Paketoidaan joulu

Vihreässä Vihervaarassa vietettiin joulua kolmatta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna emme saaneet valkoista joulua, joten aaton lenkille ei voitu ottaa isoja liukureita mukaan. Lenkki tehtiin tänä vuonna Horation kanssa, ja vauhtia oli kyllä hurjasti paljon enemmän kuin edellisinä vuosina Kodan kanssa ilman mäenlaskuvälineitäkin.

Kävi nimittäin niin, että päästimme Horation metsässä vapaaksi. Ollaan harjoiteltu pikku prinssin kanssa vapaana oloa, ja se menee aika ajoin oikein hyvin. Mukana on kyllä oltava iso kasa herkkuja, joita sitten heilutellaan ja samalla huudetaan TÄNNE, ja aika usein Horatio tulee luokse. Aaton lenkillä Horatio sai kuitenkin vainun, jota se lähti seuraamaan aivan tohinoissaan. Tohinoissaan pikku prinssiä on aivan turha huudella, silloin koiran korvat menevät lukkoon ja se haistaa vain pupun tai peuran jäljet.

Pitkän matkaa näimme Horation pois juoksevan peräpään, mutta lopulta oranssi karvakasa häipyi näkyvistä. Juoksimme koiran perässä huutaen Horation nimeä sekä TÄNNE-käskyä vaikka kuinka, mutta aivan turhaan. Erkaannuimme herra Longfieldin kanssa eri suuntiin, ja sen jälkeen herran ääni kuului koko ajan vain kauempaa ja kauempaa. Reippaan vartin ajan ehdin jolkotella umpimetsässä ajatellen, että aattohan lähti hyvin liikkeelle, kunnes yhtäkkiä Horatio tupsahtikin jostain eteeni ihan sattumalta. Pikkuprinssi ei kyllä varmaan edes ymmärtänyt, että olin siinä, niin kovasti nenu meni maassa ja koko kroppa oli jännittynyt vainun vuoksi. Nappasin kaverin kiinni, ja hetki siinä sitten juteltiin silmiin katsoen että mitä oltiin just tehty.

Lopulta löysimme Horation kanssa myös herran toiselta puolelta metsää huutelemasta, ja sitten ihmeteltiin, että miten ihmeessä saamme reippaalle pojalle opetettua vapaana kulkemisen salat. Koda oppi homman ilman sen suurempia opetushetkiä, se tuli aina luokse kun sitä huusi. Ehkä uroksilla on sitten vain kovemmat metsästysvietit.. Niin ja onhan sitten vielä ne tyttöjenkin tuoksut edessä siinä vaiheessa kun Horatio tulee sukukypsäksi. Niihin ei taida parhaatkaan herkkutikut auttaa!

Loppulenkin Horatio olikin sitten remmissä. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Perinteinen reilun tunnin aattolenkki oli lumettomuudesta ja Horation karkailusta huolimatta ihana. Raikas ilma tekee aina hyvää, ja tykkään niin kovasti olla metsässä. Sieltä saa energiaa hirmuisesti!

Lenkin jälkeen suunnistimme saunaan, jossa meitä odotti herra Longfieldin ostama eukalyptus-vihta. Saunoimme pitkään ja hartaasti hakaten toisiamme aina sopivissa väleissä vihdalla. Urheiluhengessä kisasimme siitä kuinka kovia iskuja voimme ottaa toisiltamme vastaan. Aika kovia. Saunan jälkeen ihoa vähän kihelmöi suihkussa. Me ollaan pikkasen sekopäitä.

Neljän aikaan vihreän Vihervaaran ovikello alkoi sitten soida kun jouluporukkaa tupsahti eteiseen isojen säkkien kanssa. Aattoiltaa vietimme tutulla porukalla tosiaan jo kolmatta vuotta peräkkäin. Pöydän olimme kattaneet jo edellisenä iltana valmiiksi, ja koska vieraat toivat mukanaan jouluherkkuja, kävi joulupöydän kokoaminen yllättävän nopeasti. Pian joulu saatiinkin ihan toden teolla käyntiin.

Söimme, joimme, juttelimme, nauroimme, vaihdoimme kuulumisia ja olimme yhdessä. Sehän joulun perimmäinen tarkoitus on. Niin ja ne lahjat tietenkin. Voi että miten mukavia yllätyksiä lahjakääröistä paljastuikaan! Iloa niistä riittää aivan saletisti koko ensi vuodeksi. Ensi vuonna pääsemme herran kanssa lahjakorttien siivittämänä ainakin maistelemaan ja oppimaan kahveista, herkuttelemaan Brasserie Kämpin iltapäiväteelle sekä brunssille, syömään Savotta-ravintolaan ja nauttimaan intialaisesta päähieronnasta. Kevään aikana toteutamme lisäksi yhden pitkäaikaisen haaveemme – kuumailmapallolennon! Suuret kiitokset tästä jännittävästä lahjasta menevät herra Longfieldille, joka kyllä yllätti mut aika totaalisesti ostamalla meille paikat kuumailmapallolennolta. Huisia! Näiden lisäksi tiedossa on myös kulttuuria, heti tammikuussa on vuorossa balettia minun perheeni kanssa ja myöhemmin keväällä menen kuuntelemaan ihastuttavaa Suomen Kansallisoopperan kuoroa hyvän ystäväni kanssa. Lahjakortit ovat aika pop idea lahjoiksi!

Aattoilta jatkui sohvan uumenissa. Vieraat lähtivät illansuussa kotia kohti ja me jäimme herran kanssa ihan kahdestaan. Eiku kolmisteen, Horatiokin jäi kotiin.

Joulupäivä saapui hyvin nukutun yön jälkeen. Joulupäivä on meidän molempien suosikki. Silloin olemme aina ihan kahdestaan ja tutkimme tarkemmin lahjoja, syömme toisen joulusetin yhdessä ja illalla katsotaan yleensä jokin leffa (tänä vuonna se oli Lumikuningatar-baletti, jota sain kyllä katsella pitkälti yksikseni herran naputtaessa samalla tietokonetta sohvalla). Tänä joulupäivänä istuin tosin minäkin uuden tietokoneeni parissa pitkään (elämäni ensimmäinen Mac on saapunut vihreään Vihervaaraan, katsotaan miten opin tätä uutta höskää käyttämään), ja herra Longfield pelasi samalla veljensä kanssa netin välityksellä jotain uutta tietokonepeliä. Horatio nukkui kuin tukki koko joulupäivän, aatto oli selkeästi ollut pikku prinssille uusi ja väsyttävä kokemus.

Nyt täällä palaillaan joulun jälkeen arkeen. Selkä on tosin vaivannut minua viimeiset päivät (tai no kuukaudet) niin paljon, että maanantai alkoi lääkärireissulla. Kökin lääkärissä kaksi tuntia ja sain pakaraan kolme komeaa pistosta kaiken maailman kipulääkkeitä. Muutaman päivän saikun lisäksi popsin pari viikkoa kahta kolmiolääkettä ja yhtä lihasrelaksanttia. Olo on lääkkeiden takia aika väsynyt, mutta tänään pystyin jo istumaan, seisomaan ja kävelemään! Jeee! Eiköhän selkä ala tästä paranemaan sali- ja jumppalevolla. Uusi vuosi sekä hääpäivä meneekin lääkekuurien vuoksi sitten ilman skumppaa. Apteekissa farmaseutti ihan neljään kertaan sanoi, että näiden lääkkeiden kanssa ei sitten alkoholia juoda eikä autoa ajeta. Selvä, eiköhän me jotain kivaa keksitä ilman skumppaakin.

Oikein mahtavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

Erikseen on vielä toivotettava Heidi-kälylle valtavasti voimia suureen leikkaukseen! Halauksia ja rutkasti enkeleitä viereesi. ♥