Eilen oli ihan pakko kuvata teille video joulukalenteria varten. Viime viikolla selitin nimittäin työpaikan lounaalla kahdesti suu vaahdossa, miten granaattiomenat tulee perata. Osa kertoi ihan hassuja kikkoja, ja yritin siinä sivussa kovasti demonstroida, miten homma pitää oikeasti tehdä. Tai saahan sen tehdä just niin kuin haluaa, itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mun kikka on helpoin, nopein ja siten myös luonnollisesti paras.
Työpaikalla selittelyn lisäksi äitini laittoi viime viikolla kuvan Facebookiin, jossa hän oli ensimmäistä kertaa elämässään syönyt granaattiomenaa. Granaattiomena oli varmasti äidilleni uusi tuttavuus, sillä hän oli järsinyt siemenet suoraan granaattiomenasta, ja se oli kuulemma ollut aika hankalaa. No varmasti oli. Heh!
Granaattiomenoitahan kannattaa ostaa juuri nyt, sillä ne ovat edullisimmillaan sekä parhaimmillaan näin joulun alla. Itse vetelen siemeniä mieluiten ihan sellaisenaan, tai ripottelen ison kasan aamulla jogurtin päälle. Varmasti jokainen teistä jo tietää erikseen kertomattakin, että granaattiomena on törkeän terveellistä. Kaikenmoisia terveysvaikutuksia on löydetty useissa eri tutkimuksissa. Granaattiomenan sanotaan hidastavan ikääntymistä, alentavan kolesterolia, vähentävän verisuonten seinämissä olevaa plakkia ja heikentävän bakteerien ja virusten kasvua kehossamme. Erään uskomuksen mukaan granaattiomena olisi ollut myös Paratiisin kielletty hedelmä, joten ei tässä todellakaan ole kyse mistään pilipalihedelmästä.
Töiden jälkeen sitten vain ruokakaupan hevi-osaston kautta kotiin. Videon jälkeen tiedätte lisäksi miten granaattiomenat kannattaa oikeasti perata.
Moikka! Minunkin piti tehdä samasta aiheesta joskus video, mutta sitten se jäi…oma tekniikkani on kuitenkin erilainen. Kokeilin tälläkin tyylillä kerran, ja vaikka se toimi aika hyvin, mielestäni vesiliotus vei mehukkuuden siemenistä. Itse teen niin, että halkaisen hedelmän puoliksi ja sitten (kulhon yläpuolella) mäiskin siemenet ulos kaulimella. Hyvin tehokasta, mutta vähän sotkuista…mutta hedelmä säilyttää makunsa :)
Hyvä idea muuten, granaattiomenat sopivat väriltään joulunaikaan!
Hauskaa joulunodotusta!
Anna
Töissä mulle sanottiin myös samaa, että siementen maku heikkenee vedessä lillumisen aikana. En kyllä ole samaa mieltä. Siemenet ovat vedessä hurjan vähän aikaa, ja vesi ei värjäänny tuona aikana juurikaan. Suurin väri veteen tulee siitä kun lohkot vie veden alle, ja osa lohkojen siemenistä on rikkoontunut veitsen terästä, jolla granaattiomena halkaistiin. Ne rikkinäiset siemenet sitten värjäävät vettä. Mäiskimisen tehokkuuteen en usko, vaikka en ole sitä kyllä edes kokeillut, mun tekniikka on omasta mielestäni kuitenkin paras, ja ehdottomasti siistein. ;)
Oikein ihanaa joulunodotusta myös sinne! <3