Olen pantannut tämän isänpäiväkakkupostauksen tekemistä jo aika kauan ihan siitä syystä, että kakusta piti tulla kaunis ja komea mutta toisinhan siinä sitten kävi. Käydään ensin muutaman kuvan avulla läpi minkälaista kakkua lähdin tekemään (mua masentaa jo tässä vaiheessa)..
Kakkujen teossa inhoan eniten sitä, ettei niistä tule koskaan niin kauniita ja upeita kun päässäni ne näen. Varmaan yksi syy tähän on se, että kakkuja tulee tehtyä tosi harvoin (muutaman kerran vuodessa). Ja kun ei harjoittele, ei voi olla mestari. Mutta tähän on tyytyminen, sillä en voi mitenkään alkaa leipomaan kakkuja viikottain tai paisun takaisin yhtä isoksi kuin virtahepo. Jotkut ihmiset nyt vain sattuvat omaamaan sellaisen asian kuin itsekuri – toiset ovat vaan tosi persoja makealle. Arvaatka kummanlainen ihminen olen? Vinkiksi voin kertoa, että olen noukkinut (ja syönyt) roskiksesta sinne jo heittämiäni keksejä, pullia ja karkkeja.
Tuosta isänpäiväkakkureseptistä täytyy sanoa sen verran, että jos itse kakkua ei jaksa alkaa leipoa, niin tehkää edes tuota karamellia. Me purkitettiin karamelli ja kaadettiin kakun päälle siitä vain osa. Purkista oli mahtavan ihanaa käydä aina silloin tällöin popsimassa pitkävartisella lusikalla muutama herkullinen suupala. Itse en ole ollut liiemmin karamellin tai toffeen ystävä, mutta parempaa karamellia en ole maistanut koskaan! Teollisesta sivumausta ei ollut tietoakaan, ja musta tuli kertaheitolla karamellikastikkeen ylin ystävä. Toi ois niin täydellisestä kotitekoisen vaniljajäätelön kanssa. :P
Tällä kertaa täytyy todeta, että sanonta moni kakku päältä kaunis piti tämän (siis mun tekemän) kakun kohdalla käänteisesti paikkansa. Kakku oli ruma, liian matala, keskeltä melkein kokonaan halki (se meni rikki kun nostimme sitä äidin kakkujalalle) ja tokihan ne kuorrutteetkin valuivat pitkin poikin sotkien mm. pöytäliinan. Mutta mutta – kakkupas oli niin hyvää, etten sanotuksi saa. ;)
«Vuosi sitten: Ripaus taikaa»
Meanwhile in Longfield.. 
nammmmm :p
Toi pitää kyllä paikkansa, tää oli nannaa! :P
Teen itsekin kakkuja harvakseltaan ja jos ne onnistuvat, olen todella innoissani! Harvoin niistä kuitenkaan tulee yhtä upeita kuin kuvissa, josta olen leivontainspikseni saanut….
Tuo karamellikastike kuulostaa hyvältä. Tein joululahjaksi samantapaista viime jouluna, mutta siihen tuli vielä ripaus suolaa korostamaan karamellin makua.
Mua inhottaa juuri se, että on saanut inspiksen ihanasta kakusta ja sitä niin toivoo, että kaikki onnistuu! Tosi harvoin niistä kyllä tulee niin upeita kuin haluaisi. Ja näin bloggarina sitä tietenkin tahtoisi saada aikaan kauniita ruokia ja annoksia.
Karamellikastiketta voisikin tehdä lahjaksi, kiitos vinkistä. ;)
Älä turhaan masennu, minulle käy aina ihan samalla tavoin – ja juuri nuo Call me cupcake -blogin kakut ovat syynä masennukseen. Ne ovat ihan järjettömän upeita, mutta eihän niitä pysty millään toistamaan….
En edes tiedä miksi luen tota Call me cupcake -blogia.. :)
Aamulla muuten selailin reseptikansiotani ja silmiini osui se sun tekemä kardemummainen mustikkakakku, katselin sen kuvaa vähän kateellisena. ;)
Hahaa, kateellinen minun leipomastani kakusta, ei kannata. Olen erittäin epätaitava tässä lajissa ;-)
Ja sitäpaitsi sun kakku on hieno, ei pidä laittaa mittatikkua tuonne ammattilaistasolle! Lisäksi maku on tärkein – moni kakku päältä kaunis, mutta ihan höttöä sisältä.
Kiitos. :) Maku kyllä ratkaisee, vaikka sitä bloggarina tahtoisi tehdä sellaisia kauniita, silmiä hiveleviä ruokia. Mutta aina ei voi voittaa. :)
Hehee… aina valloittava kakku! Mulle käy usein samoin. Jätänkin kakkujen leipomiset äidilleni. =)
Uskon kakun kuitenkin olleen todella hyvää!
Se on muuten aika hassua, miten sitä ei arvostelu/katsele toisten kakkuja yhtään pahalla silmällä vaikka ne olisivat kuinka ”rumia” tahansa. Toisten tekemissä kakuissa maku tosiaan on ainoa asia mikä ratkaisee. Ei saisi olla niin ankara itselleen!
Ja mun rumilus oli kyllä hitsin hyvää. :P
Pyh ja pah, maku ratkaisee! Ja kuten sanoit, ei millään voi tehdä kakkuja niin usein, että tulis hyvä rutiini. Nim. strösseliä makeanhimoonsa syönyt
Miten mä en ole tajunnut makeanhimoissani strösseleitä!? Mun pitää viskata ne äkkiä roskiin, etten muista sun vinkkiä ensi kerralla kun himo iskee päälle. ;)
Ja uskon kyllä näiden ihanien kommenttien jälkeen, että ulkonäkö on vain sivuseikka! Vaikka kyllä mua vieläkin ehkä vähän harmittaa, kun iskälle piti tehdä maailman upein ja komein kakku.
Ihana kakku <3
Kyllä mun isä ois ollut myös tosi iloinen jos oisit vienyt sille söpön bentoboksin. ;)
Hei tämä nyt ei liity kakkuaiheeseen, mutta voisitko joskus tehdä postauksen, chowchow omistamisesta. Millainen se on koirarotuna ja tietydti millainen teidän koira on jne ihan käytännöllisestä näkökulmasta. Meillä on ehkä harkinnassa chowin hankinta niin kiinnostaisi!
Sun toive on täytetty jo! :) Olen kirjoitellut rodusta sekä meidän karvaisesta kaverista jutun heinäkuussa 2011. Postaukseen pääset tästä linkistä: https://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2011/07/11/aakkoset-c-niin-kuin-chow-chow/.
Jos sulla on jotain lisäkysymyksiä niin laita niitä vaikka spostiin tulemaan, vastaan mielelläni! Ja jos päädytte Chow chowiin, olen varma ettette tule katumaan (ja muita rotuja ei teille tule enää koskaan). ;) Valoittavan ihana ja omalaatuinen rotu!
Nyt ymmärrän kakkuvähättelyt sitä tarjoillessasi nähdessäni tavoitekakun. Hauska juttu, sait minut nauramaan. Kakku oli valtavan hyvää, siinä tavoitekakku saavutettiin.
Hahah. :)
Onneksi kakku oli tosiaan hirmuisen hyvää, helpotti hieman mun raivoa. ;)