Palataan tuparisapuskojen jälkeen takaisin reissun päälle Yhdysvaltoihin! Tällä kertaa vierailemme suurimman idolini kotikulmilla Bronxissa.
Don’t be fooled by the rocks that I got
I’m still, I’m still Jenny from the block
Used to have a little, now I have a lot
No matter where I go, I know where I came from (from the Bronx!)
Bronxissa meidän tähtäimessä oli eläintarha. Bronx Zoohon suuntasimme siitä syystä, että se on paljon isompi kuin Central Parkissa sijaitseva Central Park Zoo. Alue on kaiken kaikkiaan 107 hehtaaria, ja eläintarhassa tallustaa 4500 eläintä. Kuvattavaa ja ihailtavaa siis riitti!
Bronx Zoohon matkasimme Manhattanilta metrolla. Bronxin eläintarhaan uskaltaa matkustaa julkisilla oikein hyvin myös lasten kanssa, metrolta on hieman kävelymatkaa eläintarhan porteille ja matkalla saattaa törmätä muutamaan laitapuolenkulkijaan (meille yritettiin esim. myydä jättimäistä suklaarasiaa), mutta päiväsaikaan alueella on turvallista liikkua (oppaat ja Google sanoo niin). Reissupäiväksi valikoitui perjantai, sillä silloin eläintarhassa on ns. pay what you want -päivä, jolloin voi halutessaan lahjoittaa pienen summan eläintarhalle pääsymaksua vastaan. Mitään ei kuitenkaan tarvitse maksaa, joka tarkoittaa suomeksi sitä, että eläintarhaan pääsee perjantaisin ilmaiseksi sisään. Me olimme kuitenkin reiluja, ja lahjoitimme 10 dollaria eläintarhan hyväksi.
Vaikka eläintarhaan pääsee perjantaisin ilmaiseksi sisään, on siellä muutama vähän erikoisempi alue, johon tulee maksaa 5 dollarin sisäänpääsymaksu. Näitä on esimerkiksi gorillatalo sekä monorail-kyyti, joihin me suunnistimme kumpaankin (lisäksi oli ainakin joku perhostalo). Monorail-kyyti oli vähän tylsä.. Eläinten aitaukset olivat reitin varrella niin valtavia, ettei kyydistä nähnyt juuri mitään. Tottahan toki ne elukat ovat vuosien varrella oppineet missä kannattaa lymytä, ettei monorailista tai tyhmistä toljottavista turisteista joudu kärsimään. No, nähtiin me sentään vilaus jostain peuroista, muutama jäniksen kokoinen jyrsijä, mudassa makaava sarvikuono sekä pari norsua. Ensi kerralla säästämme kuitenkin 10 dollaria ja jätämme monorailin väliin.
Jos monorail-kyyti skipataan ensi kerralla, niin gorillataloon mennään varmasti uudestaan. Huisin upeat tilat omaavat gorillat olivat jälleen tosi lystikkäitä. Näitä otuksia on tullut katseltua muutamassakin eri eläintarhassa useamman tunnin ajan. Aivan lasin takana nököttäviä gorilloja on upea päästä seuraamaan niin läheltä. Heidän katseensa on pelottavan lähellä ihmisen katsetta ja välillä sitä luulee ihan tosissaan tuijottavan komeaa karvaista mustaa miestä ihan läheltä suoraan silmiin! Ja sitten kääntää päänsä ja siinä vieressä onkin herra Longfield.
Tällä kertaa gorillat innostuivat mm. syömään, painimaan, viskelemään olkia päälleensä, tekemään Tarzanmaista rinnanhakkausliikettä sekä oksentamaan omaan käteensä ja syömään sen jälkeen kädessä olevat oksennukset (ja sitten taas oksentamaan ja sitten taas syömään se jne..). Hitot muuten siitä, että herra Longfield ei oo musta (karvaisuutta en kommentoi), ainakaan se ei syö omaa oksennustaan.
Gorilloja seuratessa meni tosiaan pitkä tovi. Melkein yhtä pitkä aika meni myös hieman myöhemmin karhujen luona. Bronx Zoossa on neljä karhua (Glacier, Kootz, Denali ja Sitka), jotka jaksoivat leikkiä ja touhuta ihan urakalla varmaankin hieman viileämmän päivän ansiosta. Neljän karhun ryhmässä on kolmen nuoremman sekopääkarhun klaani ja yksi hieman viisaampi ja rauhallisempi kaveri. Otusten menoa oli lystikästä katsoa – kolme nuorta sekopääkarhua pitivät huolen siitä, että vierailijoille riitti kuvattavaa ja naurettavaa!
Eläintarhassa vierähti karhuja ja gorilloja ihaillen monen monta tuntia. Sen kummemmin emme eläintarhassa syöneet: kahvit, popcornit ja vähän karkkia sai riittää, sillä illalla suunnistimme kehuttuun Smith & Wollensky -pihviravintolaan. Ennen kehuttuja, mutta omituisia pihvejä piti eläintarhasta kuitenkin suunnistaa takaisin hotellille. Kotimatkalla (tai siis matkalla hotellille) hyräilin ja lauloin ääneen J. Lon biisejä, joka sai herran vähän häpeämään mua. En kuitenkaan välittänyt hänen häpeilyistään vaan jatkoin lauleskelua vielä metrossa kuvitellen olevani Jennifer. I’m still, I’m still Jenny from the block!!
«Vuosi sitten: Tulinen suppilovahverokeitto»
«Kaksi vuotta sitten: Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää»
Meanwhile in Longfield.. 
Ihania kuvia :)
Kiitos kovasti Sanna! :) Eläimiä on ihana kuvata, nämä kaverukset pysyivät vielä suhtellisen hyvin paikoillaan.
Tuli mieleen laittaa viestiä, kun oon nyt alkanut seurata klo 17:30 Foxilta tulevaa Saran kokkailua – virikkeitä olen saanut aika paljon, kunhan vaan ehdin kokata ;) Tässä linkki resepteihin: http://www.24kitchen.fi/search/recipe?serie=2765 :)
Miten multa on mennyt Saran kokkailut aivan ohi? Apua! Asia pitää korjata heti. Kiitos linkistä, katson Saran reseptit tarkasti läpi. :)
Oi miten ihanat kuvat:) Tuolla mäkin olen käynyt Nykissä asuessa.
Kiitos Jael! :) Olet aika onnekas kun olet saanut kokea ihan kunnolla Nykin fiiliksen. Kyllä siellä voisi hyvin vähän aikaa asustella – olisi aikaa käydä nähtävyyksiä ja museoita oikein kunnolla läpi (ja ehtiä käymään myös niissä outlet-kylissä). ;)
Ihania kuvia! Karhut ja jääkarhut ovat suuria suosikkejamme, ehkä käymme ensi reissulla eläintarhassa.
Sueraavalla kerralla käykää syömässä Arthur Avenuella eläintarhan ja Fordhamin metron välillä. Se on New Yorkin ”oikea” Little Italy. Söimme siellä muutama vuosi sitten aamiaiseksi parhaan antipastilautasen ikinä kadun varressa olevassa italialaisessa ruokahallissa, kävimme välillä Botanical Gardenissa ja palasimme vielä lounaalle Sopranoksen näyttelijöiden mieliravintolaan (tosin aika moni ravintola varmaan mainostaa itseään starojen lempparipaikkana…).
Oliko Smith & Wollensky hyvä? Olemme olleet Peter Lugerilla ja Keensissä, mutta tuo on ollut yksi paikka, jota mietimme vaihtoehdoksi.
Meillä jäi kyllä niin monta paikkaa kurkkaamatta ja testaamatta, että takaisin on aivan pakko päästä joskus. Miksi maailmassa pitää olla niin monta maata ja niin monta brunssipaikkaa?! Valinnanvaikeus on ärsyttävää. :)
Smith & Wollensky oli erikoinen kokemus! Mentiin grillin puolella, sillä ravintolasali oli aivan täynnä. Grillin puolella oli myös baari ja se oli täynnä paikallisia. Oli ihanaa katsella ihan hiljaa viinilasi kädessä paikallisten menoa – melu oli ainakin kova! Meille vapautui vartin odotellun jälkeen pöytä. Tilasimme pihvit (totta kai), herran pihvi näytti hyvältä, mutta oli kuulemma vähän pettymys. Mä tilasin rib-pihvin, sillä kuvittelin sen olevan ribsiä – no ei ollut. Mun eteen tuotiin sellainen jättimäinen puoliraaka mötkäle, joka näytti tosi rumalta. Maku oli kuitenkin tosi hyvä!
Peter Lugerille olimme jo eräänä iltana lähdössä, mutta se olikin aivan eri suunnalla kun olimme luulleet. Ensi kerralla täytyy testailla se(kin)! :)