Se olisi kuulkaas pääsiäisen vuoro. Sunnuntaina pienet varpojat ilmestyvät koristeltujen pajunkissaoksiensa kanssa ilahduttamaan meitä, ja siitä sitten pari seuraavaa viikkoa onkin töiden osalta pätkäviikkoja. Jes! Kevät on kyllä hurjan mukavaa aikaa ihan jo senkin takia, että vajaita viikkoja tupsahtelee eteen tuon tuosta. Eikä aikaakaan, kun on juhannus ja kesälomakausi alkaa. Mitäköhän kivaa sitä täksi kesäksi keksisi? Ollaan me jotain juttuja ja reissuja jo suunniteltu, mutta palaillaan niihin kun niiden aika on. Ensin nautitaan pääsiäisestä ja sen seurauksena kevään virallisesta alkamisesta.
Tässä pääsiäisen alla täällä blogin puolella tullaan pääasiallisesti kokkailemaan värikkäitä herkkuja pääsiäispöytään. Laitetaan homma käyntiin maukkaalla Da Capo -banaanikakulla. Tämä tuhti kakku menee kahvipöydässä mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta näin kevään korvilla sen voi koristella pienillä värikkäillä suklaamunilla ja nostaa värikkäälle tarjoilualustalle, jolloin se on oikein passeli myös pääsiäiseen.
Herahtiko vesi jo kielelle?
Resepti on napattu K-ruoka-lehdestä.
Da Capo -banaanikakku
10 annosta
- 2 kpl kypsää banaania
- 1 ps (130 g) Fazer Da Capo bites
- 100 g voita
- 2 dl sokeria
- 2 kpl luomu kananmunaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- ½ dl Van Houten -kaakaojauhetta
- 1½ tl vaniljasokeria
- 1½ tl leivinjauhetta
Kuorrutus
- 1 ps (130 g) Fazer Da Capo bites
- 25 g voita
- pieni pussi värikkäitä pieniä suklaamunakarkkeja
1. Survo kuoritut banaanit haarukalla. Hienonna suklaapalat veitsellä.
2. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinan joukkoon. Kääntele lopuksi taikinan sekaan banaanit ja suklaarouhe.
3. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (tilavuus noin 1 l). Paista 175-asteisen uunin alatasolla 55-60 minuuttia.
4. Sulata suklaapalat ja rasva miedolla lämmöllä mikrossa tai kattilassa. Levitä suklaaseos hieman jäähtyneen kakun päälle. Koristele halutessasi pienillä värikkäillä suklaamunakarkeilla.
Nam, tämä näyttää ihanalta! En tykkää Dacaposta sellaisenaan – ei varmaan haittaa tässä?
Kakku on sen verran tuju ja tuhti, ettei siitä juuri Da Capon maku paista läpi. Ja voihan tuon taikinan sekä kuorrutteen suklaan korvata oikeastaan millä tahansa muulla suklaallakin. Sillä mistä tykkää itse eniten. :P
Nam :) Tämän teen minäkin pääsiäispöytään 😀🐤🐔🐥
Hauskoja kokkaushetkiä! Yritän ehtiä saada vielä toisen makean tortun julkaistua (ja leivottua) ennen pääsiäistä, se on oma vuosien takainen suosikkini. :P Ei sillä, että tässäkään mitään vikaa olisi.
Aaaah!! rakastan Da Capoja! enpä ollut ajatellutkaan että niistä voisi tehdä kakun :D
K-ruoka-lehdestä saa lähes aina hyviä ja herkullisia vinkkejä! :P Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa teille!
Kiitos Huli, teille myös :) täytyy bongailla tuota K-ruokalehteä, K-kaupassa kun yleensä käydään.
Aah mäkin rakastan Da Capoja! Ja nuo uudet Bitesit vievät mut turmioon, sillä aiemmin himon pystyi taltuttaa pienellä patukalla, nyt menee koko pussi…
Da Capot eivät kuulu ihan niihin mun lemppareihin, mä oon enemmän Pätkis-ihminen. Niitä pieniä Bitesejä menee Pätkiksissäkin kevyesti koko pussi. :P
Oi vitsit miten herkun näköinen! <3
Kiits Jonna! Tuli kyllä helposti aika komea kakku, kerrankin näin päin. ;)
Aivan ihana blogi! Löysin sen juuri ja olen ihan myyty! Mukavan oloinen ja aiheetkin kolahtaa! Mukavaa kevättä ja tulevaa pääsiäistä! Taidan kokeilla tätä kakkua vähän eri suklailla, sillä Da Capo ei kuulu omiin lemppareihin :)
Voi kiitos Saara! :) Tervetuloa mukaan tänne sekametelisoppaani. Tämän kakun voi tosiaan hyvin tehdä mistä tahansa suklaasta. :P
Tuliko tosta kuorrutteesta enemmän tahnamaista? Itse kokeilin tehdä ja ajattelin että onko se oikeasti noin paksua ja tönkköä? Tein pätkiksistä.. Sain jo kuorrutteen kakun päälle, mutta päätin kaapia sen pois, kun ajattelin sen menneen pieleen, vaikka samat ainesosamäärät oli mitä sinun ohjeessasi. Ja jotenkin suklaata sulattaessa, rasva ei millään sekoittunut joukkoon, vaan jäi omaksi nesteekseen suklaan viereen. Sain sitten kaataa sitä pois suklaasta.. Sitten yritin toisella kertaa, ilman voita, ja ei sekään onnistunut.. Suklaa ei kunnolla sulanut ja jäi sellaiseksi töhnäksi.. En osaa tarkemmin sanoa millaiseksi.. Nyt loppui pätkikset ja mietin mitä laitan kakun pintaan.. Ei melkein tarvitsisi mitään, mutta kuorrutteen kaavinnan jälkeen, kakun pinta ei ole enää kovin nätti. Taikina oli ainakin maukasta, kun sitä maistoin leipoessani! :)