Me vietimme pääsiäislomaa tänä vuonna Imatralla. Matkaan lähdimme heti aamutuimaan pitkäperjantaina, ja toisena pysähdyspaikkana meillä oli Lappeenranta. Lappeenrannassa meidän oli tarkoitus maistaa eteläkarjalaisia perinneherkkuja – vetyä sekä atomia. Herra Longfieldille nämä molemmat täytetyt lihapiirakat ovat ihan tuttuja, sillä herra sattuu kannattamaan SaiPaa, ja jokusen kerran herra on Lappeenrannassa käynyt SaiPan pelejä katsomassa. Pelireissuilla on tullut sitten popsittua myös vetyjä ja atomeja. Miehiseen tapaan herra Longfieldin suosikki on vety.
Lappeenrannassa on syntynyt kaksi Suomen tunnetuinta variaatiota lihapiirakasta. Toisen nimi on vety ja toisen atomi. Vety pitää sisällään perinteisen jauhelihatäytteen lisäksi keitettyä kananmunaa sekä kinkkua (keitto- tai savukinkkua), kun taas atomi joko munaa tai kinkkua. Lisukkeiksi saa halutessaan sinappia, ketsuppia, kurkkusalaattia, sipulia sekä majoneesia.
Täytetyt lihapiirakat syntyivät tarinan mukaan asiakkaiden toivomuksesta 1960-luvun alussa. Asiakkaat halusivat tuhdimpaa suuhunpantavaa ja pyysivät kahvion pitäjiä lisäämään piirakan väliin keitettyä kananmunaa. Ja siitä se sitten lähti. Vety ja atomi saivat myös nimensä niitä syöviltä asiakkailta – taustalla voi olla sodan tapahtumat, sillä perinneherkkujen nimet viittaavat vety- sekä atomipommeihin.
”Ota vety, et pety”, kuuluu lappeenrantalainen sanonta. Me halusimme kuitenkin testata pitkäperjantaina molemmat täytetyt lihikset, joten löydettyämme Lappeenrannan kauppatorin ainoan pyhänä aukiolevan kiskan, istuimme kiskan edessä olevalle terasille ja tilasimme vedyn, atomin sekä teen ja kahvin. Luin, että piirakoita syödään usein myös maidon kanssa. Kylmä maito ei kuitenkaan houkutellut pitkäperjantaina suhteellisen kylmällä Lappeenrannan torilla.
Minä tilasin atomin kanamunalla sekä kaikilla lisukkeilla. Herra Longfield otti vedyn kaikilla muilla lisukkeilla paitsi kurkkusalaatilla. Parin ensimmäisen haukun jälkeen herra tiedusteli miltä se atomi nyt maistuu. Hyvää se oli, mutta aika höttöistä. Oma suosikkini kun sattuu olemaan kahden nakin (nakkien tulee olla keitettyjä) lihapiirakka, jossa nakit sitten hauskasti poksahtavat katki kun niitä puraisee. Atomi tuntui suussa sellaiselta mössöltä ilman sen suurempaa suutuntumaa.
Herra Longfield popsi oman vetynsä tyytyväisenä loppuun. Ja niin tein toki minäkin. Lihapiirakat olivat yllättävän siisti ja helppo syödä, siitä iso plussa kiskan pitäjälle!
Pssst.. Oletteko muuten huomanneet, että viime aikoina on ollut tosi trendikästä tehdä lihiksiä alusta asti itse? Kurkkaa vaikka Liemessä-blogin resepti itsetehtyhin lihapiirakoihin tai Terhin keittiössä -blogin vanhanajan lihisresepti. Herkkua varmasti molemmat!
Meanwhile in Longfield.. 