme Spreeparkissa!

Aidassa on noin 100 metrin välein suuret varoituskyltit, joissa varoitetaan mm. alueella olevista vartiokoirista. Voin kertoa, että tämän tiedon jälkeen jokainen koiran haukunta saa sydämen pomppaamaan kurkkuun asti. Hui! Ja niitä koiran haukkumisia kuulee, sillä puiston aidan toisella puolella kulkee kauniit lenkkimaastot, jossa pörräili meidänkin vierailun aikana paljon kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä. Luin eräästä kommentista netistä, että kannattaa pysytellä piilossa myös aidan toisella puolella olevilta ihmisiltä, jotkut heistä ovat sen verran tylsiä, että soittavat vartijoille jos näkevät puiston alueella ylimääräisiä ihmisiä..

Puistossa kiertää vartijoita myös ilman ohikulkijoiden soittamisia, netin kommentien mukaan jopa aika paljon vartijoita. Ja joillakin heistä on myös koirat mukanaan. On tietenkin selvää, että vuodesta 2001 hylättynä ollut huvipuiston alue on vaarallinen – lasinsiruja on joka paikassa, vanhat puutalot voivat romahtaa minä hetkenä hyvänsä, suuriin laitteisiin EI PIDÄ  mennä kiipeilemään, ja näiden lisäksi koko ajan pitää katsoa mihin astuu, puistossa on lampia ja märkiä ”suo”alueita, joissa voi käydä huonosti ellei ole tarkkana. Ja vaikka olisi tarkkana, voi puistossa totta kai sattua haavereita. Mutta kaikesta huolimatta, puistossa on todella siistiä ja ennen kaikkea jännittävää olla!

Me kiertelimme ystäväni kanssa puistossa reippaan kahden tunnin ajan. Puhuimme koko ajan kuiskutellen, sillä olimme aika paniikissa. Juoksimme puskiin piiloon jos kuulimme jotain ylimääräisiä ääniä ja päämme kääntyilivät jatkuvasti etsien vartijoita tai muita puistossa kävelijöitä. Ketään emme onneksemme kuitenkaan nähneet! Saimme siis vaeltaa Spreeparkissa aivan kahdestaan. Miksikään rauhalliseksi sunnuntailenkiksi sitä ei kuitenkaan voinut sanoa, koko ajan jännitti, maha oli täynnä perhosia ja kävimme molemmat hieman ylikierroksilla. Kuvia napsittiin kamalasti, mutta sommitteluja tai kameran asetuksia ei ehtinyt miettimään sitten yhtään – sen kuin vain räpsi jotain! Iso osa kuvista oli heilahtaneita, mutta onneksi myös muutama onnistunut otos tarttui kameran muistikortille.

Kuten jo aiemmin kerroin, Berliinin kaupunki on ostanut huvipuiston alueen itselleen vuoden 2014 alussa. Ymmärsin, että alueelle ei olla enää tämän jälkeen tehty viikonloppuisin maksullisia opaskäyntejä. Tämä tarkoittaisi sitä, että ainoa tapa nähdä ja kokea jännittävä Spreepark on rikkoa sääntöjä ja kömpiä tai kiivetä jämerän aidan ali tai yli.

Saa nähdä mitä puistolle tulevaisuudessa käy, säännösten ja rasitesopimuksen mukaan alueen tulisi säilyä huvipuistona aina vuoteen 2061 asti. Onko kaupungin tahto kuitenkin liian suuri – kohoaako kauniille, joen varrelle olevalle puistomaiselle alueelle kuitenkin jo lähitulevaisuudessa asuntoja? Se olisi jännittävän ja värikkään Spreeparkin lopullinen loppu.

Pihalla tapahtuu: varastokoppi

Kevään ja kesän aikana pihallamme on tapahtunut ihmeitä. Mutainen, massiivisia kivi-, roska- ja ja multakasoja täynnä ollut piha saatiin selätettyä – hurraa!! Tilalle saatiin vihreä nurmikko, kaunis kivimuuri, suuri istutusallas, puiset portaat rinteeseen sekä vihreä varastokoppi terasseineen pihan perukoille.

Pihan kanssa hommat tulevat jatkumaan vielä vuosia, mutta ette usko miten upealta vihreä piha tuntuu jo nyt. Pelkkä nurmikko sai tämän tytön niin onnelliseksi, ettei ole tosikaan. Nurmikon lisäksi söpö pieni vihreä varastokoppi istuu pihaamme kuin nakutettu. Varastokopista puuttuu vielä valot (kuten puuttuu koko pihalta, lukuunottamatta talon seinässä kiinni olevia ulkovaloja), mutta muuten se on valmis. No okei, varastokopin puiselta terassilta puuttuu vielä vähän ruuveja.. Mutta ne uupuvat vain siitä syystä, ettei Hong Kong saanut enää myydä ostamiamme ruuveja. Herra Longfieldille ei kelpaa kuin tietyn väriset ruskeat ruuvit, joten niitä metsästetään nyt netistä.

Kurkataan seuraavaksi miltä pieni varastokoppi näytti kevään alkumetreillä ja kesän lopussa!

Ensimmäinen kuva on otettu aivan kevään alussa. Todella kaunis näky! Yök. Saimme vietyä roskakasan (kuvan oikea alakulma) ilmaiseksi naapuritontin roskalavalle. Naapuritontille nousee luhtitaloja, ja uskalsimme käydä kysymässä eräänä alkukevään päivänä josko voisimme kipata omat roskamme heidän lavalleen maksua vastaan. Homma sopi virolaisille työmiehille hyvin, ja he jopa sanoivat että sen kun tuotte roskat veloituksetta, he kun kuulemma kuitenkin ärsyttävät meitä olemalla töissä joka päivä. Hah!

Kun aurinko alkoi paistaa ja päivät hieman lämmetä, oli vihdoin aika poistaa varastokopin katolla läpi talven ollut kamalan ruma pressu, ja nikkaroida sinne punainen huopakatto. Punainen siitä syystä, että talonkin katto on punainen.

Tykkään touhuta kamalasti, joten teimme kattorempan tuttuun tapaan yhdessä. Naapurit olivat varmasti onnesta soikeana kun hakkasimme herran kanssa pieniä huopanauloja koko sunnuntain. Mutta kun me päästiin vauhtiin, niin ei hommaa halunnut lopettaa sitten millään! Illansuussa varastokopin katto oli punainen ja meidät kädet olivat vasaroinnista kipeät.

Kun katto oli saatu valmiiksi, alkoi varastokopin maalaus. Sain viime syksynä varaston oven maalattua kertaalleen, mutta muuten maalausurakka jäi tälle vuodelle. Herra maalaili varastokoppia toukokuun lopun päivinä. Mun piti samoihin aikoihin tehdä iso määrä koulujuttuja pois kurssien päätteeksi, joten vasten tahtoani en osallistunut maalaamiseen kuin ihan vähän.

Varastokoppi maalattiin täysin samalla värillä kuin talokin, jotta se sopisi pihapiiriin mahdollisimman hyvin.

Heti maalausurakan jälkeen tontille saapui maatyömies isoine koneineen. Piha myllättiin aivan uuteen uskoon, ja kahdessa päivässä sinne oli tupsahtanut kivimuuri ja kivillä reunustettu istutusallas. Näiden lisäksi pihalle oli levitetty ja tampattu kuusi lavallista multaa.

Kun maatyömies lähti, oli meidän aika astua estradille nurmikonsiementen kanssa.

Nurmikon siementämisen jälkeen varastokopilla ei päässyt edes käymään. Nurmikkoa kasteltiin ahkerasti, ja siinä kävelyä vältettiin pitkään ja hartaasti. Nurmikko alkoi vihertää kunnolla kesäkuun lopussa, ja ensimmäisen kerran tuuhea nurtsi leikattiin heinäkuun 8. päivä.

Varastokopin viimeistelyt jätettiin tarkoituksella kesälomalle, jotta nurmikko saisi kasvaa alkumetrinsä kaikessa rauhassa.

Kesälomalla heinäkuun lopussa jatkoimme varastokopin tuunausta. Tilasimme terassilautaa sekä varastokopin eteen tulevaa terassia että rinteeseen suunniteltuja portaita varten.

Portaita tai terassin siistiä kotelointia emme olisi herran kanssa osanneet itse tehdä, joten apuun pyydettiin isäni. Iskä saapui eräänä lämpimänä päivänä työkalujen kanssa meille, ja sitten niitä hommia paiskittiinkin iltaa asti.

Saimme yhden päivän aikana sekä terassin että portaat valmiiksi. Huikeaa! Portaiden kanssa meni hieman aikaa, mutta lopulta nekin saatiin valmiiksi ja iskä lähti väsyneenä ja hikisenä kotiin. Iso kiitos hänelle!!

Pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja kaikella on oma paikkansa. Eräänä iltana sain tarpeekseni siitä, että polttopuut olivat rumasti sikin sokin pressun alla varastokopin takana. Laitoin kumpparit jalkaan ja työkäsineet käsiin, ja kävin iltapuhteeksi nostelemassa polttopuut nättiin pinoon varastokopin seinää vasten. Isoimmat pölkyt pinosin varaston taakse, ja kaarnoille kaivoin varastosta valkoisen ison ämpärin. Suurinta osaa polttopuista säilytämme talon terassin alla, josta niitä saa käyttöön pitkin vuotta paljon kätevämmin kuin varastolta.

Parin tunnin sekoilun jälkeen kaikki oli nätisti omilla paikoillaan.

Tältä varastokoppi näyttää tällä hetkellä! Ensi kesänä terassille täytyy tuoda enemmän kukkia ja koristeita, ja toivottavasti saamme valotkin jossain vaiheessa asennettua. Tai emme me niitä asenna, vaan naapurin mukava sähkömies. Varaston sisälle herra Longfield on kaivanut jo piuhat valmiiksi, joten enää pitäisi päättää minkälaiset valot haluamme, ja pyytää sen jälkeen naapuri kylään.

Ero on aika suuri kevään alkuun verrattuna, vai mitä? Nyt on hyvä laittaa pillit pihahommien osalta vähäksi aikaa pussiin ja nauttia pimeistä illoista kynttilöiden palaessa sisällä. Ensi keväänä hommat jatkuvat samalla vimmalla!!

p.s. Ennen kuin pillit voi laittaa oikeasti pussiin, pitää vielä istuttaa 40 krookusta, 70 tulppaania, 30 helmililjaa, pari kurjenpolvea ja syysvuokkoa sekä viisi pinkkiä hanhikkipensasta. Niin ja tehdä syyslannoitus, ajaa nurmikkoa vielä jokunen kerta, haravoida lehdet ja katkoa kuolleet perennat. Siinä sivussa matkustelen, täytän 30 vuotta (apua!!), teen kasan koulujuttuja ja juhlin koko syksyn erinäisiä ihania juttuja. Sitten ehdin ehkä vähän nauttia niistä kynttilöistä ennen kuin joulutohinat alkavat. Hah!

Puutarhahäät ♥

Elokuussa vietettiin serkkuni häitä. Serkun häät olivat tämän kesän ainoat hääkekkerit, joten odotin juhlia kovasti. Ja koska olen nainen, piti ennen juhlia stressata tietenkin vaatteista. Mulla on vaatehuoneessa pari luottomekkoa hienoja tilaisuuksia varten, mutta niistä kumpikaan ei ollut ykkösvalinta näihin juhliin, sillä serkkuni häät vietettiin heidän omassa isossa puutarhassaan. Eikö kuulosta (ja näytä) upealta?

Serkkuni ja hänen tuleva miehensä olivat  jo kutsujen yhteydessä sanoneet, että korkokengät ja liian prameat vaatteet kannattaa jättää kotiin. Juhlissa talsittaisiin nurmikolla, ja välissä saattaisi myös sataa, joten juhlavermeet kannattaisi valita sen mukaan.

Pienoinen puutarhahäävaatekriisini saatiin selätettyä ihan vahingossa. Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että satuin käymään keskustan Stockmannin naistenvaateosastolla eräänä päivänä ennen yhden bloggaajatapahtuman alkua. Kävelin naistenkerroksessa vailla mitään ostohaluja tai edes tarkoitusta ostaa yhtään mitään, kun silmiini osui alerekissä yksinäinen ihanan värikäs mekko harmaiden paitojen välissä.

Siinä se täydellinen puutarhahäiden mekko oli. Tarjoushaukka oli jälleen tehnyt löydön! Normaalisti 90 euroa maksavalle mekolle jäi hintaa alennuksien jälkeen huimat 35 euroa. Värikäs maksimekko oli (ja on edelleen) hurjan kaunis, ja päivettyneellä iholla se näytti vielä paremmalta. Jalkaan pistin mekkoon sopivat varvassandaalit ja hiukset kiedoin silmänräpäyksessä nutturalle. Ja niin rento, mutta silti juhlava puutarhalook oli valmis. Pakko vielä mainostaa, että sekä mekko että hiukset saivat juhlissa kehuja. Kiitokset niistä!

Serkkuni häät eivät olleet perinteiset, niissä ei tanssittu valsseja, ei oltu kirkossa kuuntelemassa pappia eikä leikattu juhlallisesti hääkakkua. Näissä häissä oltiin rennosti, syötiin pirun hyvin, pelattin mölkkyä ja vaihdettiin sukulaisten sekä uusien tuttavuuksien kanssa kuulumisia.

Häiden ruokapuolellakaan ei menty tuttujen ja turvallisten kaavojen mukaan. Ruokailua ei suinkaan aloitettu perinteisesti alkupaloista, vaan voileipäkakuista, erilaisista makeista kakuista sekä karkkibuffetista! Tämä sopi minulle!

Huikean upeat ja komeat voileipäkakut olivat serkkuni ystävän käsialaa. Sulhanen on kova voileipäkakkufani, ja tästä syystä voileipäkakkuja oli tarjolla kolmea eri sorttia. Maistoin jokaista, ja pyysin juhlien jälkeen voileipäkakkujen takana olevan henkilön yhteystiedot, jotta voin tilata niitä joskus omiinkin juhliin (yksi tilaus on varmaan tässä syksyllä jo tulossa). Aivan taivaallisen kauniita ja ennen kaikkea maukkaita (ja sopivan kosteita)!

Vieraita ei laitettu istumaan ruokailun ajaksi tiukkojen istumajärjestysten mukaan, vaan jokainen sai etsiä oman paikan puutarhasta tai sisältä. Puutarhaan oli pystytetty suuri valkoinen katettu teltta, jonka lisäksi istumapaikkoja oli ripoteltu pitkin puutarhaa, joten jokaiselle löytyi varmasti paikka.

Kun voileipäkakut oli syöty, kävimme makeiden kakkujen kimppuun. Makeat kakut olivat voileipäkakkujen tapaan morsiamen ystävien tekemiä. Serkullani on lähipiirissään aikamoiset leivontahiiret – katsotaa nyt noita kakkuja! Olisittepa päässeet myös maistamaan niitä.. Iso nam!

Karkkibuffet on irttarifanin mieleen!

Herkuttelun jälkeen lähdimme isäni, siskoni sekä herra Longfieldin kanssa kiertämään puutarhaa. Äitini jäi suustaan kiinni sukulaisten kanssa, juoruja oli vaikka kuinka ja ne kaikki piti kuunnella ja kertoa omat jutut siihen päälle.

Löysimme puutarhasta pinkin mölkyn, ja päätimme pelata yhden erän. Laskimme pisteitä päässä, ja en ole vieläkään ihan varma muistinko omat pisteeni oikein vain väärin. No sama se, hauskaa meillä ainakin oli!

Mölkkyilyn jälkeen puutarhassa alkoi soida musiikki. Serkkuni (morsiamen isoveljen) vaimo alkoi soittaa perheensä kanssa suuren puun juuressa kauniita kesäisiä kappaleita. Yritin yllyttää herraa kanssani tanssimaan, mutta ei hän suostunut vaikka kuinka heiluin hänen edessään. Tylsää. Lopulta heiluin yksikseni epämääräisesti helmojani hulmutellen, ennen kuin tajusin, että kukaan muu ei edelleenkään yhtynyt tanssiin. Lopulta me päädyimme vain kuuntelemaan kauniita kappaleita.

Ilta jatkui ja ihmiset pölöttelivät. Kirjoitettiin vieraskirjaan, otettiin ryhmäkuvia ja päivitettiin Instagramia ja Facebookia. Isot grillit laitettiin päälle ja grillin läheisyyteen alettiin kantaa valtavia määriä ruokaa.

Jossain vaiheessa juhlien seremoniamestari huusi kaikki syömään. Lähes juoksimme grillin viereen, ja voi mitä herkkuja sinne olikaan taiottu! Pöytä notkui erilaisia lihoja, kastikkeita, kasviksia ja salaatteja. Ideana oli, että jokainen vieras sai koota itselleen muhkeita täytettyjä grillileipiä (lapsille tehtiin erikseen hampurilaisia).

Tungin oman leipäni väliin vaikka mitä, siellä oli ainakin ihanan tulisesti marinoitua flank steakia, fetaa, tomaattia, sipulia sekä tosi hyvää majoneesia. En millään pystynyt syömään kahta muhkeaa leipää, joten toisella hakukerralla kippasin täytteitä ja salaatteja lautaselle ja söin ne ilman leipää. Maistui niinkin!

Lähellämme istuvat vieraat kehuivat kilpaa grillipöydän herkkuja, yhdyin niihin lähinnä nyökkäämällä. En voinut puhua koska suu oli koko ajan niin täynnä. Hah!

Ruoan jälkeen ilta jatkui leppoisissa tunnelmissa. Jossain vaiheessa kiitimme hääparia upeista ja tunnelmallisista juhlista ja lähdimme kotia kohti. Juuri ennen lähtöä tutkin vielä lahjapöytää, ja löysin sieltä söpöimmän häälahjan ikinä! Vai mitä mieltä olette kahdesta Rakkaus-vessapaperirullasta nätissä paketissa? Ihana idea! ♥

Kesäinen mansikka-raparperipiirakka

Kotimaisten mansikoiden aika alkaa olla jo enemmän kuin loppusuoralla, joten nyt on ihan viimeiset hetket postata värikkään kesäisen mansikka-raparperipiirakan ohje.

Piirakkaa popsittiin kesälomalla äitini ja isäni kyläillessä meillä. Päivä oli niin kuuma, että meidän oli pakko raahata puutarhakalusteet takapihalle varjoon. Etupihan terassilla on ollut mahdotonta syödä tämän kesän helteillä, joten kalusteita on kannettu takapihalle tuon tuosta. Päätimme herra Longfieldin kanssa, että ensi kesänä tuomme varastosta toisen puutarhakalustesetin pysyvästi takapihalle. Onpahan sitten paikka, jossa voi syödä vaikka aurinko porottaisi pilvettömältä taivaalta. Ensi kesäksi voisi myös hommata pari isoa aurinkovarjoa etupihan paahteiselle terassille.

Mansikka-raparperipiirakan ohjeen löysin Lumo Lifestyle -blogista. Tiesin, että saan vanhemmiltani kesän aikana raparperia, joten nappasin herkullisen reseptin talteen.

Herra Longfield ei ole kovin suuri raparperin ystävä, hänestä raparperi on liian ärtsyä ja kirpeää. Piirakkaa hän kuitenkin söi kaksi palaa, sillä raparperin kirpeä maku peittyi mukavasti mm. tuhdin mascarponen joukkoon.

Piirakan tekeminen käy kätevästi, vain piirakan pohja tulee leipoa ja käyttää uunissa, täytteet tungetaan piirakan päälle ennen tarjoilua. Mansikoilla koristelu on syytä jättää viime tippaan, jottei mansikoista irtoava mehu pääse värjäämään piirakan valkoista täytettä punaiseksi. Loppusilauksena mansikoiden päälle voi ripotella tomusokeria. Ja sitten vain herkuttelemaan – vielä on kesää jäljellä (toivottavasti myös muutama kotimainen mansikka)!

Mansikka-raparperipiirakka

Pohja

• 250 g vehnäjauhoja
• 50 g tomusokeria
• 125 g (suolatonta) voita
• 1 kpl luomu kananmuna
• pieni tilkka (rasvatonta) maitoa

Lisäksi voita tai muuta rasvaa vuoan voiteluun.

1. Sekoita jauhot ja tomusokeri kulhossa. Lisää kuutioitu voi ja sekoita kunnes taikina on karkean muruista. Lisää kananmuna ja tilkka maitoa, jotta saat muodostettua taikinasta pallon. Kääri taikina muovikelmuun ja laita se jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

2. Ota taikina jääkaapista ja kauli se piirakkavuoan kokoiseksi. Voitele piirakkavuoka rasvalla ja laita taikina vuokaan. Leikkaa pois ylimääräiset palat ja pistele taikina haarukalla. Peitä taikina muovikelmulla ja laita takaisin jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

3. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Ota taikina jääkaapista ja peitä se leivinpaperilla. Laita leivinpaperin päälle painoksi esim. riisiä, ja paista taikinapohjaa uunin keskitasolla 10 minuuttia. Ota sen jälkeen riisit ja leivinpaperi pois, ja paista vielä 10 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja kullankeltainen.

4. Anna pohjan jäähtyä täysin ennen sen täyttämistä.

Raparperihilloke

• 4 kpl raparperin vartta
• 1 dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• ½ tl kardemummaa
• puolikkaan sitruunan mehu

1. Leikkaa raparperi noin sentin palasiksi.

2. Laita palat sokereiden, kardemumman ja sitruunamehun kanssa kattilaan ja keitä alhaisella lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä. Levitä jäähtyneenä torttupohjalle.

Täyte

• 250 g mascarponea
• 2 dl kuohukermaa
• 1 tl vaniljasokeria
• tuoreita (kotimaisia) mansikoita

Lisäksi tomusokeria koristeeksi.

1. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja lisää sekaan vaniljasokeri.

2. Sekoita mascarpone ja kermavaahto. Levitä täyte torttupohjalle raparperihillokkeen päälle.

3. Painele mansikat mascarpone-kermavaahtoon. Koriste lopuksi tomusokerilla.

Synttäriylläripiknik Auroran puistossa Espoossa

Muistatteko vielä Oxygenol-pariskunnan? Tai ei sillä niin väliä, postauksen voi hyvin lukea vaikka ei tietäisi ystäväpariskunnastamme yhtään mitään.

Istahdimme Auroran puistoon synttäriylläripiknikille aivan heinäkuun alussa. Kyseinen lauantai oli ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkän, viileän ja sateisen alkukesän jälkeen. Synttäreitä vietti herra Oxygenol, tosin oikeasti synttärit olivat jo keväällä, mutta parempi juhlia myöhään kuin ei milloinkaan.

Hipsimme herra Longfieldin ja harmaan karvaisen kaverin kanssa puistoon hyvissä ajoin ennen synttärisankaria. Laitoimme piknikliinat paikoilleen, avasimme piknikkorin ja kaivoimme youtubesta erään tietyn synttärionnittelulaulun valmiiksi. Sitten jäimme odottelemaan.

Pian Oxygenol-pariskunta jo soittelikin, että mihin suntaan heidän pitää suunnata parkkipaikalta, jonne olimme heille osoitteen lähettäneet. Lähdimme heitä vastaan ja pian piknikliinalla raikui synttärionnittelulaulu samalla kun punkkupulloa ja piknikkorin sisältöä revittiin auki.

Piknikin viinipuolesta piti huolta kesän ehkä coolein viini Matsu El Picaro (*saatu blogin kautta). Ainakin pullon etiketissä oleva mies on cooli ja syötävän söpö. Tämä espanjalaiselta Matsu Bodegas y Viñedos Ecológicos tuottajalta tuleva viini on täyteläinen ja lämmin. Sen makua on helppo lähestyä ja pidimme sen hieman marjaisesta mausta paljon.

Ruokapuolella tarjolla oli kaikkea mahdollista mitä kaupasta löysimme. Grillibroileri, grillikylki, punajuuri- ja tulinen perunasalaatti, tuore fetasalaatti, juustot, patonki, tomaatit, kurkut, vesimeloniviipaleet, ilmakuivattu kinkku sekä croissantit ja hillot maistuivat aurinkoisessa iltapäivässä odotetusti hirmuisen hyvältä.

Oxygenol-pariskunnalla oli jälleen isoja juttuja kerrottavana, ja herran kanssa suu vaahdossa tiedustelimme ja kyselimme kaikkea mahdollista uutisiin liittyvää. Kun tuli meidän aika kertoa kuulumisia, katsoimme toisiamme jo totesimme, no me käydään koulussa, töissä ja tehdään pihatöitä. Niin jo odotellaan kesälomaa.

Piknikillä oli mukana myös kaksi karvakorvaa, varsin hieno ja pörheä pomeranian sekä meidän vanha mummeli.

Kävimme herran kanssa Auroran puistossa piknikillä ensimmäistä kertaa alkukesästä 2012, ja ihastuimme paikkaan valtavasti. Parin vuoden takaisesta postauksesta löytyy tietoa puiston historiasta, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Kun olimme saaneet synttäriylläripiknikin pääruoat masuihimme, siivosimme piknikliinan ja pidimme pienen tauon. Tauon jälkeen aloimme herran kanssa kaivaa jälkkäriosastoa esille. Liinan päälle nostettiin irttareita (tietenkin!), pensasmustikoita, mansikoita sekä pikkuisia munkkeja. Kahvia olisi ollut ihana saada, mutta meiltä puuttuu termari! Sellainen täytyy jossain välissä käydä hommaamassa.

Jälkkäreitä syödessä pelasimme myös hauskaa Epäillyt-lautapeliä, jonka äitini toi meille lahjaksi jokunen aika sitten. Peliä pitää pelata pari kertaa, että siihen pääsee sisään, mutta nyt kolmannella kerralla sen ideaan pääsi jo oikein hyvin sisään.

Peliä pelatessa ja herkkuja syödessä kesä tuntui ihanalta. Ystävät ympärillä on hyvä olla! ♥