Markiisit kuuman terassin pelastajana

Jo heti ensimmäisenä kesänä vihreässä Vihervaarassa huomasimme, että etelään osoittava isohko terassi on pirun kuuma paikka aurinkoisella säällä. Perinteisistä aurinkovarjoista ei ole mihinkään, sillä Suomessa aurinko paistaa yksinkertaisesti liian alhaalta, jotta aurinkovarjoista saataisiin kunnolla hyötyä.

Ensimmäisen kesän kärvistelimme tulikuumalla terassilla. Otimme aurinkoa, söimme ja grillasimme keskenämme sekä ystävien ja perheen kesken. Kaikki hikoilivat, ja välillä oli pakko siirtyä sisälle syömään, sillä terdellä oli liian kuuma.

Toisena kesänä keksin, että voisimme raahata kuumina päivinä grillin sekä terassipöydän tuoleineen takapihan nurmikolle, jossa on mukavan vilpoista istuskella varjossa. Takapihalla oli tosiaan mukava istua – varpaat sai upottaa paksuun nurmikkoon, jonka lisäksi takapihalla pääsi lähinaapureita lukuunottamatta muiden katseilta pakoon. Kovin kätevää terassikalusteiden ja grillin roudaaminen tontin toiselle puolelle ei kyllä ollut. Grilli painaa, ja isoa pöytää oli jopa suhteellisen huvittavaa kantaa vieraiden kanssa yhdessä takapihalle varjoon.

Kesän jälkeen muistin, että meidän varastokopissa on toinen terassikalusteryhmä. Päätin kantaa sen seuraavana kesänä pysyvästi takapihalle. Ajattelin myös, että ostamme takapihalle hiiligrillin, jotta painavaa grilliä ei tarvitse siirrellä seuraavana kesänä yhtään mihinkään.

Sitten tuli tämä kesä. Kaivoin yksikseni eräänä viikonloppuna varastokopin perukoilta toisen terassikalustesetin, pesin kalusteet ja siirsin ne pumppukärryn avulla takapihalle. Kaikki hyvin. Söin opintovapaan aikana takapihalla aamuauringossa pari kertaa aamupalaa, todeten samalla, että kalusteet uppoavat aika komeasti vielä hieman kevään kosteaan nurmikkoon.

Sitten tuli nurmikonleikkuun aika. Olin taas työmatkaleskenä, ja tartuin ruohonleikkuriin itsekseni. Voitte varmaan arvata miten ärsyttävää oli siirrellä nurmikonleikkuun yhteydessä puista sohvaa, neljää tuolia sekä isoa pöytää pois ruohonleikkurin alta. Meni ehkä vähän hermot.

Sitten mieleeni juolahti markiisit. Satuin kaiken kukkuraksi näkemään ensimmäiset hyvännäköiset markiisit juoksulenkillä hieman päähänpistoni jälleen. Nappasin markiiseista kuvan, ja näytin sen lenkin jälkeen herra Longfieldille. Markiisit päätettiin hommata siltä istumalta!

Otimme yhteyttä muistaakseni neljään eri markiisifirmaan päätyen lopulta Articin markiiseihin. Saimme markiiseista blogin kautta hieman alennusta, mutta ilman alennuksiakin Articin tarjous kuulosti parhaalta. Markiisit tilasimme ja ostimme A-Kaihtimelta, joka kuuluu Artic-ketjuun. Kävimme A-kaihtimien Espoon myymälässä tekemässä kaupat, sen jälkeen kun markiisiasentajat olivat ensin käyneet katsomassa sekä mittaamassa terassimme ja todenneet, että markiisien asennus onnistuu ilman ongelmia.

Tilauksen teon jälkeen jäimme odottamaan asennusmiehien soittoa. Markiisien toimitus kesti yllättävän pitkään – markiisit laitettiin tilaukseen toukokuun 11. päivä, ja ne asennettiin lopulta kesäkuun 16. päivänä.

Asennuspäivä oli jännittävä. Ensinnäkin juhlin kyseisenä päivänä valmistumistani ylemmästä ammattikorkeakoulusta, jonka lisäksi mua jännitti suunnattomasti miltä massiiviset markiisit näyttäisivät terassillamme. En ole aiemmin ollut mikään markiisien suurin ihailija, mutta emme olleet parin edellisen vuoden aikana keksineet kuumalle terassille mitään muuta fiksua ratkaisua.

Jännitys ja pelko haihtuivat kuitenkin heti kun ajoimme koulun valmistujaisjuhlista kotipihalle, jossa asennusmiehet olivat täydessä työn touhussa. Miehet olivat saaneet asennettua ensimmäisen kahdesta terassille tulevasta markiisista, ja se näytti hyvältä. Jipii! Väri sopi kuin nakutettu taloomme, ja markiisi oli yllättävän kevyen näköinen. Markiisien asennus kävi näppärästi,  ja pian molemmat markiisit nököttivät omilla paikoillaan. Kiitimme asennusmiehiä, ja jäimme ihmettelemään markiiseja kahdestaan.

Tämä kesä ei nyt kyllä ole ollut kovin kuuma ja aurinkoinen, joten markiisien käyttö on ollut suhteellisen vähäistä. Tosin markiisit antavat suojaa myös sateen sattuessa, joten on niistä jotain hyötyä tänäkin kesänä jo ollut. Heh! Toivotaan kuitenkin, että saisimme nauttia loppukesästä vielä lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, ja markiisit pääsisivät vielä tämän vuoden puolella toden teolla käyttöön!

Pssst.. Terassin avoin ja (todella) ruma alaosa piti koteloida tänä kesänä rimoilla, mutta se jääkin nyt sitten ensi kesään. Miksi? Koska Italian matka ja koiranpentu.

Fjällräven selässä kelpaa köpötellä kesässä

Mulla on uusi kesäkaveri. Sen nimi on Fjällräven Rucksack.

Törmäsin tähän reppuun ensimmäisen kerran viime syksynä. Nappasin repusta kuvan, ja lisäsin sen oitis listaan, jonne kerään ostoslistamaisesti kaikkia kivoja juttuja, joita kaupoissa tulee vastaan. Lista on oikeasti tosi kätevä. Sen voi lähettää viestillä ennen syntymäpäiviä ja joulua herra Longfieldille, ja koska lista on aika pitkä, on listalta lopulta valikoitunut lahja aina iso yllätys myös itselle. Välillä pitää ihan ajatella, että milloin mä tämmöisen kivan jutun olen listalle lisännyt. Listalta voi myös nopeasti ja kätevästi ilmoittaa lahjatoiveita esim. vanhemmille, jos heillä on vaikeuksia keksiä vaikkapa nyt joululahjoja. Lahjoja on ihan yhtä ihana antaa, kuin myös saada. Tästä syystä mulla on myös toinen lista, jonne kerään toisille ihmisille keksimiäni lahjaideoita. Tämäkin lista on lähes korvaamaton. Olen listan avulla auttanut useasti muita henkilöitä keksimään esim. herralle lahjoja. Tämän lisäksi lista toimii hyvin myös omassa käytössä. Vuoden aikana erilaisten lahjojen keksiminen onkin listojen avulla aika simppeliä puuhaa.

Fjällrävenin kettureppu minulta jo löytyy. Pikkuista liilaa reppua olen käyttänyt käsilaukun tapaan. Se on hauska ja hieman erikoinen asuste normaalien (hieman tylsien) toimistovaatteiden kanssa käytettynä. Reppu on aika päheä esim. mustan villakangastakin kanssa. Käytyämme tutustumassa jokunen aika sitten Vanhaan Raumaan, otettiin muhun yhteyttä raumalaisesta retkeilyyn erikoistuneesta kaupasta nimeltään Sissos. Sissoksen verkkokaupasta voi tilata valtavan määrän erivärisiä sekä kokoisia Fjällräven kettureppuja. Mulle suotiin ihana tilaisuus valita Sissoksen valtavasta Fjällrävenin valikoimasta itselleni sopiva kesäreppu. Päätös oli aika nopea, halusin Rucksackin! Rucksackia saa Kånkenin (ketturepun) tapaan todella monessa eri värissä. Pähkäilin pitkään punaisen ja tumman liilan välillä, päätyen lopulta liilaan. Tilauksen jälkeen reppu saapui lähipostiin parissa hassussa päivässä. Todella nopeaa toimintaa!

Reppu on ollut käytössä nyt parin kuukauden ajan. Se on kerännyt paljon kehuja söpöllä ulkonäöllään (äitini on erityisen ihastunut siihen). Tämän postauksen kuvat on napattu Turusta sekä Italiasta. Reppu oli molemmilla reissuilla tiiviissä käytössä, ja herra Longfieldinkin suostui tuosta vaan kantamaan reppua selässään – se on hänestäkin aika cool. Hah! Italian reissulla oli ajoittain todella kuuma, joten reppu selässä t-paitojen, toppien sekä mekkojen repun alla oleva osuus oli välillä ihan litimärkä, mutta sehän kuuluu vain kesään! Trekeillä meillä oli mukana ns. kunnon vaellusreppu, jossa on pehmusteet, tuet ja erilaiset remmit käytössä. Tämä söpö Fjällräven kulkee meillä jatkossakin mukana kaupunkireissureppuna, sekä ihan muutenkin arjessa.

Sissos-retkikaupalla on myös oma Instagram-tili (@sissosfi), jonne he toivovat kovasti kuvia teidän kaikkien Fjällräven Kånken -repuista! Lisäksi Sissos arpoo aina 50 seuraajan välein lahjakortteja verkkokauppaansa, joten nyt kannattaa tosiaan kaivaa kettureput kaapeista, napata siitä kuva, tykätä Sissoksen Insta-tilistä ja linkittää vielä kettureppukuva #sissoskånken hashtagilla Instagramiin. Minä olen jo pari kuvaa linkannut. Heh! Aurinkoista kesää kaikille! Kesällä on aikaa retkeillä, joten reput selkään ja tutustumaan mitä jännittävää kulman tai kahden takaa paljastuu!

Postaus toteutettu yhteistytössä Sissoksen kanssa.

Italia @Instagram

Me ollaan kotona, ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin kesäiseen Suomeen!

Ennen varsinaisia matkapostauksia, voitaisiin kurkistaa, miltä meidän kaksiviikkoinen reissu näytti Instagramin puolella. Meidäthän löytää Instagramista @meanwhileinlongfield, joten jos et vielä seuraile meitä siellä, niin tervetuloa mukaan. Jos taas seurailet meitä jo, voivat tämän postauksen kuvat olla sinulle jo tuttua kauraa. Mutta ehkä jutuissa on jotain uutta..?

Mutta nyt matkaan.

Juuri ennen reissulle lähtöä kävin hemmottelemassa itseäni ystäviltäni synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla Helsinki Day Spassa. Pedikyyrin ja kulmien muotoilun jälkeen olin valmis reissuun. Maa oli märkä, jalassa sandaalit ja varpaankynsissä ihana punainen lakka. Loma saattoi alkaa.

Ensimmäisenä kohteena oli Firenze, jossa vietimme perjantain sekä osan lauantaista. Perjantaina lähetimme teille videoterveiset Santa Maria del Fiore -kirkon kellotornista. Kellotornissa käynnin lisäksi kävelimme kauniissa Firenzessä päättömästi ympäriinsä. Illalla todistimme reissun kauneinta auringonlaskua Ponte Vecchiolla. Se oli nätti! Auringonlaskun jälkeen päätön kävely jatkui vielä hyvän tovin. Firenzestä taisin napata koko reissun upeimmat yökuvat.

Lauantaina kipusimme heti aamusta Santa Maria del Fiore -kirkon kupoliin, jonka rakentamista pidetään ihmeenä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, kannattaa ehdottomasti kurkata Yle Areenalta Firenzen katedraali -dokkari (on nähtävissä vielä 9 päivää). Kahdentoista aikaan päivällä otimme vuokra-auton allemme, ja lähdimme kohti pientä Bucinen kylää Toscanassa, jossa meitä odotti kaunis Villa Catola kuudentoista kaverin voimin. Huvilalla söimme lounaan nurmikolla, ja kyllä muuten tuntui lomalta! Illalla osa huvilan porukasta suunnisti yhdessä syömään Bucinen kylässä olevaan Ristorante Il Paguro -ravintolaan. Söimme herra Longfieldin kanssa maittavan kalalautasen puoliksi naurun merkeissä. Aamulla kipitimme herran kanssa sitten ihan kahdestaan huvilan näköalapaikalle mussuttamaan aamupalaa kaikessa rauhassa. Tässä vaiheessa reissua olimme jo aivan myytyjä italialaisille leikkeleille, voi nam!

Sunnuntaina hurautimme herra Longfieldin kanssa San Marinoon, jossa saimme nauttia hurjan kauniista maisemista ja korkeista pudotuksista. Kuva, jossa nostelen käsiäni, on oikeasti vähän pelottava – istun kuvassa kielekkeellä, jonka alla oli järkyttävän iso pudotus suoraan alas. Emme ihan voineet ymmärtää, miten tätä, ja useita muita pelottavia pudotuksien vieressä sijainneita paikkoja ei oltu aidattu kovinkaan hyvin. San Marinosta lähettämämme videoterveiset kuvasimme esimerkiksi turistipolun vierestä (istumalla pienellä tasanteella), josta oli myös todella pitkä pudotus kalliokielekkeeltä alas.

San Marinosta ehdimme vielä huvilalle niin aikaisin, etteivät kaikki olleet ehtineet käydä illallisella. Iso osa porukastamme haki pitsat, osa grillasi ja minä tein itselleni salaatin. Ilta oli ihan pimeä, ja haimme huvilalta kynttilöitä pihalle, jotta näimme syödä ja juoda. Tosi nasta ilta, jälleen kerran!

Maanantaina lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle vaellukselle. Mukaan saimme kolme kaveria, ja meidän viisihenkinen porukkamme ahtautui ensin neljän hengen Smartiin, ja lähti sen jälkeen kohti Monteriggionea, joka on kauniisti säilynyt muurien sisällä oleva kylä pienellä kukkulalla. Monteriggionen lähimaastossa piti olla komeita maisemia sisältävä 9,5 kilometrin trekki. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta me eksyimme trekillä tosi pahasti. Löysimme itsemme villisikojen muussaamilta poluilta, joilla lojui paljon haulikon hylsyjä. Jossain vaiheessa eksyimme myös kiellettyyn sienimetsään, ja tupsahdimme lopulta joidenkin ihmisten pihallekin, ei auttanut muu kuin pokkana morjenstaa lounashetkeä viettävää talon väkeä ja jatkaa matkaa.. Palataan trekkiin tarkemmin jossain välissä oman postauksen kera.

Tiistaina päätimme ottaa ihan iisisti. Aamupalaa kokkasimme kauniissa toscanalaisessa huvilassa, jonka jälkeen lähdimme kahdella autolla kohti Valdichianan outlet -kylää. Neljän ihmisen ostokset mahtuivat kuin ihmeen kaupalla miniautomme takakonttiin (minä ostin vain yhden Gantin paidan ja Asicsin lenkkarit). Illalla huvilan omistaja Fabio kokkasi meille perheineen ihastuttavan ja tunnelmallisen kolmen ruokalajin illallisen huvilan pihalle pystytetylle pöydälle. Olimme koko kööri kasassa, ja nauru raikui pikkuisessa Bucinen kylän yössä. Ihan mahtava ilta!

Keskiviikkona ei edellisillan juhlimisesta huolimatta jääty uima-altaalle notkumaan. Urhea ja reipas viiden hengen trekkiporukkamme lähti tällä kertaa kohti Monte Faetaa (toivoen, että tällä kertaa emme eksyisi).

Keskiviikon trekki menikin onneksi täydellisesti! Monte Faetan huipulta ihailimme maisemia mm. Pisaan, jossa piipahdimme reilun 12 kilometrin trekin jälkeen vielä syömään, hämmästelemään vinossa olevaa tornia ja ajelemaan ympäri kaupunkia viiden hengen polkupyörähässäkällä. Pisasta tulee kuvia ja juttua blogiin myöhemmin, Instagramiin en ollutkaan laittanut vinosta tornista yhtään kuvaa. Monte Faetan päältä lähetimme teille myös videoterkut.

Torstaina päiväretkikohteeksi otettiin hurjan kaunis Siena, jonne matkasimme Sohvi travelsin kanssa. Kipitimme Sienassa päättömän harhailun lisäksi kellotornin huipulle, josta saimme ihailla punatiilisiä taloja. Hurmaava paikka. Sienassa ehdimme hortoilla viiden tunnin ajan, ennen kuin pikkuinen Smarttimme piti ohjeistaa kohti majapaikkaamme Villa Catolaa.

Viimeisen illan kunniaksi olimme varanneet hirmuisten säätöjen saattelemana pöydän Castel Monasteron viinikellarista (La Cantina) seitsemälle hengelle. Illallismenu – jonka takana oli sellainen kaveri kuin Gordon Ramsay – oli aivan huikea, siitä(kin) blogissa myöhemmin lisää. Meidän viimeinen aamumme huvilalla alkoi aamupalalla sekä -uinnilla. Sen jälkeen pakkasimme kamamme kasaan, hyvästelimme upean Bucine-poppoomme, ja suuntasimme vuokra-Smartimme kohti..

Cinque Terreä!

Majoituimme Cinque Terren eteläisimpään kylään, jonka nimi on Riomaggiore. Perjantaina tutustuimme pieneen kylään, todeten sen olevan jotain todella söpöä. Satuimme törmäämään illansuussa myös yhteen tosi mukavaan työkaveriini, jonka kanssa vaihdoimme rannalla tunnelmia ja lomafiiliksiä, tosi hauska sattuma! Ilta-auringon aikaan otimme vielä aurinkoa isoilla rantakivillä, keräten voimia seuraavaan päivään. Lauantaina oli edessä 17 kilometrin tiukka trekki läpi neljän Cinque Terren kylän. Ja ei, trekkiä ei tehty ns. maatasossa, vaan me patikoimme kylien läpi vuorten yli. Tekemästämme videoterkuista voi ihailla maisemia parin minuutin ajan. Aivan upea trekki!

Trekin jälkeen menimme hetkeksi rannalle makoilemaan ja uimaan Välimereen, ennen kuin palasimme Riomaggioreen illalla laivalla, josta näimme kauniit kylät vielä myös mereltä päin. Päivä oli ollut sen verran hikinen ja rankka, että päätimme hakea kotimatkalla lähikaupasta sapuskoja, ja syödä ne kaikessa rauhassa pitkän suihkun jälkeen hotellihuoneemme terassilta, jolta aukeni mukavat maisemat yli Riomaggioren pienen ja värikkään kylän.

Sunnuntaina matkamme jatkui joskus aamupäivällä kohti Gardajärveä. Gardalla majoituimme Malcesinessa, jonne saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Matkapäivä sujui tuttuun tapaan kaupunkiin tutustuessa. Illalla ihailimme uikkarit päällä auringonlaskua sen jälkeen, kun olimme heränneet päikkäreiltä rannalta.

Seuraava aamu (maanantai) alkoi jännittävissä tunnelmissa.. Kävelimme Malcesinen rantaviivaa pitkin, ja yritimme saada ajatukset pois tulevasta..

Jännityksen syy oli liitovarjoilu, joka oli kyllä kreiseintä mitä olemme koskaan ennen tehneet. Erityisesti herra Longfield oli aika paniikissa, sillä korkeat paikat eivät ole hänen lempimestojaan. Mutta niin vain hänkin uskalsi lopulta tulla mukaan – ja onneksi uskalsi, juoksu alas 1700-metriseltä Monte Baldo-vuorelta, ja liitovarjoilu Gardajärven päällä oli huikaiseva kokemus! Liitovarjon kyydistä lähetettiin myös terkut teille videon merkeissä.

Maanantaina loppupäivä meni liitovarjokokemusta sulatellessa. Söimme hyvin ja otimme kaikessa rauhassa aurinkoa rannalla. Uimassakin kävimme (minä tosin vain melkein) jäätävän kylmässä Gardajärvessä.

Tiistaina matka jatkui jälleen. Tällä kertaa kohti Veronaa, joka ei ollut alun perin matkasuunnitelmissa ollenkaan. Herra Longfield oli kuitenkin järjestänyt meille vierailun tiistaiksi Veronan lähettyvillä sijaitsevalle Pasqua-viinitilalle, jonka takia olimme varanneet hotellin vain yhdeksi yöksi Veronasta. Viinitilalla vierailu peruttiin kuitenkin viinitilan toimesta vierailua edeltävänä päivänä (melkoisen Pasqua temppu..), mutta koska Veronan hotellimme oli jo varattu, menimme sitten vain Veronaan. Meillä ei siis ollut Veronan osalta oikein mitään suunnitelmia, joten niinpä pörräsimme kaupungissa opaskirjan kanssa, kaikki kohteet kun olivat meille ihan tuntemattomia. Hotellihuoneemme ikkunasta näki Julian parvekkeen, joka oli selkeästi kova turistirysäkohde. Onneksi Veronassa kuitenkin piipahdimme, sillä sekin oli kaunis, tunnelmallinen ja värikäs pieni kaupunki, jossa nähtävää riitti.

Veronassa oli reissumme aikana käynnissä vuotuisat Veronan oopperajuhlat, jonne yritin hommata meille lippuja jo Suomesta. Meidän harmiksemme yhtään esityspäivää ei osunut niille päiville, kun me olisimme olleet edes säädyllisen matkan päässä Veronasta. Niinpä mahtava kulttuurikokemus jäi tällä erää kokematta.. On todella hienoa, että Veronan keskustassa sijaitsevaa vanhaa ja hienoa amfiteatteria käytetään yhä mm. oopperaesitysten ja ihan kaiken maailman poppareiden ja rokkareidenkin esiintymisten näyttämönä.

Veronasta matkamme jatkui vielä viimeiseen kohteeseemme. Vuokra-autolle sanoimme Veronassa heipat, joten sieltä siirryimme junalla Venetsiaan.

En osannut etukäteen oikein kuvitella, minkälaista Venetsiassa voisi olla. Pelkäsin isoja turistimassoja, haisevaa vettä, taskuvarkaita sekä ylihintaista turistisafkaa. Mutta turhaan pelkäsin – Venetsia oli huikaisevan upea ja se lumosi meidät molemmat parissa tunnissa. Eksyimme pienille kaduille lukemattomia kertoja, söimme todella hyvää ja edullista ruokaa, teimme hieman ostoksia, pohdimme oudon kaupungin historiaa sekä tulevaisuutta, ja tutustuimme upeisiin palatseihin sekä kirkkoihin. Niin ja teimme teille kellotornista reissun viimeiset videoterveiset.

Torstaina nautimme täysin rinnoin upeasta Venetsiasta. Kävelimme päivän aikana 15 kilometria reippaasti yli 30 asteessa, huh. Illalla palkitsimme itsemme viimeisen illan kunniaksi ylihintaisilla Spritz Veneziano -drinkeillä, jotka nautimme ilta-auringon aikaan San Marco -aukiolla. Terassilla soi live-musiikki viiden hengen orkesterin johdolla, jotka sähkökitaroiden sun muiden sijaan soittelivat viululla, huiluilla, haitarilla ja pianolla kaikenlaisia hienoja covereita tutuista biiseistä, joten mikäs siinä oli aperitiiveja hotkia. Illalliseksi söimme vielä pastaa pienen pienessä ravintolassa, joiden ainoat asiakkaat olimme loppuillasta. Perjantaina ehdimme vielä kiertää kaksi museota sekä Dogen palatsin ennen myöhäisen iltapäivän lentoa kotiin.

Olipahan reissu! Ihania muistoja sekä kokemuksia saatiin kasaan taas paljon! Kiitos todella paljon kaikille kavereille, jotka olivat mukana reissun ensimmäisellä viikolla Villa Catolassa! After partyt sitten syksyllä kuten puhuttiin. Lupaan tehdä ison kasan tiramisua, nam.

Vanha Rauma ”Ol niingon gotonas”

Rauma on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista, se perustettiin vuonna 1442. Vanha Rauma hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1991. Omaleimainen 28 hehtaarin kokoinen puukaupunki pitää sisällään noin 600 rakennusta ja 800 asukasta. Vanhassa Raumassa asutaan, eletään ja tehdään töitä ympäri vuoden.

Vanha Rauma kätkee sisäänsä kauniita puutaloja, söpöjä pihoja, värikkäitä lauta-aitoja, kapeita mukulakivikujia, ihania pieniä putiikkeja sekä herkullisia ja kutsuvia kahviloita sekä ravintoloita.

Tervetuloa mukaan kierrokselle Vanhaan Raumaan!

Vanhan Rauman pohjoisosassa nököttää kaunis kivinen kirkko. Kirkko on nimeltään Pyhän Ristin kirkko. Kirkko perustettiin alun perin fransiskaaniluostariksi, joka vihittiin käyttöön vuonna 1512. Kun luostari lakkautettiin, jatkoi rakennus toimintaansa luterilaisena kirkkona.

Me emme valitettavasti päässeet käymään kirkon sisällä vierailumme aikana, sillä kirkossa oli tuolloin menossa vihkimistilaisuus. Ulkopuolelta ehdimme kuitenkin kirkkoa ihailla. Kaunis rakennus, jonka kruunaa tunnelmallinen pihapiiri.

Kirkolta matka jatkuu pientä Raumanjokea pitkin kohti Merimiehen kotimuseo Kirstiä. Vanhassa Raumassa jokaisella talolla on oma nimi. Nimeä ei saa vaihtaa mikäli ostaa Vanhan Rauman alueelta itselleen talon. Keltaisen merimiehen kotimuseon talon nimi on Kirsti, ja sillä selvä.

Kirstissä voi tutustua kesäisin 1900-luvun asumiseen. Joskus muinoin oli tavallista vuokrata asunnoista huone sukulaisille tai muille lähituttaville kesäksi, kun talojen isännät lähtivät pitkiksi ajoiksi kalastusmatkoilleen. Vuokralaisten ansiosta talon emännät saivat lompakkoihin täytettä, ja toki myös seuraa kesän ajalle.

Kirstin pihapiiri kertoo 1700-luvun sekä 1800-luvun alkupuolen rakennustyylistä ja -tavasta. Pihapiirissä on asuinrakennuksen lisäksi aitta, talli, varasto sekä navetta, joita voi tutkia ja ihailla astuttuaan ensin keltaisen lauta-aidan kautta pihalle.

Mikäli halajaa romanttista puutaloa Vanhasta Raumasta nykyaikana, tulee siitä pulittaa kohtuullisen paljon rahaa. Vanhat, isoa remonttia kaipaavat talot maksavat oppaan tietojen mukaan noin 150 000 euroa. Hinta voi kuulostaa edulliselta, mutta kun päälle lisätään remonttikulut, pompahtaa hinta helposti yli 400 000 euron. Remontoitujen talojen hinnat pyörivät noin 450 000 euron tietämillä. Ja kuten arvata saattaa, puutaloja ei lähes koskaan ilmesty lehtien tai netin asuntosivuille – ne myydään ennen kuin myynnistä ehditään kunnolla edes puhua.

Kirstiltä matka voi jatkua Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioille. Vanhan Rauman kaakkoisosassa on näkyvissä komea kirkon kivijalka, josta on tarinan mukaan käyty nappaamassa iso määrä kiviä muiden Vanhassa Raumassa sijaitsevien puutalojen kivijalkoihin. Paikalla oli joskus muinoin Pyhän Kolminaisuuden kirkko, joka valitettavasti paloi vuoden 1640 tulipaloissa. Kirkko oli rakennettu kivijalkaa lukuun ottamatta puusta, joten liekit veivät sen lopulta suhteellisen helposti mennessään.

Kirkon kivijalan läheisyydestä voi löytää myös muutamia hautoja. Kirkosta, ja sen historiasta voi käydä lukemassa mielenkiintoisen artikkelin Retkipaikka-sivustolta.

Rauma on hyvin tunnettu pitsistään. Pitsinnypläys on Raumalla vanha perinne, joka elää kaupungissa vielä tänäkin päivänä. Pitsinnypläys ei suinkaan ole vain vanhojen ihmisten harrastus, sitä tehdään iästä ja sukupuolesta riippumatta – eikö ole aika upeaa?

Pitsiä on nyplätty Raumalla ainakin 1700-luvun puolestavälistä lähtien. Naiset tienasivat pitsinnypläyksellä kesäaikaan rahaa, miesten ollessa omilla kalastusretkillään. Pitsinnypläys on varsin hidasta ja vaativaa puuhaa. Näihin upeisiin käsitöihin voi tutustua Vanhassa Raumassa mm. Raatihuoneella sijaitsevassa näyttelyssä tai Pits-Priiassa, josta minä ostin omalla äidilleni tuliaiseksi kauniin pienen pitsiliinan (isoon ei ollut varaa).

Vanhan Rauman lounaisosassa voi käydä katsomassa nyplääjäpatsasta, joka sijaitsee Helsingintorilla. Rauman pitsiviikkoa vietetään muuten tänä kesänä 18.-27.7. Tapahtumasta voi lukea lisää Rauman kaupungin sivuilta.

Vanhan Rauman vilkkain alue on Kauppatori, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy iso kasa kuppiloita, ravintoloita sekä putiikkeja. Suurella Kauppatorilla järjestetään ympäri vuoden erilaisia tapahtumia. Me otimme osaa Suvi Päi -tapahtumaan, jossa pääsimme herkuttelemaan muiden bloggareiden kanssa paikallisilla oluilla sekä Rauman alueen ravintoloiden street foodeilla. Me maistoimme herra Longfieldin kanssa mm. paikallista herkkua nimeltään lapskoussi. Lapskoussi ei näytä järin kauniilta, mutta se maistuu hyvältä! Ruoan ovat kehittäneet merimiehet, ja se tunnetaan useissa satamakaupungeissa ympäri Eurooppaa. Perusraaka-aineena toimivat naudan- ja porsaanliha, peruna, kasvikset, suola sekä pippuri. Ruokaa voisi kutsua hyvin esimerkiksi soseutetuksi lihakeitoksi.

Mukavasta ja herkullisesta Suvi Päi -tapahtumasta voi käydä lukemassa tarkempia fiiliksiä vaikkapa Köökistä kajahtaa -blogista.

Niin ja pakko kertoa vielä sen verran Suvi Päi -tapahtumasta, että jostain ihmeen syystä astelin Mini & Me -blogin Aijan kanssa Kauppatorin lavalle puhumaan yleisölle bloggaamisesta. Se oli hauskaa, ja hyvin me kyllä Aijan kanssa vedettiin!

Kauppatorin laidalla nököttää kaunis Raatihuone, joka toimii nykyisin museona. Knoppitietona täytyy kertoa sellainen fakta, että rakennuksen toisen kerroksen keskimmäinen ikkuna ei ole ikkuna ollenkaan. Valeikkuna tehtiin Raatihuoneen seinään siitä syystä, että rakennuksen julkisivu olisi mahdollisimman symmetrisen näköinen.

Raumalle on Helsingistä 242 kilometrin matka. Ihan päiväretkikohteeksi Raumaa ei voi suositella, ainakaan Helsingistä asti, mutta yöpymällä paikan päällä vaikkapa yhden yön, ehtii kauniiseen Vanhaan Raumaan tutustua kaikessa rauhassa. Hotellimajoitusvinkkinä voimme suositella Best Western Raumanlinnaa, jonka aamupalalla törmäsimme herra Longfieldin kanssa Apulannan Toniin ja Sipeen. Se oli muuten herralle aika tärkeä, ja ainutkertainen kokemus. Herra oli jopa vähän kade, sillä Toni jutteli mulle kahvikeittimen luona. Menin vähän shokkiin kun tajusin kuka mulle puhui.

Jos Vanha Rauma alkoi kiinnostaa, kurkkaa ihmeessä miltä Rauman kesä 2015 näyttää. Vanhan Rauman putiikit löytyvät taasen kätevästi Rakastanut Raumaan -sivustolta.

Rakastunut Raumaan!

Meillä on takana aika upea viikonloppu! Auto starttasi perjantaina kohti Raumaa, jonne saimme kutsun Rakastunut Raumaan -yrittäjien järjestämään bloggaajapäivään. Varsinainen bloggaajapäivä oli lauantaina, jolloin kauniissa Vanhassa Raumassa järjestettiin kesän aloituksen kunniaksi Suvi Päi -tapahtuma. Me otimme herra Longfieldin kanssa kuitenkin varaslähdön, ja saavuimme Raumalle jo perjantaina.

Melkein kolmen tunnin ajomatkan aikana satoi rakeita, ja välillä taivas oli pilvetön. Emme oikein tienneet minkälainen sää määränpäässä meitä odotti, mutta kylläpäs meillä kävi tuuri. Ajaessamme Best Western Raumanlinnan parkkipaikoille, tummat pilvet hävisivät, ja tilalle tuli auringonpaiste. Tuuli Raumalla kyllä kävi, mutta mieluummin tuuli ja aurinko kuin rankkasateet rakeiden kera. Heitimme kamat hotellihuoneeseen ja lähdimme heti tutustumaan Vanhaan Raumaan.

Ehdimme iltapäivän ja illan aikana kävellä sikin sokin söpöjä ja kutsuvia Vanhan Rauman katuja. Vanhan Rauman koko yllätti meidät – se on Porvoon vanhaakaupunkia huomattavasti isompi alue, joka on täynnä viehättäviä putiikkeja sekä toinen toistaan kauniimpia pihoja, jotka kutsuvat sisään.

Pääsimme lauantaina osallistumaan kahden tunnin opastetulle kierrokselle Vanhaan Raumaan. Tulette kuulemaan lisää hurmaavan viehättävästä Vanhasta Raumasta omassa postauksessaan, sillä saimme kuulla kierroksen aikana paljon tarinoita Vanhan Rauman historiasta, jotka haluan toki jakaa myös teidän kanssa.

Perjantaina päätimme lähteä Vanhaan Raumaan tutustumisen jälkeen vielä merenrannalle. Raumahan on merenrantakaupunki, jonne merenkulku sekä korkeat ja massiiviset satamien nosturit ovat kuuluneet ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Otimme herran kanssa suunnaksemme Fåfänganniemen, jonka lähistöllä on aikoinaan biletetty mm. Raumanmeren juhannusta. Tai siis ei me olla, mutta aika moni muu on. Fåfänganniemessä sijaitsee kesäteatteri, maauimala, kauniit hiekkarannat, korkea Kiikartorni, venesatama sekä Poroholman leirintäkeskus. Tarkemmin osa näistä paikoista sijaitsee kyllä Otanlahden rannalla, mutta ihan vierekkäin ne kaikki siinä rannan tuntumassa olivat.

Ajattelimme, että jäisimme Fåfängaan katsomaan auringonlaskua, mutta aurinkohan laskee jo näin kesän alkumetreillä tosi myöhään! Ei me vanhukset jaksettu siis jäädä odottamaan auringonlaskua merenrannalle, vaan lähdimme takaisin kohti hotellia, jossa käperryimme kuuman suihkun jälkeen pehmeisiin lakanoihin katsomaan telkkarista tullutta leffaa.

Herra Longfield totesi illalla hotellilla Rauman olevan tosi kiva paikka! Taidettiin rakastua Raumaan heti ensimmäisenä päivänä.. ♥

Sasso ja Stockan kantismenu

Tarjoushaukka on ollut taas liikenteessä!

Me ollaan nyt vähennetty herra Longfieldin kanssa brunsseiluja ja yritetty käydä enemmän illallisilla. Stockan kantislehden saapuessa kaivan esiin heti kuukauden ravintolatarjoukset, ja tsekkaan olisiko niissä jotain uusia hyviä paikkoja, joita voitaisiin käydä testaamassa. Helmikuun alussa kävimme testaamassa Sasson, jossa herra Longfield oli ihan vähän aikaa sitten käynyt yksikseen lehdistölounaalla.

Sassossa olemme olleet yhdessä kerran aiemmin. Eräänä ystävänpäivänä joskus tosi monta vuotta sitten, suunnilleen 10 vuotta sitten. Olimme silloin vielä opiskelijoita, ja reilusti yli 100 euron loppulasku tuntui tosi hurjalta. Ilta oli kuitenkin onnistunut, ruoka hyvää ja meitä kahta opiskelijaa kohdeltiin ravintolassa mainiosti. Tunsimme olomme oikein hienoiksi ravintolaillan päätteeksi.

En muista mitä tuolloin 10 vuotta Sassossa söimme, mutta ravintolan päheä fiilis ja kaunis sisustus on jäänyt mieleeni. Nyt, vuonna 2015, ravintolaan astuessani en meinannut tunnistaa paikkaa. Järjestystä oli muutettu ja ravintolasali oli minusta astetta valoisempi ja freesimpi. Oikein kiva nytkin, mutta muistojen Sasso oli minusta kodikkaampi ja hieman tunnelmallisempi.

Ennen kuin pääsimme käsiksi Stockan kantismenuun, tuotiin pöytään alkupalaleipiä sekä skumppaa, ihanan kylmää skumppaa! Nam. Maukkaat alkupalaleivät hupenivat sitä vauhtia, että niitä tuotiin meille lisää. Oli vähän nälkä. Varsinainen alkuruoka piti sisällään artisokansydämiä sekä munakoisokaviaaria. Raikas setti, joka maistui ihan ookoolta.

Pääruoan kanssa herra Longfield tahtoi ehdottomasti lehdistölounaalla maistamaansa Valpolicella Ripasso -punaviiniä. Minä emmin ensin punkun kanssa, mutta päädyin lopulta tilaamaan samaa viiniä, maistettuani punkkua herran lasista. Eiku mulle tuotiinkin oma lasi, josta sain maistaa viiniä. Aika ovela temppu tarjoilijalta. Heh! Valpolicella Ripasso -punaviini maistui totta tosiaan hurjan hyvältä, erityisen hyvältä sen jälkeen kun se oli saanut asettua lasissa vähän aikaa. Punkkua saa Alkosta alle 15 eurolla, lasi Sassossa maksoi reippaat 11 euroa (pullo maksoi 70 euroa).

Pääruoaksi tilasimme menun molemmat vaihtoehdot. Minä otin liguinea, punajuuria ja meiramiricottaa herran popsiessa rigatonia ja ylikypsää possua oreganopestolla. Punajuuripastani vaati suolaa, mutta oli sen jälkeen oikein maittavaa. Herran possupastan possu suli suuhun, ulalaa!

Jälkkäri taisi olla tällä kertaa tämän menun parasta antia. Raikas sitruuna-mascarponepiiras kruunasi illan. Piirasta olisin voinut helposti syödä toisenkin annoksen. Piiraan päällä ollut lemon curd virkisti makean tortun makua, ja sai piiraan sulamaan suuhun. Ja kuinka söötti olikaan pienen pieni kukka piiraspalan päällä!

Menun tarjoushinta oli 29,60 euroa henkilöltä, normaalihinnan ollessa 37,00 euroa. Huomautimme laskun maksun yhteydessä laskusta puuttuvasta viinilasillisesta, ja siitä hyvästä saimme kaksi lahjakorttia ravintolaan. Lahjakorteilla saa kaksi menua yhden hinnalla aina naistenpäivään asti. Me ollaan reippaina varattu jo kaksi seuraavaa reissua Sassoon! Toinen lahjakorteista ollaan jo itse asiassa käytetty. Pyydettiin Oxygenol-pariskunta tämän viikon tiistaina halvalle illalliselle kanssamme. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Illan opetus: Kannattaa olla rehellinen.

p.s. Voi olla, että menut saa kaksi yhden hinnalla myös ilman lahjakortteja. Siinä tapauksessa me oltiin turhaan rehellisiä, heh.

Viikonloppu sanoin ja kuvin

Viime viikonloppuna ehdimme tehdä yhtä sun toista. Sunnuntai-iltana sohvalla mötkötti kaksi niin väsynyttä reissaajaa, että piti jättää ihanista ihanin tanssituntikin väliin.. Jumpan sijaan katsoimme monen monta Luther-sarjan jaksoa keräten voimia seuraavaan viikkoon.

Perjantaina istuin koko päivän todella tylsässä seminaarissa laskien minuutteja työpäivän päättymiseen. Onneksi tapahtuman järjestäjät olivat reiluja, ja pääsimme kaikki lähtemään kotiin jo puoli kolmen aikaan. Kotona söin hiukan, ja sitten jatkoimme herra Longfieldin kanssa matkaa kohti Barona Areenaa, jossa Apulanta heitti komean keikan! Keikan aikana multa valui jopa kyyneleet pitkin poskia Maanantai-biisin soidessa.. Hyvä biisi yhdistettynä teinivuosien muistoihin sekä kännykänvaloja tuikkivaan pimeään jäähalliin, oli mulle vähän liikaa. Hah! Kyyneleiden lisäksi valui myös hiki pitkin selkää. Hypin ja pompin sen verran ahkerasti kolmetuntisen keikan aikana, että vaatteet menivät keikan jälkeen suoraan pesukoneeseen. Olipahan show!

Lauantaina suuntasimme Lahden seudulle ystäväpariskunnan luokse kylään. Matkalaukkuun pakattiin mukaan pullo vuoden 2014 punkkua ja toinen pullo Bollingeria. Niin ja uikkarit.

Määränpäässä kävimme ensin shoppailemassa. Shoppailu vaan kuuluu ystäväni ja mun yhteisiin harrastuksiin. Emme ole tainneet edes kovin montaa kertaa tavata ilman muutamassa kaupassa pyörähtämistä. Heh. Tällä(kin) kertaa teimme kaikki kivoja löytöjä. Herra Longfield löysi uuden talviurheilutakin, lämpökerraston sekä paidan. Ystäväni hamstrasi tarjousrekkien paitoja ja minä löysin pipon, lämpökerraston, ihanan pitkän villatakin, oudon punasävyisen kimonon sekä kullanhohtoisen mekon. Itse asiassa ostimme ystäväni kanssa molemmat kullanhohtoiset mekot. Ne olivat vaan niin kivat, ja niin hyvässä tarjouksessa.

Ostoshuuman ja ystäväni olohuoneessa tehdyn vaate-esittelyshown jälkeen aloimme valmistaa illallista. Teimme joulukinkun (se on sellainen hassu perinne), jota söimme hampurilaisten kanssa. Oi nam! Laseihin kaadettiin vuoden 2014 punkkua (ei ollut kyykkyviini meistä kovinkaan erikoista) ja sitten vain oltiin ja möllötettiin yhdessä. Juteltiin, vaihdettiin kuulumisia, juoruiltiin, suunniteltiin tulevaa, mietittiin kesää ja unelmoitiin uusista autoista.

Illan pimetessä jääkaapista kaivettiin esiin Bollinger-pullo, joka korkattiin ja sitten kilisteltiin hymyssä suin (Bollinger oli törkeän hyvää, kyllä Cheek tietää). Loppuilta pelattiin Scattergories-lautapeliä, kunnes yhdeltä yöllä sauna ja ulkona oleva poreallas olivat lämpimiä.

Saunasta juoksimme kuumaan porealtaaseen, jonka syleilyssä oli aika päheetä makoilla keskellä nousevaa lumimyrskyä. Tulipa siinä kahden aikaan yöllä tehtyä myös lumienkeleitä ensimmäistä kertaa mun elämän aikana. Hauskaa oli!

Aamulla (lue aamupäivällä) väsyneet riehujat tapasivat tukka pystyssä keittiössä, johon taiottiin herkullinen aamupala. Aamupalan jälkeen rojahdimme kaikki sohvalle vaaka-asentoon katsomaan luonto-ohjelmia sekä hiihtokisoja. Mäkäräinen veti hienosti, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvin voittaakseen koko kisan. Siinä sohvalla makoillessa ystäväni pompahti jossain vaiheessa ylös, ja meni paistamaan meille vohveleita! En tiedä mitä siinä oikein tapahtui, mutta yhtäkkiä keittiöstä kantautui huuto, että nyt syömään vohveleita hillon ja kermavaahdon kanssa. Totta kai me mentiin! Mä niin tykkään reippaista ihmisistä!

Kahden pintaan kävimme herran kanssa pakkaamassa kamamme ja läksimme kotia kohti. Mä taisin nukkua reiluna koko automatkan, ja sama homma jatkui kotona sohvalla. Onneksi silloin myös herra Longfield sai laittaa simmut kiinni.

Berliini, päivä 4: Morgenlandin brunssi ja Klunkerkranich

Reissun viimeinen kokonainen päivä alkoi hurjasti kehuja keränneellä kahvila-ravintola Morgenlandin brunssilla. Söpö, oranssit seinät omaava kahvila-ravintola sijaitsee Kreuzbergissä, Berliinin kaakkoisosassa. Kreuzberg on ehdottomasti Berliinin etnisesti monipuolisinta aluetta. Se oli vuoteen 1989 asti marginaaliryhmien, vierastyöläisten ja toisinajattelijoiden aluetta, jonne siellä asuvat loivat omanlaisensa elämäntyylin. Alueella voi aistia vieläkin eksoottisia fiiliksiä, jonka lisäksi siellä törmää hyvin moneen turkkilaiseen herrasmieheen sekä rouvasnaiseen.

Olimme tehneet brunssille jo Suomesta käsin pöytävarauksen, ja suosittelen kaikkien muiden tapaan tekemään varauksen etukäteen mikäli Morgenlandin brunssi kiinnostaa. Paikka on todella suosittu – pieniä pöytiä on ahdettu jokainen tyhjä kolo täyteen ja kaikissa pöydissä istuu joku. Vaikka porukkaa on paljon ja paikka on meluisa, ei ruoka lopu Morgenlandin brunssilta kesken. Sitä oli aivan valtavasti!

Valinnanvaraa oli niin paljon, ettei kaikkia herkkuja voinut mitenkään maistaa yhden brunssin aikana. Vieläkin tulee melkein hiki kun ajattelen brunssin suurta tarjontaa. Brunssi keskittyy lähinnä turkkilaiseen ja Keski-Idän inspiroimaan ruokaan, mutta oli tarjolla ranuja ja broilerinuijiakin. Kaikille löytyy varmasti jotain mieleistä.

Brunssi oli runsas ja eksoottinen, mukaan mahtui vahvoja makuja ja uusia makuelämyksiä. Suomen brunsseista Morgenlandin brunssi muistutti eniten Sandron brunssia. Ei huono!

Brunssilta matka jatkui mahat täysinä Charlottenburgin linnalle sekä linnan puutarhaan.

Charlottenburgin linna sai alkunsa vuonna 1699, jolloin se oli Sophie Charlotte von Hannoverin vaatimaton ja pienehkö kesänviettopaikka. Kävi sitten niin, että Sophie Charlotten mies vihittiin vuonna 1701 Preussin ensimmäiseksi kuninkaaksi, ja siitä alkoi Charlottenburgin linnan laajentaminen ja kaunistaminen, jota tehtiin useaan otteeseen eri kunkkujen ja keisarien toimesta. Sophie Charlotte kuoli jossain välissä, jonka jälkeen hänen kunkkumiehensä, Fredrik I, nimesi palatsin vaimonsa mukaan. Kiltti mies.

Linnaan pääsee vierailemaan myös sisään, mutta me tyydyimme tällä kertaa kiertämään linnaa vain ulkopuolelta. Linnan alueella oli jokunen turisti sekä yksi hääpari, jotka ottivat linnan ympäristössä hääpotretteja. Linnan takapihalla on upea ja suuri puutarha, jonka 55 hehtaarin alueella saa kyllä vietettyä aikaa useamman tunnin ajan. Puisto on niin suuri, että sieltä löytyy varmasti jokaiselle kiva ja rauhallinen piknikpaikka.

Linnalta matka jatkui ostoskeskuksiin. Yritimme kovasti etsiä molemmille mekkoja synttärijuhliimme siinä kuitenkaan onnistumatta. Taisin ostaa koko reissulla kolmet sukkahousut ja kahdet villapohjalliset kenkiin. Ihan uskomatonta, yleensä löydän liikkeestä kuin liikkeestä jotain kivaa! Mutta ehkä tällä kertaa etsin liikaa juuri tietynlaista mekkoa.. Yleensä parhaimmat löydöt tekee silloin kuin käy vain nopeasti tappamassa kaupassa pari minuuttia aikaa ennen junan tai bussin lähtöä.

Ei sillä, villapohjalliset sekä ostamani sukkikset ovat olleet todella hyviä. Viimeksi tänään jalassa oli lämpimät thermo-sukkikset ja kengissä ruskeat paksut villapohjalliset. Ei tullut kylmä!

Laihaksi jääneen shoppailun jälkeen suuntasimme hostellimme lähellä olevaan pikkuiseen ravintolaan maistamaan Berliinin ehkä kuuluisinta safkaa – currywurstia. Luulin pitkään, että currywurstin makkara pitää sisällään currya, mutta niin se homma ei mene. Currywurstin takana on nainen nimeltään Herta Charlotte Heuwer, joka kehitti kuuluisan ruoan sodan jälkeen vuonna 1949 brittisotilaiden jälkeensä jättämistä aineksista. Currywurstin salaisuus on ketsupin, Worcestershiren kastikkeen sekä curryjauheen sekoitus. Mausteista kastiketta läväytetään hervoton kasa wurstin päälle ja sitten herkku popsitaan parempiin suihin.

Wurstittelun jäkeen kipitimme hostelliin, jossa aloimme laittaa itseämme kuntoon iltaa varten. Olimme tehneet pöytävarauksen lupaavalta kuulostavaan turkkilaiseen Merhaba-ravintolaan, jossa meidän piti syödä lammasta ja grillattua vuohenjuustoa. Ennen ravintolaan suuntaamista suunnitelmissa oli mennä parille drinksulle ystäväni ystävän meille vinkkaamaan paikkaan, josta ei kuulemma yksikään turisti tiedä.

Tämä turistien tietämättömissä olevan paikka on nimeltään Klunkerkranich. Ja voi luoja miten upea paikka se oli! Klunkerkranich on ostoskeskuksen katolla oleva terassi, baari ja ravintola. Kattoterassille ei päässyt hissillä, vaan ensin piti mennä ostoskeskuksen hisseillä ylimpään mahdolliseen kerrokseen. Hissien ovien avautuessa tupsahdimme parkkihalliin, ja hetken ihmettelyn jälkeen painelimme takaisin hissiin ja takaisin kerrokseen josta lähdimme liikkeelle. Toisen hetken ihmeteltyämme päätimme yrittää uudestaan, onneksi hissiin tuli tällä kertaa paikallisia, joita lähdimme seuraamaan parkkihallin lävitse (olimme olleet ensimmäisellä kerralla ihan oikeassa paikassa). Klunkerkranichiin päästäkseen piti kävellä parkkihallin läpi, ja jatkaa matkaa vielä yhden kerroksen verran ylös autoramppia pitkin. Rampin päälle tullessamme meitä oli vastassa liuta iloisia saksalaisia ja varsin päheät näkymät Berliinin ylle!

Napsimme auringonlaskun aikaan kuvia todella paljon, ja paikalliset alkoivat jo nauraa häseltämisellemme. Ehkä täällä ei tosiaan kovin paljon turisteja käy. Kannattaisi kyllä käydä!

Kävimme tilaamassa valkkarit, joita siemailimme samaan aikaan kun aurinko laski Berliinin talojen taakse. Ilta pimeni nopeaan, ja pian Klunkerkranichin kattoterassin täytti värikkäät valot ja baarin sisätiloissa soittavan bändin musa.

Fiilis oli tosi kiva! Olisimme kovasti halunneet jäädä viettämään iltaa kattoterassille, mutta turkkilaiseen ravintolaan tekemämme pöytävarauksen aika alkoi tulla vastaan, jotan matkaa oli pakko jatkaa. Tänne on kyllä palattava fiilistelemään seuraavalla Berliinin matkalla!

Matka siis jatkui kohti turkkilaista ravintolaa, josta piti arvostelujen mukaan saada törkeän hyvää lammasta ja grillattua vuohenjuustoa. Minä toimin matkan aikana karttavastaavana, ja olin merkinnyt mukana olevaan karttaan ison ruksin erään kadun kohdalle. Suuntasimme ruksia kohden. Löysimme kadun, jolla ruksi oli, mutta siihen se sitten jäi. Turkkilaista ravintolaa emme paikalta (emmekä koko kadulta) löytäneet. Netti ei tietenkään toiminut, ja vastaan tuli vain yksi mies, joka puhui niin huonoa englantia, että emme saaneet hänestä mitään irti. Soitin jopa herra Longfieldille kotiin, joka biletti työkavereidensa kanssa meillä, enkä tiedä sainko hänen puheestaan paljonkaan enemmän irti kuin huonosti englantia puhuvan miehen hölötyksistä. Hah!

Lopputulema oli se, että ravintolaa ei löytynyt, ja olin aika harmissani, sillä olin varma, että olin sekoillut osoitteen kanssa ja merkinnyt ravintolan karttaan aivan väärin. Suuntasimme lopulta nälissämme hostellimme lähellä olevaan ravintolaan, josta tilasimme listan kaikki tapakset. Ei lammasta, ei grillattua vuohenjuustoa, vaan saksalaisia tapaksia. Heheh!

Eniten ehkä naurattaa näin jälkikäteen se, että etsimämme ravintola oli karttaan merkkaamassani kohtaa. Emme vain nähneet ravintolaa, sillä se oli hieman jemmassa kulttuuritalon sisällä. Täytyy mennä maistamaan kehuttua lammasta sitten seuraavalla Berliinin reissulla. Nyt ainakin tiedän missä se on!

Berliini, päivä 1

Kuten blogin Instagramia seuraavat ovat varmasti huomanneet, olin ystäväni kanssa Berliinissä syyskuun lopussa. Matkan tarkoitus oli juhlistaa ystäväni kolmekymppisiä kaupunkiloman merkeissä. Ystäväni pyysi minua aluksi viikoksi reissuun, mutta työtilanne ei antanut mahdollisuutta olla poissa koko viikkoa, erityisesti siitä syystä, että hipsimme herra Longfieldin kanssa vain viikon Berliinistä kotiutumisen jälkeen Aasiaan viettämään minun kolmekymppisiäni pariksi viikoksi.

Mietimme matkakohdetta suhteellisen pitkään, ja lopulta päädyimme Berliiniin. Herra Longfield oli niin kultainen, että lahjoitti meille omia lentopisteitään, joten maksoimme lentolipuista lopulta vain 60 euroa veroja. Ei paha!

Matkaan lähdimme keskiviikkoaamuna kello kuuden aikaan. Näimme lentokentällä, jossa homma lähti käyntiin halauksella, jonka yhteydessä toivotimme toisillemme hauskaa ja ikimuistoista reissua. Emme päässeet ruinauksista huolimatta herran kultakortilla lentokentän loungeen, joten odottelimme koneen lähtöä lentokentällä sekoillen.

Ensimmäinen pysähdys oli Oslossa, jossa kävelimme oikopäätä syömään aikaista lounasta. Caesarsalaattia mussuttaessa teimme vielä viimeisiä matkasuunnitelmia ja sitten olimme valmiita valloittamaan Berliinin!

Berliiniin saavuimme sopivasti kello kahden aikaan iltapäivällä. Majoituspaikaksi olimme varanneet huikean kivan The Circus Hostellin. Berliinissä järjestettiin samalla viikolla Berliinin maraton, joten varatessamme majoituspaikkaa, saimme huomata, että lähes KAIKKI hotellit oli jo varattu täyteen kyseiselle pitkälle viikonlopulle. Ystäväni kaveri kuitenkin onneksi suositteli meille The Circus Hotellia. Itse hotelli oli tietenkin jo buukattu täyteen, mutta sieltä vinkattiin ystävällisesti saman ketjun hostellia. Varasimme huoneiston noin 100 euron yö-hinnalla, ja olimme väliaikaiseen kotiimme todella tyytyväisiä. Läpitalon huoneisto oli kooltaan varmaan 50 neliötä, ja piti sisällään kaksi parveketta, keittiön ja kaikki mahdolliset ruokailuvälineet. Ei me kyllä niitä käytetty, mutta siellä ne olisivat olleet jos olisimme halunneet kokata jotain itse.

Saimme huoneiston avaimet kolmen aikaan, ja lähdimme liikkeelle heti kun saimme kamat pois käsistämme. Nälkä oli jo kova, joten hyppäsimme metroon ja suuntasimme Alexanderplatzille haukkaamaan jotain opaskirjoissa kehuttua katusafkaa. Pian käsissämme olikin dönerit, jotka söimme hymyissä suin. Ottakaahan mallia Street Gastron äijät, nämä leivät olivat täynnä täytteitä ja leipä oli ihanan rapea!

Mahat täysinä lähdimme jatkamaan matkaa bussilla kohti eläintarhaa. Bussimatka kesti reippaat puoli tuntia, ja jo tässä vaiheessa tajusimme Berliinin olevan valtavan iso kaupunki. Päästyämme lopulta eläintarhalle, huomasimme, että osa eläintaloista oli mennyt jo kiinni ja koko puisto suljettaisiin vain vajaan kahden tunnin päästä. Olemme molemmat hurjan eläinrakkaita ihmisiä, joten päätimme palata eläintarhaan jonain muuna päivänä, jotta ehtisimme varmasti koluta sen kaikki polut tarkasti läpi.

Eläintarhan lähellä sijaitsee valokuvamuseo (Museum für Fotografie), jonne päätimme talsia seuraavaksi. No, kävi sitten niin hölmösti, että valokuvamuseo osoittautui isoksi kolmekerroksiseksi näyttelyksi, jota emme kassavirkailijan mukaan ennättäisi käydä kunnolla läpi reippaassa puolessa tunnissa. Jäi sitten sekin keskiviikkona väliin.

Koska museot ja eläintarhat eivät olleet ystäviä tuona iltana, päätimme lähteä talsimaan kuuluisaa Kurfürstendamm-ostoskatua, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Berliinin kuuluisin ostoskeskus KaDeWe (Kaufhaus des Westens). Aurinko laski, ja Berliinin ylle laskeutui pimeys samalla kun katuvalot valaisivat katuja kauniisti.

Shoppailun jälkeen kävelimme tunnetulle Holokaustin muistomerkille, jonka sokkeloissa oli hieman hankala kävellä pimeällä. Muistomerkki on tehty Euroopan murhattujen juutalaisten kunniaksi, ja se koostuu 2711 erikokoisen kivilaatikon suoraviivaisesta ja järjestelmälliseltä näyttävästä labyrintista.

Holokaustin muistomerkki on vain muutaman hassun askeleen päässä mahtipontiselta Brandenburgin portilta, joka möllöttää isohkolla aukealla alueella entisen idän ja lännen rajalla Pariser Platzilla. Valtava portti liitettiin vuonna 1961 osaksi Berliinin muuria. Nykyisin se toimii mm. konserttien lavasteena. Kelatkaa miten upealta bändit näyttävät valaistun ja massiivisen portin edessä!

Räpsimme muiden turistien tapaan portista kamalasti kuvia. Sunnuntaina järjestetty Berliinin maraton päättyi portille, siitä juoksi maaliin myös meidän ikioma hymysuu Stubb.

Illan päätteeksi lähdimme vielä syömään. Olimme etsineet jo ennen matkaa kivoja ravintoloita, ja tehneet muutamaan myös pöytävarauksen Suomesta käsin. Keskiviikkoiltana suuntasimme kuitenkin päättäväisesti ilman pöytävarausta Monsieur Vuong –nimiseen vietnamilaiseen ravintolaan, josta ystäväni oli lukenut netistä.

Ravintolan edessä oli jonoa, mutta päätimme jäädä odottamaan pöytää. Odottaminen ja jonottaminen kannatti, safka oli hirmuisen hyvää! Monsieur Vuongista haluan tehdä vielä myöhemmin ihan oman postauksen, joten ei kerrota paikasta tässä vaiheessa sen enempää.

Illallisen jälkeen köpöttelimme kaikessa rauhassa takaisin hotellille, jossa ihastelimme näkymiä huoneistomme parvekkeelta. Näissä maisemissa olisi hyvä viettää seuraavat neljä päivää!

Äitienpäivälahjavinkit

Tasan viiden viikon päästä juhlitaan äitejä, mammoja, mummeja, äitiliinejä sekä mutseja. Nyt on syytä alkaa jo miettiä lahjaa maailman tärkeimmälle ihmiselle! Tässä vinkkejä – olkaapa hyvä!

Etsin ruusua kauneinta,
suloisinta ja puhdasta.
Sen ruusun Äiti sinulle ojennan,
ja onnea äitienpäivänä toivotan.

Ruusun väri on punainen,
väri se on rakkauden.
Se kuvastaa tunnetta syvää,
ja tuottaa mielihyvää.

Ei ruusu kauneinkaan,
riitä kertomaan.
Kuinka sinua Äiti rakastan,
siks` lapses aina olla haluan.

Uniikit lahjat

Vähän erikoisempia lahjaideoita löytyy kasapäin The Lost Lanes -verkkokaupasta. Miten olisi #selfie-paita nuorekkaalle äidille tai pääkalloesiliina rokkimammalle? Itse tykkäisin kamalasti leivinpaahdinkaulakorusta! Tosin mä en ole äiti, joten lahjoja ei tipu 11.5.

Lounas Nygårdsissa

Me lounastelimme viime äitienpäivänä tunnelmallisessa Nygårdsissa Sotungin maaseudulla koko perheen voimin. Äitienpäivälounas on tarjolla myös tänä vuonna! Menun voi kurkata News Cateringin nettisivuilta jo etukäteen, ja sieltä löytyy ohjeet myös pöytävarauksen tekoon, joka on varmasti fiksua tehdä.

Me suuntaamme Nygårdsiin uudestaan tänä äitienpäivänä äidin, isän, siskon ja herra Longfieldin kanssa. Pian siis herkutellaan! Nam.

kuva: http://newscatering.fi/nygards.html

Kotibrunssi

Jos ei jaksa lähteä kotoa mihinkään, voi äidille järkätä herkullisen brunssin myös kotona. Me järkkäsimme siskoni kanssa meidän äiti-kullalle kotibrunssin vuonna 2012. Tarjolla oli mm. skumppaa, vaahtokarkkeja, suklaisia croissantteja, piirakoita, salaattia, cocktail-paloja, hedelmiä sekä suloisia kuppikakkuja.

Kukat

En usko, että maailmasta löytyy kovin montaa äitiä, jotka eivät pitäisi kukista. Jos aika on tiukalla ja ideat vähissä, voi äitienpäiväaamuna karauttaa kukkakaupan pihalle ja napata sieltä mukaansa muhkean ja värikkään kukkakimpun!

Ehkä siihen kylkeen kannattaa ostaa myös suklaata. Liisankadun Chjokosta saa upeita suklaaherkkuja!

Kakku

Rakkaudella leivottu makea kakku ei jätä ketään äitiä kylmäksi.

Mun suosikkeja omista leipomuksistani on appelsiini-suklaakakku, appelsiinimutakakku, New Yorkin -juustokakku, tiramisu-rahkakakku sekä kostea persikkasuklaakakku.

Saunayoga äidin kanssa

Oittaan kartanossa voi huhtikuusta alkaen saunayogailla aina toukokuun loppuun asti! Eikös olisi aika mahtia mennä äidin kanssa kahdestaan saunayogailemaan? Ja mikä parasta, saunayoga sopii kaikille, siinä ei tarvita isoja muskeleita tai huippukuntoa.

Saunayogaan kannattaa tehdä varaukset etukäteen, sillä 30 minuutin sessioon mahtuu mukaan 10 henkeä per kerta (hinta on 17 euroa kerralta).

Saunayoga on noin 50-asteisen saunan lämmössä lauteilla istuen tehtävä harjoitus. Kehoa ja mieltä hellivä kokemus syntyy saunan hiljaisuudesta ja joogaan pohjautuvista helpoista liikkeistä. Saunan mieto lämpö ja lempeät joogaliikkeet purkavat yhdessä kehon jännitystiloja ja rauhoittavat mieltä.

kuva: http://www.oittaankartano.fi/