Torstai-iltana meillä syötiin päivälliseksi kampasimpukka-pekonisalaattia. Olen puputtanut viimeisten parin viikon aikana lähes joka arki-ilta kana-feta-salaattia, ja se alkaa tulla jo korvista ulos. Kun pääsin töistä kotiin, nappasin neljä keittokirjaa ja suuntasin niiden kanssa sohvalle. Suunnilleen puolen tunnin pähkäilyjen jälkeen olin saanut valittua kaksi reseptiä joita halusin kokeilla. Omaan ärsyttävään tyyliini en kuitenkaan pystynyt millään tekemään päätöstä kumpaa ruokaa haluaisin mieluummin syödä illalla. Herra Longfieldkin pyydettiin apuun, mutta valitsi hän kumman sapuskan vaan, olin aina eri mieltä. Ei oo helppoa olla vaaka tai Huli – saati molempia.
No lopulta homma meni niin, että käskin herran valita numeron 5-15 väliltä. Hän sanoi yhdeksän. Tämän jälkeen laskin yhdeksään kahden reseptin välillä ja luvun yhdeksän kohdalla sormi osoitti kampasimpukka-pekonisalaattiin. Päätös oli vihdoin tehty! Herra suuntasi reseptin kanssa kauppaan samalla kun minä rynnin harmaan karvaisen kaverin kanssa metsään. Lenkkien ja ruokakauppavisiitin jälkeen päästiin sitten ruoanlaiton pariin.
Resepti on peräisin Pirkka-lehden sivuilta.
Kampasimpukka-pekonisalaatti
(2 annosta, 220 kcal per annos)
- 1 pkt (150 g) kampasimpukoita (pakaste)
- 1 pkt HK amerikan pekoni fileetä (leikkasin fileestä näkyvän rasvan pois, jolloin lihaa jäi jäljelle 80 g)
- 1 pss salaattisekoitusta (meillä oli 80 g pussi)
- 250 g kirsikkatomaatteja
- 185 g kurkkua (noin ½ kurkku)
- 2 rkl salaatinkastiketta (mä olen tällä hetkellä koukussa Ken’s Steak House Chef’s Reserve Italian Dressing With Garlic & Asiago -kastikkeeseen)
- suolaa
1. Sulata kampasimpukat pakkauksen ohjeen mukaan. Kuivaa sulaneiden simpukoiden pinta talouspaperilla ennen paistamista.
2. Paista pekonit pannulla rapeiksi (älä turhaan lisää öljyä, pekoneista irtoaa rasvaa ihan tarpeeksi). Nosta valmiit pekonit talouspaperille. Leikkaa hieman jäähtyneet pekonit muruiksi/pieniksi palasiksi esim. keittiösaksilla.
3. Levitä salaatti lautaselle. Halkaise kirsikkatomaatit ja paloittele kurkku. Levitä tomaatit, kurkut ja pekonipalat salaattisekoituksen päälle. Kaada päälle salaatinkastike.
4. Paista kampasimpukat samassa pannussa kuin pekonit. Pekoneista irronnut rasva antaa makua myös simpukoille. Kypsennä kampasimpukoita noin minuutin verran per puoli. Mausta ripauksella suolaa. Nosta kampasimpukat salaatin päälle ja nauti!
Vinkki!
Kypsennä kampasimpukat vasta juuri ennen tarjoilua. Kun kampasimpukan pinta on rapea ja sisus mehevä, olet onnistunut niiden paistamisessa (me onnistuimme!).
Nam! Kampasimpukat ovat herkkua. Ostan niitä Hakaniemen etnokaupoista, joissa ne maksavat n. puolet normaalimarkettien hinnoista.
Tämä salaatti kesytti hieman kovaa kampasimpukkahimoa, josta olen kärsinyt jo pari viikkoa. Kampasimpukkapastaa (https://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2013/04/02/kampasimpukkapasta/) mun tekisi kamalasti mieli, mutta kevätkevennyksen takia sitä ei arki-iltaisin voi syödä..
Kampasimpukat ovat täysin outo käsite mulle?!? Salaatti näyttää kyllä herkulliselta, että lisään tekemislistaani tämänkin ;) Ensi viikolla minulle on tulossa vieraita ja menussa on pinaatti-fetamuffinsseja ja halloumisalaattia, lisäksi laitan tarjolle Rainbowin juureslastuja. Jälkkäriksi ajattelin sitä Nigellan pikasuklaamoussea – varastan myös koristeluideasi :D PS. Ystävänpäivän aamuherkkuna oli Saran banaani-suklaapannukakkuja :P
Et usko Sanna miten ihanaa näitä sinun kommentteja on aina lukea! On niin mukavaa kun joku inspiroituu mun tekeleistä. :)
Ihana ohje jaoin tämän Cambridge-Valmenta-sivullani jossa inspiroin valmennettaviani kokeilemaan kevennettyä ruokavaliota kiitos kauniista kuvista myös :)
Voi kiitokset Pipsa! Toivottavasti sun valmennettavat kokeilevat tätä, tykkäsin itse tästä kovasti. :)