Nälkäpäivän uuniohrapuuro

Meillä oli töissä tasan viikko sitten nälkäpäivä, joka tarkoitti sitä, että lounaalla oli tarjolla pelkästään uuniohrapuuroa, mehukeittoa sekä näkkäriä. Olen ollut näitä ”pakollisia” nälkäpäiviä vastaan siitä asti kun olen nykyisessä työpaikassani töissä ollut. Lahjoittaisin esim. ruokapöydillä oleviin keräystonkkiin huomattavasti paljon enemmän rahaa kuin mitä lounaastani talo nyt keräykseen antaa. Mutta ei siitä sen enempää, valittaahan voi aina ja kaikesta.

Yleensä olemme pienellä porukalla hipsineet nälkäpäivinä kokonaan talon ulkopuolelle syömään tai sitten olemme mielenosoituksellisesti tilanneet pitsat ja syöneet niitä hyvällä maulla isossa aulassa, josta pitsojen tuoksu varmasti leviää mahdollisimman isolle alueelle. Reilu meininki. Tänä vuonna mulla oli ennen lounasta kuitenkin yksi palaveri, joka vähän venähti. Venähtänyt palaveri merkitsi sitä, että normaali ruokaseurueeni oli käynyt jo syömässä ja koska en jaksanut lähteä yksin ulos syömään, päätin kerätä rohkeutta ja mennä maistamaan sitä puuroa.

Tähän väliin on hyvä kertoa, että en ole mikään puurojen ystävä. Yksikään joulu en ole esimerkiksi riisipuuroa syönyt. En vain yksinkertaisesti pidä puurojen limaisesta ja paakkuisesta koostumuksesta. Näin vanhemmalla iällä olen kuitenkin tykästänyt sekä ruispuuroon että kaurapuuroon (pienenä suostuin syömään vain suklaapuuroa).

Kun olin viikko sitten kävelemässä ruokalaan törmäsin matkalla kahteen leidiin meidän osastolta, joten mun ei sittenkään tarvinnut mennä syömään yksin. Onnekseni nämä leidit sattuvat vielä olemaan tosi mukavia, ja heidän kanssaan saatoin nirppanokkailla puurosta ihan rauhassa (he tekivät ihan samoin). Nakkasin kuvottavalta näyttävää puuroa lopulta lautaselleni aika paljon ja kippasin päälle vielä mehukeittoa. Näkkäreitäkin otin tarjottimelle yhden. Puuron päälle asettelin vielä ison voinokareen, jonka ajettelin pelastavan koko puuron.

Kun ensimmäistä lusikallista suuhuni nostin olisi teidän pitänyt nähdä mun naama – se oli niin mutrussa ettei sitä mutrumpaan olisi enää saanut. Täytyy kyllä myöntää, että mulla oli aika lapsellinen ja lellitty olo siinä pöydässä.. Mutta en mahtanut sille mitään, puuro näytti todella kuvottavalta ja en tiennyt yhtään miltä se maistuu.. No ilme kyllä kirkastui kummasti ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Se puuro oli nimittäin todella hyvää! Mehukeitto ei kyllä sopinut siihen ollenkaan, mutta voi pelasti kuin pelastikin koko lounaan. Lopulta en meinannut saada puurosta tarpeeksi, ja mua jopa harmitti kun lautanen oli lopulta tyhjä.

Kun tämän viikon maanantai sitten koitti ja työpäivä oli ohi, kipsutti tämä leidi ruokakauppaan hakemaan uuniohrapuuron aineksia! :) Tein puuroa maanantaina ja olen sen jälkeen popsinut puuroa joka päivä kotona. Tekemästäni puurosta tuli hieman kuivaa (suurimoita laitan ensi kerralla puolet vähemmän), mutta sen maku on (oivariinin kanssa) niin hyvää, että taidan tehdä uuden satsin heti kun tämä saadaan syötyä. Näin sitä vaan päästään tyhmistä ennakkoluuloista eroon – olen niin kovin ylpeä itsestäni!

Uuniohrapuuro
(ainakin 5 annosta)

• 4 dl rikottuja ohrasuurimoita (ensi kerralla laitan 2 dl)
• 2 rkl voita
• 1 litra (kevyt)maitoa
• 2 tl suolaa

1. Voitele vuoka voilla ja laita suurimot vuokaan. Kaada maito niiden päälle ja sekoita joukkoon suola.

2. Kypsennä puuroa uunin alaritilätasolla 200 asteessa vajaa pari tuntia.

Vinkki!

• Puuroa kannattaa sekoittaa ensimmäisen tunnin aikana pari kertaa. En kyllä tiedä miksi, mutta ohjeessa sanottiin niin.

«Vuosi sitten: Visapajan kattausalustat»