Merkityksellinen kuva

Löysin Keyword: Love -blogista ihan huisin kivan haasteen, johon on itsekin pakko tarttua! Haasteen tarkoituksena on valita oma merkityksellinen lapsuuskuva, josta tunnistan omaa ydintäni, eli jotain sellaista oleellista ominaislaatuani, joka tekee minusta minut. Lukiessani haastepostausta Keyword: Love -blogista, tuli mulle samantien mieleen eräs kuva lapsuudesta. Ja tässä se mieleeni tullut kuva nyt sitten olisi.

Kuva kertoo erittäin paljon eräästä mulle hyvin ominaisesta piirteestä. Osaakohan kukaan sanoa sitä suoralta kädeltä? Mun äiti sekä läheisimmät ystävät näkevät sen varmasti ensi silmäyksellä, ja tätä postausta lukiessaan he varmaan toteavat, että ”siinä se pikkuinen Huli taas järjestää valokuvia”. Ja siinähän se piirre tulikin selville, eli mä järjestän.

Rakastin jo ihan pikkuisena tyttönä järjestellä ihan kaikkea. Oli kyse sitten valokuvista, omista piirustuksistani, postimerkeistä, legoista, vaatteista, keittiön kaapeista, värikynistä tai ihan mistä muusta tahansa, saivat ne käsissäni uuden loogisen järjestyksen alta aikayksikön. Saatoin uppoutua tuntikausiksi järjestämään valokuvia erilaisilla teemoilla – välillä ne järjestettiin tilaisuuksien/juhlien mukaan, välillä pääosissa olivat kuvissa nököttävät ihmiset ja silloin tällöin järjestys tehtiin esimerkiksi kuvien värien mukaan. Äitini oli järjestelmällisyydestäni välillä tosi innoissaan. Hän oli esimerkiksi kansioinut kaikki lapsuuden piirustukseni ikäjärjestykseen, kunnes minä eräänä päivänä totesin, että kyseinen järjestys oli ihan pyllystä ja päädyin järjestemään kansion jollakin täysin eri logiikalla. Täytyy kyllä kiittää äitiäni siitä, että sain täysin vapaasti säheltää tämän lähes pakkomielteisen piirteeni kanssa aivan rauhassa! Jos mulla olisi nyt lapsi, joka edes uskaltaisi koskea valokuva-albumeihini, en uskalla edes miettiä mitä siitä seuraisi..

Suurinta hupia valokuvien teemoittelun jälkeen oli värikynien järjestely kynissä olevien koodien mukaan. Äitini on kovin taiteellinen, joten mulla oli aina pienenä aika hienot värikynät. Niitä ei ostettu Tiimarista, vaan mun värikynät olivat hienossa kotelossa ja ne oli kaikki numeroitu. Ja voi kuulkaa miten ihanaa oli viskata värikynät koulupöydälle ja alkaa sen jälkeen järjestää niitä koodien mukaan omaan hienoon rasiaan. Oih! Äidilläni oli kaiken lisäksi sellainen tosi iso kaksikerroksinen värikynäkotelo, joka ei pysynyt äitini hyppysissä ihan niin hyvässä järjestyksessä, joten niinpä minä aina silloin tällöin teroitin kaikki äitini kynät ja järjestin ne koodien mukaan oikeille paikoille.

Värikynien (ja lähes kaiken muun) lisäksi mun legopalikat olivat aina järjettömän siististi omissa pienissä lokeroissaan. Pidin suuresti legoilla rakentamisesta, mutta leikkien jälkeen alkoi aina se paras osuus – legopalikoiden takaisin asettelu. Tässäkin kokeilin vuosien varrella useita eri variaatioita, mutta paras taisi olla värien sekä erikoispalikoiden mukaan lajittelu. Mun legopalikat säilytettiin lokerollisissa laatikoissa. Tässäkin asiassa vanhempani olivat olleet fiksuja, tämän tytön legot eivät nimittäin olisi koskaan voineet olla sikinsokin yhdessä isossa ämpärissä. Semmoinen ei vaan olisi tullut kysymykseen.

Tämä piirre on seurannut minua näihin päiviin asti. Se ei ole edes helpottanut vuosien varrella, vaan edelleen pidän suuresti siitä, että kaikki on järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Meidän kaapit ovat järjestyksessä, vaatehuone on aina siisti, vaatepinot ovat suoria ja henkareilla möllöttävät vaatteet on lajiteltu mm. hihan ja helman pituuden sekä edessä olevien nappien lukumäärän mukaan. Tämän lisäksi valokuva-albumit ovat tiptop, lakanat ovat viikattu samalla tavalla, laukkuni ovat sisältä aina siistit ja jokaiselle pienelle tilpehöörille löytyy laukusta oma tasku/paikka. Ja toki laskut, vakuutus- sekä lainapaperit, ohjekirjat ja takuukuitit ovat niille varatuilla paikoillaan. Ja näkisitte mun työtietokoneen kansiorakenteen! Tai minkämoisia exceleitä olen koonnut sekä töissä että kotona mitä kummallisimmista asioista. Hahhaha!

Että sellainen sekopää mä olen kun on kyse tavaroiden järjestelystä! Tähän loppuun on ihan pakko tiedustella, onko kaltaisiani ihmisiä enemmänkin? Jokuseen olen elämäni aikana törmännyt ja siinä sivussa huomannut, että kaksi näinkin järjestelmällistä ihmistä ei välttämättä toimi kamalan hyvin  yhteen – ainakaan jos toisen logiikka on täysin eri kuin oma. Onneksi herra Longfieldin tavarat ovat aina sekaisin, järjestän ne enemmän kuin mielelläni! Se tosin aiheuttaa sen, ettei herra löydä koskaan mitään, sillä tavaroiden paikat vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin..