Olen mukana Atria Perhetila –kampanjassa, ja tämä postaus on tehty yhteistyössä Atria Perhetilojen kanssa.
En voi sanoa, että tätä postausta olisi ollut helppo kirjoittaa. En voi myöskään sanoa, ettenkö olisi miettinyt tähän kampanjaan mukaan lähtemistä enemmän kuin kymmenen kertaa. Vielä lähtöaamunakin mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan, koska eihän mulla voi olla mitään hyvää sanottavaa broileritilasta. Mun teki kyllä kovasti mieli päästä käymään Atria Perhetilalla, jossa broiskut kasvavat, sekä Nurmon tehtaalla, jossa tapahtuu se kaikkein hurjin – teurastus, lihan käsittely sekä pakkaus. Mutta tuntui hankalalta kertoa näistä asioista postauksessa, erityisesti kampanjapostauksessa. Onneksi mukaan lähti kuitenkin tosi kiva porukka, joilla ajattelin olevan samoja fiiliksiä kuin mulla, joten päätin rohkeasti ottaa härkää sarvista ja astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
Keskiviikkoaamun ensimmäisenä kohteena oli Jalasjärvellä sijaitseva Latva-Kiviniemen tila, jossa on tilat 80 000 broilerille. Kyllä luitte oikein, 80 000 broilerille (yhdellä neliömetrillä on 17 broileria). Jalasjärven tila on yksi reilusta 80:stä Atria Perhetilasta, joissa kasvatetaan broilereita. Broilerit elävät Jalasjärvellä kolmessa kasvatushallissa, jotka ovat hyvin pitkälti tietokoneistettuja – halleissa kyllä käydään tilan omistajien toimesta päivittäin, mutta valvontaa hoidetaan pitkälti erilaisten kameroiden sekä lämpö- ja ilmanlaatuanturoiden avulla.
Broilerit elävät Jalasjärvellä kasvatushalleissa keskimäärin 35 vuorokautta, jonka jälkeen ne lastataan laatikoihin, rekkoihin ja sitä kautta Nurmon tehtaalle noin 50 kilometrin päähän. Keskimääräinen matka kasvatustilalta teurastamolle on Atrialla 38 kilometriä. Tämä on hyvä asia: linnut eivät joudu kulkemaan pitkiä matkoja laatikoissa rekan kyydissä. Matkan aikana niiden stressitaso nousee, ja se aiheuttaa erilaisia ongelmia, esimerkiksi sydänkohtauksista johtuvia kuolemia.
Tähän väliin on varmaan syytä sanoa, että meidän taloudessa broilerin syönti väheni huomattavasti Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut –kirjan lukemisen jälkeen. Samaisen kirjan jälkeen alkoi myös possulakko, joka kuihtui kyllä nopeasti kasaan meidän selkärangattomuutemme takia. Pekoni sekä makkara maistuvat meille liian hyvin.. Broilerin käyttökään ei loppunut kirjan lukemisen jälkeen, mutta sentään vähentyi.
Suurimpana syynä broilerin käytön vähentämiselle oli se, että tajusin kuinka jalostettu ja tuotannollinen eläin broileri on. Siipikarjan olot ovat kyllä kirjankin mukaan Suomessa yleisesti ottaen hyvät verrattuna useisiin muihin maihin. Lisäksi Suomessa kasvatetun broilerin liha on eittämättä maailman puhtainta – salmonellasta ei ole tietoakaan, eikä broilereilla ole tavattu Suomessa moniin vuosiin sellaisia tauteja, joihin olisi tarvittu antibiootteja. Joissakin maissa antibiootteja juotetaan broilereille juomaveden mukana, sillä hygienia ei ole sillä tasolla, että tilalliset voisivat luottaa siihen, että linnut pysyvät muutoin terveinä ja hengissä. (Muistattehan siis varmistaa ravintoloissa, että heidän käyttämänsä broilerin liha on kotimaista.)
Syötäväksi kasvatetut -kirjan kuvat eivät järkyttäneet minua, vaikka yleensä olenkin aikamoinen nössö kaiken ikävän ja epämiellyttävän sisällön suhteen. Enemmän minua järkytti se, että broilerin elinikä on niin tavattoman lyhyt, ja että eläin on jalostettu kasvamaan nopeasti, vain jotta se saataisiin mahdollisimman nopeasti meidän ihmisten ruokapöytiin.
Totuus on kuitenkin se, että broileri kelpaa vuosi vuodelta kuluttajille paremmin. Pehmeä, proteiinipitoinen ja vähärasvainen liha, joka on helppo ja nopea valmistaa, ja on kaiken päälle vielä suhteellisen edullista, kiinnostaa kuluttajia. Ja kuluttajien tarpeeseen on vastattava. Henkilökohtaisesti olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuluttajat tulisi saada valitsemaan entistä herkemmin kotimainen tuote. Meillä on Suomessa tiukka lainsäädäntö, joka asettaa tilallisille normit, ja siinä sivussa myös valvoo tilojen toimintaa ja lihan laatua. Haluan uskoa, että valvonta toimii, epäkohtiin tartutaan ja ne saadaan hoidettua kuntoon yhdessä tilallisten kanssa.
Atria Perhetiloilla työskentelee ihmisiä – perheitä, joiden elanto on kiinni broilerien tuotannosta. En halua uskoa, etteikö jokainen tilallinen tahtoisi pitää broilereistaan hyvää huolta, sillä muutenhan se olisi sama kuin ampuisi itseään nilkkaan. Ongelmia voi tulla vastaan kaikilla. Silloin pitää pyytää apua. Apua ja tukea on Atrian kaltaisissa isoissa organisaatioissa saatavilla monelta eri osa-alueelta.
Yksi kysymys, jonka olin ennen retkeämme kirjannut ylös muistivihkooni, kuului seuraavasti: Kuinka monta lintua tilalla kuolee keskimäärin päivässä? Olin laatinut muitakin tiukkoja kysymyksiä, ja luettuani herra Longfieldille koko kysymyspatteristoni, tokaisi hän, että sut varmaan heivataan sieltä vierailulta noiden jälkeen pellolle. Eipä heitetty. Sain vastaukset kaikkiin kysymyksiini.
Monia muitakin varmasti kiinnostaa kuolleisuusmäärät. Alustetaan sen verran, että lajista riippumatta eläinten pentuaika on yleisesti otollisinta aikaa erilaisille sairauksille, ongelmille sekä sitä kautta kuolleisuudelle. Broilerit elävät keskimäärin vain 35 vuorokautta, ne eivät ehdi tulla sukukypsiksi, joten ne ovat melkein koko elinkaarensa ajan pentuiässä. Tilan omistaja kertoi silmiään räpäyttämättä, että heillä kuolleisuus on 3,5-4 %. Tämä prosenttimäärä on noin 3 200 lintua per 80 000 broilerin erä. Ja kun broiskut elävät sen 35 vuorokautta, saadaan päiväkohtaiseksi kuolleiden määräksi noin 91 lintua. Kuolleet ja sairaat yksilöt poistetaan kasvatushalleista päivittäin käsin. Sairailta yksilöiltä taitetaan niskat nurin heti maasta nostamisen jälkeen.
Toinen asia joka minua kiinnosti suuresti, oli kasvatushallien päivien ja öiden pituudet. Kasvatushalleissa ei ole ikkunoita, joten vuorokausirytmiä säädellään valoin. Broilerit syövät pitkälti koko ajan hereillä ollessaan (valoisaan aikaan), ja pidentämällä valoisaa aikaa broiskut luonnollisesti kasvavat nopeammin, sillä ne syövät enemmän. Latva-Kiviniemen tilalla pimeää aikaa on vuorokaudessa yhteensä 6 tuntia. Neljä tuntia yöllä ja kaksi tuntia keskellä päivää.
Jalasjärvellä vierailun päätteeksi putkahdimme broilerien kasvatushallista ulos, riisuimme saappaat sekä siniset ufopukumme, ja kiitimme suuresti tilanpitäjiä siitä, että pääsimme kuulemaan tilan toiminnasta sekä kurkistamaan broilerien elämään näinkin läheltä. Matkamme jatkui Perhetilalta Seinäjoelle lounaalle, ja sieltä päivän ehkä jännittävimpään paikkaan – Nurmon tehtaan broilerilinjalle.
Nurmon tehtaalle broilerit saapuvat viimeiseltä matkaltaan. Ne saapuvat tänne suoraan kasvatushalleista, ja lähtevät täältä Atrian rekoilla muovirasioissa ympäri Suomen ruokakauppoja. Ihan pientä määrää broiskuja Nurmon tehtaalla ei päivittäin käsitellä. Päivittäin tehtaan uumenissa teurastetaan noin 110 000 broileria, jotka ovat kaikki peräisin Atria Perhetiloilta.
Käsitellään se teurastus ensin. Linnut saapuvat tehtaalle päällekkäin olevissa laatikoissa. Ne kuskataan trukeilla hämyiseen halliin, jossa on sinertävä valo. Hallissa oli tavattoman rauhallista, linnut olivat hiljaa, ja pääosin vain pötköttivät toistensa vieressä. Mitään huumausaineita linnuille ei annettu, pelkkä hämyisen sininen valo sai ne rauhoittumaan. Laatikoista linnut kipattiin tainnutusputkeen, jossa ne saivat ensin happiannoksen, joka sai ne rauhoittumaan entistä enemmän. Sen jälkeen putkeen laitetaan hiilidioksidia, joka tainnuttaa linnut. Olihan se hurjaa katsoa, miten valkoiset linnut availivat suutaan ja silmiään viimeisiä kertoja ennen kuin taju lähti. Kysyin, onko koskaan käynyt niin, että joku broileri ei olisi kaasuputkessa tajuaan menettänyt, ja ei kuulemma ole.
Kun linnut ovat tajuttomia, nostetaan ne jaloistaan pitkin hallia liikkuville kiskoille. Kiskot vievät linnut leikkurin läpi, joka leikkaa tajuttomilta linnuilta kurkun auki. Sen jälkeen alkaa veri valua. Haju oli verilammikoiden keskellä seistessä ikimuistoinen. Tästä eteenpäin vuorossa on mm. kyniminen ja suolistus, ja pikkuhiljaa kiskot vievät broilerit kylmähuoneiden kautta aina vain eteenpäin. Osa tippuu kiskoilta kokonaisina painon mukaisiin laatikoihin – ne päätyvät esim. S-marketin grillibroilereiksi tai kokonaisina pakkaseen. Osa jatkaa matkaa erilaisten leikkurien luokse. Kaikki broilerin osat leikataan pääsääntöisesti koneellisesti. On leikkuri joka leikkaa siivet, toinen leikkaa reisipalat ja kolmas irrottaa tuosta noin vaan rintafileet. Kiskojen ja leikkurien seuraaminen oli ajoittain jopa hypnoottista. Broilereita viiletti sivuilla sekä yläpuolella sellaista vauhtia, että silmissä vilisi.
Valmiit palat viedään maustamishalliin, jossa niitä suolataan ja marinoidaan tarkkojen reseptien mukaisesti. Tämän jälkeen maustetut fileet, koivet, siivet sekä suikaleet pakataan ja päälle läiskästään Perhetilan nimi, josta selviää lihan alkuperä aina tilalle asti. Tämän jälkeen tuote on valmis kaupan hyllylle. Järisyttävän tehokasta ja organisoitua toimintaa.
Useille, ehkä jopa lähes kaikille kuluttajille broilerien elämä on kovin etäistä. Broilereita ei näe koskaan missään. Moni varmasti myös sekoittaa kanan ja broilerin keskenään. Kasvatushallit sekä teurastamot ovat suljettuja jo ihan hygienian vuoksi, eikä niiden sisään pääse kurkistamaan lähes koskaan. Tästä näkövinkkelistä Atria teki minusta todella rohkeasti kutsuessaan meidän viiden hengen bloggaajaporukan tutustumaan tähän mielipiteitä kovasti jakavaan siipikarjalajiin. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat näissä asioissa pelkkää plussaa, ja sitä pitäisi ehdottomasti lisätä. Faktojen (ei vain mielikuvien) perusteella jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä ja toimia niiden mukaan.
Meanwhile in Longfield.. 