Aakkossarja on jäänyt viime kuukausina vähän muiden juttujen jalkoihin. Tämä ei johdu siitä, ettenkö haluaisi kirjoitella aakkossarjaa, vaan yksinkertaisesti siitä, että en ole löytänyt intoa tämän postauksen kirjoittamiseen.
Into voisi kuitenkin olla hyvin toinen nimeni, sillä olen kamalan innokas ihminen. En kuitenkaan voi olla innostunut kovin monesta asiasta samalla kertaa, koska se on aika stressaavaa. Yleensä käy siis niin, että innostun useasta asiasta ja sitten pikkuhiljaa sellaiset ei-niin-innostavat-jutut tippuvat matkan varrella pois ja jäljelle jäävät ne jotka eniten minua innostavat. Tällaisia pidemmän ajan innostuksia ovat esim. bloggailu, johon olen jäänyt totaalisesti koukkuun. Innostun myös suunnattomasti valokuvaamisesta, ruoanlaitosta, sisustuksesta, kaappien järjestelystä, vaatteiden huollosta sekä paperien mapittamisesta.
Älkää kuitenkaan kuvitelko, että innostun ihan kaikesta! Niin ei nimittäin missään tapauksessa ole. Vihaan (suunnattomasti) mm. silittämistä, imurointia, kaakeleiden pesua, mattojen tamppausta, astianpesukoneen tyhjentämistä, lattioiden pesemistä, lumitöitä, kulmakarvojen päivittäistä nyppimistä sekä säärikarvojen ajamista. Näistä asioista en ole innostunut koskaan ja niiden tekeminen on inhottavaa.
Minulle on myös täysin normaalia saada lyhyempikestoisia innostuskohtauksia, koska koskevat yleensä jotain kodin sisustusprojektia tai muita tämä-on-pakko-hoitaa-nyt-heti-juttuja. En pidä asioiden liiallisesta pohtimisesta, vatvomisesta ja suunnittelemisesta, vaan tykkään tehdä asiat heti kun siihen on mahdollisuus. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etten suunnittelisi mitään. Suunnittelen kaikki yleensä hyvin tarkasti, mutta teen sen nopeasti, paljon nopeammin kuin monet muut. Ihan luvalla ja leuka pystyssä saanen sanoa itseäni aikaansaavaksi.
Herra Longfield jaksaa muistuttaa minua sekä ystäviämme eräästä innostuskohtauksesta, joka meni jotenkin näin: Olin ostanut meille jokunen vuosi sitten kasan uusia nukkamattoja. Yläkerran miniaulaan suunnittelemani matto oli muuten täydellinen, mutta suihkutilan ovi ei suostunut aukeamaan kunnolla nukkamaton paksuuden vuoksi. Raivoissani illalla ennen nukkumaanmenoa pohdin miten ratkaisen matto+ovi-ongelman. Sellaista vaihtoehtoa ei nimittäin ollut, että matto ei olisi miniaulaan tullut – matto oli täydellinen, mutta se hiton ovi pilasi kaiken.
Kävin päässäni muutamia vaihtoehtoja läpi, kuten voisiko oven avaamissuuntaa vaihtaa tai voisiko olemassaolevan oven korvata ns. haitariovella? Jossain vaiheessa tajusin, etten saa ongelmaa illan aikana ratkottua, joten annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla mulla kuitenkin välähti. Nousin tajuttoman aikaisin ylös, kipitin alakertaan, josta hain porakoneen sekä sahan, kipitin takaisin ylös, irrotin oven saranat porakoneella, nostin oven lattialle ja aloin sahata oven alaosasta reilun sentin mittaista palaa pois. Herra Longfield heräsi sahaamisen aikana, mutta ei ensin uskaltanut tulla katsomaan touhujani. Lopulta hän kuitenkin avasi silmänsä ja tuli jännittyneenä luokseni. Ensimmäinen reaktio oli hämmennys – vaikka vain ihan normaalisti sahasin käsisahalla isoa ovea työhuoneen lattialla yökkäri päällä kauhealla tohinalla. Hän sai sanottua ”mitä hittoa sä teet?”.
«Vuosi sitten: Aakkoset: G niin kuin Gaga»
Kuva 
Meanwhile in Longfield.. 