Salossa on tämän kevään aikana mahdollista päästä ihailemaan huikeita Nick Brandtin Itä-Afrikassa kuvaamia luonto- ja eläinvalokuvia. Näyttely järjestetään Salon taidemuseo Veturitallissa, jonne on koottu yhteensä 60 massiivista valokuvaa, joissa pääosissa ovat savannien valtiaat. Näyttely koostuu kahdesta eri kokonaisuudesta, On this Earth ja A Shadow Falls.
Näyttelyn kaksi ensimmäistä osaa, jotka ovat nähtävissä Salossa, ylistävät Itä-Afrikan uhattua ja ainutlaatuista villieläinluontoa. Näyttelystä on olemassa myös kolmas osa nimetlään Across the Ravaged Land. Kolmas osa kuvaa Itä-Afrikan villieläinluonnon uhkia raapaisevan brutaaleilla kuvilla. Kolmas osa ei valitettavasti ole nähtävissä Salossa, mutta otteita siitä voi nähdä Veturitallin aulassa myynnissä olevista Nick Brandtin valokuvakirjoista.
Nick Brandt syntyi 1966 Lontoossa, jossa hän opiskeli maalaustaidetta ja elokuvaohjausta. Vuonna 1992 hän muutti Yhdysvaltoihin. USA:ssa asuessaan Nick pääsi kuvaamaan Tansaniassa Michael Jacksonin ”Earth Song” -biisin musavideota ja lumoutui tuolla reissullaan Afrikan luonnosta sekä eläimistä. Vuonna 2003 Brandt jätti uransa ohjaajana, perusti luonnonsuojeluyhdistuksen (Big Life Foundation) ja omistautui täyspäiväisesti Afrikan eläinten kuvaamiselle. Ei yhtään pöllömpi uravalinta!
Nick on kertonut, ettei häntä yleensä kiinnosta kuvata eläimiä toiminnan keskellä. Hän haluaa vangita villieläimiä kameralleen syvällisten muotokuvien kautta, niin että kuvista välittyisi villieläinten persoonat, sisin sekä sielu. Esimerkkinä tästä on alla oleva kuva urosleijonasta, joka makoili maassa päiviä ennen kuin havahtui nousevaan myrskyyn nostaen päänsä, ja katsoen savannin yli myrskyn tulosuuntaan.
Salon taidemuosen Veturitallin näyttelyssä kerrottiin myös, että Nick haluaa kuviinsa poikkeuksetta aina pilviä. Pilvetön, aurinkoinen päivä on Brandtin mukaan mahdollisimman epävalokuvauksellinen aika – sininen taivas on yksinkertaisesti ruma ja vailla tunnelmaa. Tämähän on tiedossa jos on yhtään valokuvausta enemmän harrastanut, keskipäivän aurinko on armoton, eikä silloin yleensä kameraa kannata paljon esiin kaivaa.
Pilvet olivat Nickin kuvissa tosiaan paljon esillä – silmä kulki kuvien läpi kiinnittäen aina ensin huomion valokuvan pääkohteeseen, eli eläimeen, mutta kuvan tarkastelu ei jäänyt siihen. Upea sommittelu, kauniin karut maisemat ja hurjan eläväinen taivas antoi silmille ja mielelle mahdollisuuden tutkia kuvia tarkasti. Vaikuttavaa työtä, joka kosketti myös sielua.
Jos valokuvaus ja eläimet ovat lähellä sydäntä, kannattaa näyttelyyn lähteä hieman pidemmänkin matkan päästä. Täällä viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Valokuvat jatkavat Salosta matkaansa Tukoholmaan ja Moskovaan, joten ihan heti näitä ei Suomessa pääse ihailemaan uudestaan. Näyttely vakuutti minut sen verran vahvasti, että Nick Brandtin valokuvakirjoja olisi ihana saada omaan kirjahyllyyn! Mutta nyt opintovapaalla arvokkaat kirjaostoshaaveet on pakko laittaa jäihin vähäksi aikaa.
Salossa voi saman vierailun aikana käydä vaikka lounaalla Salon Seurahuoneella. Me kävimme siellä herra Longfieldin kanssa, ja voimme suositella söpöä paikkaa isosti. Postauskin on Salon Seurahuoneesta kyllä tulossa.
Kannattaa lukea myös Veikko Halmetojan arvostelu näyttelystä Hesarin verkkosivuilta.
Salon Taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14
24240 Salo
ti-pe 10-18, la-su 11-17
pääsymaksu 5 € (alle 18-vuotiaat ilmaiseksi)
Meanwhile in Longfield.. 
Me käytiin täällä lasten kanssa viime sunnuntaina kotimatkalla Ukista. Oli kyllä hieno näyttely kokonaisuudessaan! Itselleni mieleen jäi etenkin kaulakkain olevat leijonat. Siinä kuvassa oli jotenkin kauniisti yhdistetty hellyys ja voima, sekä iän tuoma viisaus.
Kiva kuulla, että tekin eksyitte näyttelyyn. :) Mulle jäi eniten mieleen kaikki norsukuvat sekä joessa uivat virtahevot. Selasin näyttelyn päätteeksi molemmat myynnissä olevat valokuvakirjat, ne pitivät sisällään myös aika hurjia ja ikäviä kuvia. Nick tekee tärkeää ja upeaa työtä villieläinten eteen!
Pidän valokuvista ja pidän eläimistä, joten kiinnitin tuohon Hesarin arvosteluun heti huomiota. Ehdotin Siipalle, että mentäisiin pääsiäisenä anoppilasta käsin katsomaan näyttelyä. Täytyy vain toivoa, ettei hänellä pamahda keikka juuri pääsiäiseksi, mutta onhan näyttely vielä toukokuulle auki, joten myöhemminkin ehtii.
Toivottavasti ehditte jossain välissä, näyttely oli harmoninen ja kaunis. Aikaahan tässä vielä kyllä on hyvin, ja Saloon on myös aika lyhyt matka. :)