Herra Longfield työmatkailee: New York ja Kentucky

Mowdy, Herra Longfield täällä. Pääsin tuossa jokunen aika sitten tekemään työmatkan jo melko tutuksi tulleeseen Amerikan ihmemaahan. Tällä kertaa varsinainen työkohde oli Kentuckyn osavaltiossa, ja matkan varrella tehtiin tuikitarpeellinen varikkopysähdys pikkukylässä nimeltään New York. Tämänkertainen matka oli kohtalaisen mukava, mukana oli matkaseuraa, jolla vielä sattui olemaan kaikenlaista hienoa platinakorttia ja kyläkoulujäsenyyksiä tai jotain joiden avulla minäkin pääsin vanavedessä hassuihin paikkoihin.

Matka alkoi suoralla pyrähdyksellä Helsingistä New Yorkiin, ja lennon lähtöä saatiin odotella varsin viihtyisässä, uudehkossa Helsinki-Vantaan Premium Loungessa, jonne pääsee vain OneWorld-allianssin kulta- tai platinatason jäsenet. Itse menetin kesällä traagisesti oman SAS:n ja Eurobonuksen kultatason, ja olen nyt pelkästään säälittävä hopeatason janari: Eurobonus-ryhmittymällä hopeatason vatipäät ei pääse loungeihin. Yhyhyy. Olenkin alkanut tämän takia suosimaan enemmän OneWorldin allianssin lentoja, Finnair kuuluu tähän ryhmittymään, ja Suomesta pääsee pikkusen kätevämmin kaikkialle Finnairilla kuin millään muulla lentoyhtiöllä. Olen jo saavuttanut OneWorldiltakin hopeatason jäsenyyden, joka oikeuttaa minulle pääsyn loungeen jos lennän Finnairilla, muilla OneWorld-allianssin lentoyhtiöillä lentäessäni ei ole loungeen vielä hopeatasolla asiaa. Huliakaan en saa vielä ottaa loungeen mukaan ennen kuin saavutan kultatason, ja sitten pääsisimme loungeihin myös ihan millä tahansa OneWorldiin kuuluvien yhtiöiden lennoilla lennellessä. Kultatasoon voi olla vielä mahkut, varsinkin kun tässä näyttäisi tulevan vielä työmatkoja ainakin Kiinaan, Lähi-Itään ja Amerikkaan ennen kuin seurantajakso loppuu.

Mutta koska olen vielä OneWorldillakin pelkkä hopeatason spede, minulla ei siis olisi ollut asiaa Premium Loungeen itsekseni, vaan vähän kökömpään perusloungeen. Mutta matkatoverilla sattui olemaan platinatason kortti, jolla sitten minäkin pääsin siivellä tuonne hienojen ihmisten loungeen kekostelemaan. Oli varsin hienot ruoat ja juomat, ei pelkkää leipää ja suolapähkinöitä vaan semmosta kivaa pikku gourmet-töhnää jos jonkinlaista. Loungessa olisi lisäksi suihku- ja saunamahdollisuudetkin, tuntuu kyllä jotenkin vähän oudolta ajatukselta käydä saunassa ennen lentoa. Mutta varmaan käyn sitäkin touhua kokeilemassa joskus jos mahdollisuus tulee.

Lennon jälkeen oli siis ensin tiedossa varikkopysähdys New Yorkissa, joka oli valitettavasti vaan ihan pakko tehdä, jotta saatiin lennot halpaan hintaan. Oltiin yksi yö Penn Stationin lähellä sijainneessa hotellissa. Saapumispäivänä käytiin syömässä jossain burgeri-tavernassa, oli hyvät ruuat ja siellä oli myös sen verran jänniä kaljoja tarjolla että oli pakko niitäkin paria maistaa. Varsinkin Game of Thrones -sarjan pohjalta tehty Valar Morghulis -kalja oli metkaa, se oli punaista ja näyttää varmaan vereltä päivänvalossa, pimeässä ja kännykällä kuvattaessa se näytti pinkiltä.

Seuraavana päivänä sitten matka jatkui Chicagon kautta varsinaiseen työkohteeseen, joka sijaitsee lähellä Kentuckyn Louisvilleä. Ennen sitä oli kuitenkin aikaa tapettavana, ja talsittiin sitten pitkin New Yorkia, Broadway, Times Square ja Grand Central Terminal käytiin katsastamassa, ja mentiinpä vielä Top of the Rockiin katselemaan kaupunkia yläilmoista käsin. Lisäksi kävin vähän ostelemassa joulukrääsää himaan ja pyörin jossain. On se kyllä mesta paikka tuo New York. Kaupungissa oltiin myös järkkäämässä jonkinlaista sotilasparaatia, osa kaduista oli eristetty ja sotilaita ja poliiseja pyöri hienoissa vormuissaan vähän siellä sun täällä. Grand Central Terminalissa etsittiin yhtä baaria, se lopulta löydettiin ja todettiin sen olevan kiinni, ja törmättiin sitten sattumalta huoneeseen, jossa oli kymmenen säkkipilliä soittavaa poliisia, ne oli siellä vissiin paraatia varten vielä vähän treenaamassa. Helvetin omituinen tilanne, ja on muuten karmea ulina mikä lähtee kymmenestä pienessä tilassa olevasta säkkipillinsoittajasta!

Sitten olikin taas aika hyödyntää matkatoverin kummallisia kekostelujutskia. Se on semmosessa Oxfordin kyläkoulussa käynyt joskus jotain opettelemassa, ja sitä kautta liittynyt johonkin kekkulikoulujen kirjeenvaihtokerhoon vai mikä ihmeen salaseura onkaan. Amerikassa kun on näitä tämmösiä kouluja joihin pääsee vain jos on ÄO 5000 paikkeilla tai iskällä tai äidillä kuus miljardia rahaa, näitä tämmösiä Harvardeja ja Yaleja ja Princetoneja, niin ne kuuluu tähän samaan kirjeenvaihtokerhoon englantilaisten Oxfordin ja Cambridgen kyläkoulujen kanssa, ja kai niitä jotain muitakin on. Sit näillä kouluilla on pitkin maailmaa klubitiloja, joihin kaikki kirjeenvaihtokerhoon kuuluvat saa tulla asumaan ja syömään tai vain oleilemaan muiden normaalien ihmisten kanssa kun rahvas alkaa oikein todella ällöttää. New Yorkissa on ainakin Yalen ja Harvardin klubit, ja näistä mentiin sitten Yalen klubiin hengailemaan, minä pääsin taas siivellä, ei ois riittänyt mun Metropolian jäsenkortti varmaankaan.

Tosin, koska oltiin rahvaanomaisesti liikkeellä farkuissa ja kauluspaidoissa, ei meitä päästetty siellä Yalen klubissa aamupäivästä muualle kuin kirjastoon: ois pitänyt olla normaalien ihmisten vaatteet päällä (varmaankin frakki tai smokki ois just just kelvannut) jos ois muihin tiloihin halunnut mennä. No ei sen väliä, siellä kirjastossakin oli ihan metkaa palloilla. Keskipäivästä sentään klubilla avattiin ravintola, joka on muista klubin ravintoloista poiketen todella rento ja letkeä paikka, siellä sai meinaan reteesti ihan farkutkin jalassa syödä, joten mekin sinne sitten hiipparoitiin. Tarjoilija ei edes näyttänyt kovin tyrmistyneeltä meidän ränsistyneestä ulkomuodosta, vaan palveli meitä oikein mukavasti. Oli oikein hyvät ruuat ja juomat siellä, yllättävä juttu.

Oli kyllä jotenkin absurdi kokemus tommonen tärkeiden ihmisten klubi, jossa pitäisi olla puku päällä ja kravatti ojossa tai muuten näyttää köyhältä ja pilaa atmosfäärin. En minä edes tiennyt tommosten olemassaolosta, mutta näitä tämmösiä kouluklubeja on kuulemma siellä täällä pitkin maailmaa. Onhan se tärkeää että kaikki maailmalla matkustelevat normaalit ihmiset pääsevät aina kokoontumaan toistensa seuraan kravattejaan vertailemaan, eikä tarvitse rahvaan seassa tarpoa. Niillä on varmaan jotain tautejakin, yäk.

Kun oltiin syöty, lähdettiinkin sitten paraatikatujen läpi takas hotellille hakemaan kamat ja sieltä sitten lentokentälle, ja lenneltiin Chicagon ja loungejen kautta Kentuckyn Louisvilleen yöksi. Louisvillestä työkohteeseen oli vielä matkaa, ja sattumalta matkan varrelle osui tämä tämmöinen Fort Knox -niminen paikka, eli suunnilleen maailman vartioiduin sotilastukikohta, missä kuulemma lojuu 3 % koko maailman kullasta, varmaan ne on jossain kaatuneessa pahvilaatikossa sekajäteroskiksen ja limuautomaatin välissä. Aateltiin että käydään Fort Knoxia sitten työpäivän jälkeen ihmettelemässä, ja kyllähän me siellä porteilla käytiinkin. Oli vaan jo niin pimeää siinä vaiheessa että lähinnä porttien ja aitojen takainen maailma näytti tyhjältä, hyvin valaistulta jalkapallokentältä. Jotenkin ei tuntunut hyvältä ajatukselta mennä porteille kolkuttelemaan ja kyselemään että voitaisko me tulla kattelemaan niitä kultajuttuja, ja varmaan voitais pari harkkoa ottaa mukaankin kun teillä on niitä niin paljon täällä. Pari kuvaa räpsäisin vain ja sitten ajettiin äkkiä pois, ei tullut tankit eikä helikopterit perään.

Paluumatka olikin sitten vähän pidempi rykäisy, koska se tehtiin ilman varikkopysähdystä. Reitti kulki Louisvillestä Washingtonin ja New Yorkin kautta Helsinkiin, ja vaihtoajat oli melko pitkät, mutta toisaalta ei se hirveästi harmittanut kun pääsi taas melko päheissä loungeissa aikaa tappamaan. Washingtonista kun noustiin, niin harmitti kun olisin halunnut nähdä miltä Valkoinen talo näyttää yläilmoista käsin, se ja se semmonen hemmetin iso valkoinen tötterö, Washington-monumentti nimeltään, kun sijaitsevat ihan lentokentän vieressä. No, istuin sitten väärällä puolella konetta, yritin sieltä toisen puolen ikkunoista katsoa että näkyykö siellä mitään, mutta näin vaan taivasta. Sitten katsoin omasta ikkunasta ulos, ja kappas jopas, siellähän oli Pentagon. En minä ollut tajunnut että sekin on Washingtonissa ja myös aivan lentokentän vieressä. Törkeän iso hökötys, rakennus on kuulemma niin iso että sille ei ole riittänyt oma postinumeronsa, vaan niitä on Pentagonilla neljä. Melko vaikuttava näky oli Pentagonkin, kuten myös vieressä sijaitseva todella suuri ja järjestelmällinen Arlingtonin sotilashautausmaa. Joskus voisi olla paikallaan pitää pieni varikkostoppi Washingtonissakin, jos mahdollisuus tulee, sielläkin olisi kaikenlaista ihmeteltävää.

Semmonen oli se reissu. Vähän oli eri meininki kuin vaikkapa taannoisella Pakistanin tai Kiinan matkalla. Ensi reissu todennäköisesti suuntautuu Kiinaan, sinne oon menossa keskenäni väsyneine hopeakortteineni ja Metropolian ruokalan alennuslipukkeineni, joten voi olla että jää ainakin kyläkoulujen klubit käymättä vaikka kuinka ois kravatti suorassa.