Pihalla tapahtuu: kivimuuri!

Eilen se alkoi – pihan remontti (tai ei sitä varmaan remontiksi voi sanoa kun lähtötilanne oli täysi nolla)! Tätä hetkeä on odotettu siitä asti kun viime kesänä kannoimme muuttokamat sisään uuteen ihanaan vihreään Kannustalon Vihervaaraamme. Talo oli sisältä ihana (kiitos muuttovalmiin talopaketin), ja viime kesäloman aikana se sai vielä ylleen arvoisensa värin. Maalauksen jälkeen vain piha oli enää täysin kesken.. Ja se painoi tietenkin tämän kaikesta nätistä ja siististä pitävän leidin mieltä. Syksyn ja talven ajan yritimme kovasti laittaa rahaa säästöön, onnistumatta siinä kovin hyvin (kiitos New Yorkin ja Toronton matkan). Omien säästöroposten lisäksi kävimme pankkitädin luona ihan alkukeväästä, ja niin meillä oli piharemppaan rahat koossa. Kaikkea ihanaa emme saa toki kerralla, mutta isoimmat jutut pitäisi saada tämän kesän aikana valmiiksi. Käsittämättömän ihanaa!

Maatyömies saapui tontillemme eilen. Keskiviikkona napsin pihalta ennen-kuvia, jotta voimme sitten joskus 10 vuoden päästä yhdessä muistella miltä tontti näytti ihan alkuvaiheessa. Tässä muutamia ennen-kuvia keskiviikolta ja eiliseltä aamulta.

Kannustalo Vihervaara pihatyötKannustalo Vihervaara pihatyötKannustalo Vihervaara pihatyötKannustalo Vihervaara pihatyötKannustalo Vihervaara pihatyötKannustalo Vihervaara pihatyöt   Kannustalo Vihervaara pihatyöt

Pihamme suurimmat haasteet ovat tontin takaraja (edelliset kaksi kuvaa) sekä talon edessä oleva jyrkähkö rinne. Näiden kahden ongelmakohdan eteen olemme joutuneet miettimään järkevää, ja ennen kaikkea edullista, ratkaisua aika paljon. Kyllähän niitä muurikiviä voisi hakea reippaan 5 euron hintaan kappaleelta, mutta miettikää kuinka montaa sataa ja tuhatta niitä olisi näihin kahteen rinteeseen mennyt.. Ei sovi meidän kukkarolle!

Lopulta se ajatus kuitenkin syntyi! Tarvittaisiin vain paljon isoja lohkarekiviä. Parasta isoissa lohkarekivissä on se, että kukaan muu ei halua niitä. Köpöttelimme reippaina kolmelle eri räjäytystöitä tekevälle työmaalle kysymään irtoisiko heiltä meille kiviä, ja kyllähän heiltä niitä irtosi. Tontillemme kipattiin yhteensä kolme tai neljä lavallista lohkarekiviä syksyn, talven ja kevään aikana. Kivien kokonaiskustannus oli meille hurjat 50 euroa (samalla rahalla olisimme saaneet vajaat viisi muurikiveä kaupasta). Tämän viisikymppisenkin maksoimme matkakuluja, sillä yksi kivisatsi tuotiin aika pitkän matkan takaa.

Lopullisia jälkeen-kuvia en voi vielä ottaa, sillä maatyömies suhisee kaivurillaan tontillamme juuri nyt (ihanaa taustamelua opintovapaalla olevalle). Multaa ollaan tänään tuomassa aika monta kasetillista, ja kivienkin siirrot ovat vielä hieman kesken.

Eilen meidän ihanan reipas ja tarkka maatyömies sai kyllä tosi paljon aikaan! Olin kotosalla päivän, ja lähdin iltapäivällä eräisiin bileisiin, saapuen kotiin kuitenkin jo kympin aikaan illalla (opintovapaalla pitäisi saada myös jotain opintoihin liittyvää aikaiseksi). Muutamien bileissä nautittujen viinilasien jälkeen hihittelin onnesta sekaisin illalla liilat korkkarit jalassa meidän takapihalla – kivimuuri oltiin saatu täyttöjä lukuunottamatta valmiiksi, ja se näytti ihan sairaan upealta. Etupihan rinteestä tulee kuvia sitten vielä myöhemmin, se on maatyömiehellä juuri nyt käsittelyssä (siitäkin tulee hieno).

Kivimuuri KivimuuriKivimuuriKivimuuri KivimuuriKivimuuri

Advertisement

11 kommenttia artikkeliin ”Pihalla tapahtuu: kivimuuri!

  1. Näyttää tosi kivalta jo nyt! Meillä on jotain vastaavaa edessä toivon mukaan ensi vuoden kesällä :)

    • Kiitos Tenava! Täällä meinataan ihan totta pakahtua onnesta – piha näyttää tunti tunnilta upeammalta. Mä tykkään meidän maatyömiehestä just nyt tosi paljon! :)

    • Kiitos Lumo! Pihalla oodotti kyllä aika upea näky kun sunnuntaina tulimme viikonloppureissulta kotiin. :) Lisää kuvia tulossa blogiinkin pian!

  2. Superhieno tulee. Hienompi kuin muurikivistä. Odotan innolla kuvia teidän pihasta sitä mukaa, kun se edistyy. Täällä kaivataan ideoita ;-)

    • Kiitos Jonna! Edistymistä on jo tullut hurjasti, joten lisää postauksia pihasta tulee varmasti pian. Onhan tämä kyllä usean vuoden (lue: loputon) projekti, mutta askel kerrallaan eteenpäin. :)

  3. Hei, upea kivimuuri teillä. Samanlaisen toivoisin meillekin. Osaatko arvioida kivien menekkiä, minkä kokoiset rinteet teillä on? Meillä on n. 50 m leveä ja 0,5-1,5 m korkea eli keskimäärin metrin. Jäikö paljon kiviä yli eli oliko paljon sopimattomia kiviä? Onko teillä muurin takana/alla soraa yms. tai mikä maalaji teillä on muurin yhteydessä? Meillä on täyttö savea ja hiekkaa olisi valmiina. Hyvää kesää.

    • Kiitos bellis kommentistasi!

      Meille tuotiin pihaan kolme tai neljä lavallista lohkarekiviä. Isoimmista tehtiin tämä takapihan kivimuuri (pituutta noin 25-30 metriä ja korkeutta reipas 1 metri). Loput pienemmät kivet käytettiin etupihan rinteeseen (kuvia löytyy seuraavasta postauksesta https://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2014/06/04/pihalla-tapahtuu-rinteen-pengerrys/), joten tarkkaa kivimenekkiä on tosi hankala sanoa..

      Muurin takana ja alla on tontin maata, sellaista multaista. Meidän tontti on ollut ennen naapuritontin puutarha, joten maa-aines on sen mukaista. Täyttöihin naapurin puolelle käytettiin hieman multaa, niihin kohtiin joihin jäi isompi kolo. Muuten mitään täyttöaineita ei käytetty. Maatyömies asetteli ja sommitteli kivet, ja sen jälkeen oli valmista. Hyvin on pysynyt pystyssä. :)

  4. Kukas tuon pihan siis teki? Meillä oli sama edessä tänä kesänä ja ammattitaitoinen kaveri tulisi tarpeeseen 😊

    • Maatyöt teki kokonaisuudessaan meille Lopen maanrakennus ja multa -niminen firma. Paikalla heiltä kävi meidän pihassa kolme eri miestä, jotka olivat kaikki mukavia, osaavia ja nopeita. Eivät ehkä kaikista halvin vaihtoehto, mutta laatu sekä nopeus on vailla vertaa. Lauri Korkkinen aloitti meillä hommat, hänen jälkeensä paikalle tuli Niko, joka on takana myös pihan ”suunnittelusta” sekä kaikesta näkyvästä. Kolmas mies oli nimeltään Ari, hän hoiti paikalle sorat ym. maantäytteet.

      Niko on tehnyt uransa aikana jonkin verran pihojen kanssa töitä (ei siis vain maatöitä), ja sen takia pyydettiin hänet takaisin seuraavana kesänä viimeistelemään piha (kivimuuri, rinteen pengerrys sekä multien levittäminen9. Nikolla on silmää ja hän on hurjan ahkera! Siis todella ahkera! Muistelisin, että Niko asusteli Lopella, tästä en kuitenkaan ole aivan varma. Nikon tavoittaa numerosta 045-6334786.

      Tsemppiä pihaurakkaan! Meillä hommat jatkuu tänäkin kesänä. :)

  5. Tuo on kyllä totta, että isoista lohkarekivistä ei moni kiinnostu. Kaverini esimerkiksi maanrakennuksen louhimisen yhteydessä halusi, että kivilohkareet voitaisiin säilyttää muurin rakentamista varten. Hienon muurin hän sai kaivinkonekuljettajan avulla tehtyä kyllä. Kivilohkareet ovat myös suuria ja painavia joten maaperän muutoksissa ei kivet ala tippumaan muurista. Itselläni on hieman päinvastainen tilanne ja oma kivimuuri elää ja hengittää niin paljon, että kivimuurin korjaaminen on melkein kuukausittaista työtä. Olen kyllä niin väsynyt siihen, että haluaisin kunnon kivimuurin. Kivilohkareiden sijaan bongasin, että teiden varrelta tuttuja kivikoriseiniä voisi pihalle myös saada. Toki teräskehikko voi jonkun silmää hiertää mutta itseäni ei. Täytyy hieman vertailla miten paljon kivikoriseinän tilaaminen pihalle maksaisi verrattuna siihen, että kivilohkareet hommaisin ja kasaamisen hoitaisi joku ammattilainen. Oliko teidän projekti kallis toteuttaa? Hyvää kesän jatkoa.

Kommentti ilahduttaa aina!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s